lauantai 28. helmikuuta 2015

Takamus edellä pelitalon muovipalmuun vai jotain ihan muuta? – Ohjelmointi peruskouluihin 2016


Kirjoittajat: Eero Antila, Tytti Järvinen, Juho Kettunen, Salla Kilpinen

Viime syksynä tietojenkäsittelytieteen ainedidaktiikan opiskelijoiden ryhmämme järjesti ohjelmointikoulutusta luokanopettajaopiskelijoille. Ajatus tällaisesta koulutuksesta kumpusi tulevan uuden opetussuunnitelman perusteista [1], joissa ohjelmointi tuodaan osaksi matematiikan opetusta jo alakouluikäisille. Ensimmäisen kahden luokan kohdalla OPS:n [1] perusteissa sanotaan mm. seuraavaa:

Oppilaat saavat ja jakavat keskenään kokemuksia digitaalisen median parissa työskentelystä sekä ikäkaudelle sopivasta ohjelmoinnista. 
Tutustuminen ohjelmoinnin alkeisiin alkaa laatimalla vaiheittaisia toimintaohjeita, joita myös testataan.

Meidän omassa koulutuksessamme me ”opettajat” heiluimme luokan edessä milloin ”oppilaiden” ohjaamina robotteina, milloin oppilaita hetkuttavina jumppaohjaajina. Tarkoituksena oli tutustuttaa luokanopettajat ja heidän kauttaan lopulta lapset ohjelmoinnin loogiseen ajattelutapaan ja sen yksinkertaisimpiin rakenteisiin.

Myöhemmille alaluokille OPS [1] ohjeistaa:

Suunnitellaan ja toteutetaan ohjelmia graafisessa ohjelmointiympäristössä. 
Ohjelmointia kokeillessaan oppilaat saavat kokemuksia siitä, miten teknologian toiminta riippuu ihmisen tekemistä ratkaisuista.

Koulutuksessamme tutustuttiin yksinkertaiseen ohjelmointipeliin nimeltä Lightbot [2], jolla pääsee kokeilemaan pelin kautta komentojen ja näin pienten ohjelmien tuottamista. Kehittyneimpänä asteena esittelimme MIT:n kehittämän graafisen Scratch-ohjelmointiympäristön [3], jolla pystyy hyvin helposti tuottamaan omia pieniä ohjelmia. Tätä ohjelmaa käytetään yleisesti Yhdysvalloissa ohjelmointiopetuksessa.

Yläluokilla opetus siirtyy kohti vielä syvempiä sisältöjä [1]:

Oppilas osaa soveltaa algoritmisen ajattelun periaatteita ja osaa ohjelmoida yksinkertaisia ohjelmia. 
Ohjelmointia harjoitellaan osana eri oppiaineiden opintoja. 
Syvennetään algoritmista ajattelua. Ohjelmoidaan ja samalla harjoitellaan hyviä ohjelmointikäytäntöjä. Sovelletaan itse tehtyjä tai valmiita tietokoneohjelmia osana matematiikan opiskelua.

Mitä iloa tällaisesta koulutuksesta on? Pitääkö ohjelmointia todella opettaa jo alakouluissa? Ehdotus ohjelmoinnin tuonnista jo alakoulun oppisisältöihin osana tieto- ja viestintätekniikan osaamisen kehittämistä nousi esiin vuonna 2013 [4, 5], jolloin siihen reagoitiin enemmän ja vähemmän älykkäästi [6]. Kommentoineiden puolustukseksi sanottakoon, ettei asian tarkempi sisältö ollut silloin vielä selvillä. Vastustajien mielipiteet eivät kuitenkaan ole muuttuneet perustellumpaan suuntaan senkään jälkeen, vaan argumentointi on yleisesti linjoilla: ohjelmoinnista ei ole hyötyä, luokanopettajat eivät ole päteviä sitä opettamaan ja päättäjät eivät ymmärrä tietotekniikasta tai ainakaan sen opettamisesta mitään. Valitettavasti tällaisia perusteluja voi esittää melkein mistä tahansa kouluaineesta.

Joidenkin kommentaattoreiden mielestä tässä mennään jälleen yhden hypen ja talouselämän virtauksen perässä, suomalaisten pelitalojen nosteessa: puhutaan tuhansien ICT-alan työpaikkojen vajeesta [5], ja saihan Nokiakin insinöörinsä, kun niitä tarvitsi. Mutta Rovion kiukkuisten pulujen lento on alkanut jo vahvasti hiipua, eivätkä välttämättä muutkaan tämän päivän pelijätit ole enää maisemissa silloin vuosien päästä kun nuo syksyn 2016 koululaiset siirtyvät työelämään. Suomen peliteollisuus voi olla silloin pelkkä kaunis muisto. Kilpailukykyyn vaikuttava elementti tässä OPS-muutoksessa on siis hidas, eikä sitä pidäkään nähdä kehityksen ainoana motivaattorina.

Tietotekniikka alkaa kuitenkin nykyään olla jokaisen suomalaisen elämässä mukana, ja ilman merkittäviä muutoksia huikean innovatiivisiin tai kammottavan katastrofaalisiin suuntiin se tulee olemaan sitä enenevässä määrin myös vajaan parinkymmenen vuoden kuluttua. Tietotekniikkaosaamisesta saatetaan puhua jo osana yleissivistystä. On siis merkittävää pysyä tässä kehityksessä laajemmin mukana, koska pelkällä sosiaalisen median osaamisella ei välttämättä työllisty. Tästä voi vastahankainen kysyä, että miksi sitten juuri ohjelmointia pitää opettaa? Eikö sekin vanhene uusien ohjelmointikielien ja vastaavien kehittyessä? Tähän vastaamme, ettei looginen ajattelu vanhene mihinkään. Luovuus ei kuole, vaikka toiminta-alusta päivittyy. Ongelmanratkaisutaidoista on hyötyä aina. Ohjelmointi on vain yksi osa TVT-osaamista, jota nyt kouluihin ajetaan, ja opetettuna matematiikan yhteydessä tuo aineeseen uuden käytännön sovellutuksen.

Uudistuksen tarkoitus ei ole tehdä kaikista koodareita [7]. Kuten em. OPS-lainauksista nähdään, alakoulussa opetettavat sisällöt vasta tutustuttavat lapsia ohjelmoinnilliseen ajatteluun helpoin leikin- ja pelinomaisin keinoin. Meidän pitämämme ohjelmointikoulutus sai luokanopettajaopiskelijoilta hyvää palautetta, ja onnistuimme jopa poistamaan joidenkin pelkoja uudistusta kohtaan. Ainoana selvänä heikkoutena koulutuksessa nähtiin sen vähyys. Jokaiselle opiskelijalle oli tarjolla vain kaksi tuntia koulutusta, koska valitettavasti meillä ei ollut enempään resursseja. Esimerkiksi Turun yliopistossa opetetaan ohjelmoinnin käyttöä matematiikan opetuksessa ihan omalla kurssillaan [8].

Jos ohjelmointiuudistukseen haluaa perehtyä vielä lisää, mikä on ainakin kaikille nykyisille ja tuleville opettajille ihan suositeltavaa, niin hyvä ja kokoava teos aiheesta on Koodi2016-opas ja siihen liittyvä verkkosivusto [5]. Hankkeen takana ovat ohjelmoinnin opetukseen perehtynyt lastenkirjailija Linda Liukas sekä vapaa toimittaja Juhani Mykkänen, ja tukijoiden joukko on laaja: Liikenne- ja viestintäministeriö, Ohjelmistoyrittäjät ry, Sitra, Tekniikan akateemiset TEK, Teknologiateollisuus ry, Startup-säätiö, Diacor, Eficode, Futurice, Reaktor, Rovio ja Supercell. Eli tukea tulee niin valtiolta, järjestöiltä kuin teollisuudeltakin. Asia selvästi nähdään tärkeäksi laajalla rintamalla. Oma lehmä ojassa, huudetaan jälleen keskustelupalstoilla. Kehotamme kuitenkin kaikkia Kamelinvarpaita [6] ja muita vastaavia tutustumaan uuden OPS:n [1] ja Koodi2016-sivuston [5] sisältöihin ja muodostamaan mielipiteensä vasta asiaan perehdyttyään. Ilman perustelujahan voi vastustaa mitä vaan. 

Onko se ohjelmointi sittenkään niin kamala ja pelättävä asia?


[1] 
[2] 
”Lightbot.com,” 2014. [Online]. Available: http://lightbot.com/.
[3] 
Lifelong Kindergarden Group MIT Media Lab, ”Scratch,” 2003. [Online]. Available: http://scratch.mit.edu/.
[4] 
[5] 
L. Liukas ja J. Mykkänen, ”KOODI2016.fi,” 2014. [Online]. Available: www.koodi2016.fi.
[6] 
Nimimerkki kamelinvarvas, ”MuroBBS,” 17 10 2013. [Online]. Available: http://murobbs.muropaketti.com/threads/ohjelmointi-osaksi-opetussuunnitelmaa-ajatuksena-kaunis.1054041/.
[7] 
O. Hartig, ”Tivi.fi,” Talentum, 2013. [Online]. Available: http://www.tivi.fi/Uutiset/2013-11-16/Ministeri-Ohjelmointi-tulee-peruskouluihin-3205685.html.
[8] 
Turun yliopisto, 2015. [Online]. Available: https://nettiopsu.utu.fi/opas/opetusohjelma/marjapuuro.htm?id=8200.
[9] 



perjantai 20. helmikuuta 2015

Opi perusasiat

Kirjoittanut Antti Värtö

I.

Edellisessä tekstissäni erotin kolme asiaa, jota voidaan tarkoittaa, kun puhutaan yleissivistyksestä:

  • Perustiedot (kohdat 1-3): ne tiedot ja taidot, joita tarvitaan yhteiskunnassa toimimiseen.
  • Yhteiskunnallinen kaanon (kohdat 4-5, osin myös 2), jonka avulla luodaan ja ylläpidetään käsityksiä omasta valtiosta, kansasta ja yhteiskunnasta.
  • Kulttuurinen hegemonia (kohdat 6 ja 7): sivistystä tarvitaan osoittamaan oma yhteiskunnallinen asema. Tämä toimii erityisen hyvin, mikäli alempaan sosioekonomiseen asemaan liittyy myös lyhyempi yleissivistävä koulutus.

Kulttuurisen hegemonian käsittelin viime kerralla, tällä kertaa on perustietojen vuoro. Olen myös jo jonkin aikaa halunnut käsitellä uuden opetussuunnitelman luonnosta (OPS2016), joten nyt on aika iskeä kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Opetussuunnitelma on... järkyttävän pitkä. Kokonaisuudessaan se on yli 500 sivua, ja pelkästään kaikille yhteinen osuus on lähes 100 sivua. Siinä riittää siis lukemista iltapuhteiksi. Martti Hellström kirjoitti blogissaan hyvän yhteenvedon yleisestä osasta, johon suosittelen kaikkia tutustumaan. Yleisestä osasta kirjoitan ehkä joskus lisää: tällä kertaa keskityn kuitenkin ainekohtaisiin opetussuunnitelmiin; tarkemmin ottaen yläkoulun historian OPSiin.

II.

Käsittelin viimeksi historiaa esimerkkinä aiheesta, jota pidetään "yleissivistyksen" mittarina. Historia on myös minulle hyvin tuttu aine, sillä valmistuin alunperin historian ja yhteiskuntaopin opettajaksi. Katsotaan siis, mitä OPS2016 sanoo historian opetuksesta.

Yläasteella käsitellään ajanjaksot 1800-luvulta nykyaikaan. Yleensa historiaa opetetaan vain 7. ja 8. luokalla, ja tyypillinen tapa jakaa oppisisällöt on käsitellä "pitkä 1800-luku" (aika Ranskan vallankumouksesta ensimmäiseen maailmansotaan) 7. luokan aikana ja I maailmansodan jälkeiset tapahtumat 8. luokalla.

Sisältöjä siis riittää: pelkästään ensimmäisen maailmansodan jälkeen on tapahtunut niin paljon asioita, että aika tahtoo aina loppua kesken. Suomen sisällissota, Neuvostoliiton synty, fasismin nousu, II maailmansota ja holokausti, kylmä sota, avaruuskilpailu, siirtomaiden itsenäistyminen, nuorisoliikkeiden synty, Maon Kiina, Lähi-idän kriisi, rautaesiripun romahdus, 9/11 ja terrorisminvastainen sota. Ja paljon muuta tämän lisäksi. Jos opettaja tahtoo, että oppilaille tulee kattava käsitys 1900-luvun tapahtumista, täytyy aiheesta toiseen siirtyä varsin ripeästi.

Mutta tuo oli vanhan opetussuunnitelman mukaista ajattelua. Katsotaanpa, mitä OPS2016 sanoo yläkoulun historian sisällöiksi:

S1 Teollisuusyhteiskunnan synty ja kehitys: Perehdytään ilmiöön, joka on muuttanut ihmisen elämää, ihmisen ja luonnon suhdetta sekä maailmaa.

S2 Ihmiset muuttavat maailmaa: Tutustutaan yhteiskunnallisiin aatteisiin, niiden merkitykseen ja seurauksiin sekä siihen, miten ihmiset ovat pystyneet vaikuttamaan omana aikanaan.

S3 Suomea luodaan, rakennetaan ja puolustetaan: Perehdytään kulttuurin merkitykseen identiteetin rakentamisessa autonomian ajalla ja itsenäisen Suomen alkutaipaleeseen.

S4 Suurten sotien aika: Perehdytään maailmansotiin, kylmään sotaan ja sodista selviytymiseen erityisesti tavallisten ihmisten ja ihmisoikeuskysymysten näkökulmasta. Paneudutaan ihmisoikeusrikoksiin kuten holokaustiin ja muihin kansanvainoihin sekä ihmisoikeuksien edistämiseen.

S5 Hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen: Tarkastellaan arkielämän historiaa ja tämän päivän juuria. Kehityksen yksilölle tuomien saavutusten ohella perehdytään elinkeinorakenteen muutokseen ja palveluammattien yleistymiseen sekä kaupungistumiseen.

S6 Nykyisen maailmanpolitiikan juuret: Syvennytään kehittyneiden ja kehittyvien maiden yhteiseen historiaan sekä uudenlaisten poliittisten jännitteiden syntyyn ja ratkaisuihin maailmassa.

Ja siinä se! Tämä on aikamoinen muutos nykyiseen opetussuunnitelmaan, jossa luetellaan monia tapahtumia, jotka pitää opettaa. Uskomatonta kyllä uuden OPSin mukaisesti opettaja voisi periaatteessa olla kertomatta vaikka talvi- ja jatkosodasta sanaakaan, eikä hän olisi rikkonut opetussuunnitelmaa!

Jos jäi epäselväksi, niin kannatan tällaista kehitystä sataprosenttisesti. Kerrankin opetussuunnitelma on uskallettu tehdä niin kevyeksi, että oppilailla on oikeasti mahdollisuus oppia sen sisältö kokonaan.1

III.

Ylläolevaa ei pidä tulkita niin, että mielestäni talvi- ja jatkosotaa ei pitäisi opettaa koulussa. Ei toki. Mutta pitää miettiä, pitääkö ne opettaa kaikille.

On olemassa perustiedot, jotka kaikkien oppilaiden tulee osata, mutta nopeammin eteneville pitää antaa mahdollisuus opetella paljon enemmän kuin vain perustiedot. Kun suunnittelin yseille yksilöllisen opetuksen mallin mukaiset opotunnit, jaoin sisällöt seuraavasti:

Kurssilla on yhdeksän aihetta. Joka aiheesta löytyy kolmenlaisia tehtäviä:
  • PERUSASIAT, jotka jokaisen täytyy osata. Sinun pitää siis kurssin lopuksi hallita jokaisen yhdeksän aiheen perusasiat ja tehdä tehtävät, jotka niihin liittyvät.
  • SYVENTÄVÄT ASIAT. Aiheesta enemmänkin kiinnostuneet voivat tehdä näitä. Jos aihe ei erityisemmin kiinnosta, ei syventäviä asioita tarvitse tutkia.
  • EDISTYNEET ASIAT: jos on tehnyt kaikki syventävät tehtävät ja vieläkin kiinnostaisi tutkia asiaa enemmän, voit tehdä näitä.
  • Ja lisäksi: jos löydät jonkin aiheisiin liittyvän asian, joka kiinnostaa sinua, mutta jota ei ole mainittu minkään tehtävän kohdalla, tutki sitä aivan vapaasti. Tarkoitus on saada tietoa omaa valintaa varten.

Perusasioita täytyy olla tarpeeksi vähän, jotta niiden oppimista voi vaatia kaikilta oppilailta: myös niiltä, joilla on oppimisvaikeuksia tai muita oppimista haittaavia esteitä. Useimmat oppilaat perehtyvät paljon myös syventäviin asioihin ja aiheesta erityisesti kiinnostuneille löytyy vielä edistyneempiä aiheita.

Otetaan taas konkreettinen esimerkki. Uuden OPSin historian sisältöosuus 3 oli "Suomea luodaan, rakennetaan ja puolustetaan". Minä jakaisin sen sisällöt nopeasti mietittynä vaikka seuraavasti:

  • PERUSASIAT: Suomi siirtyi Venäjän vallan alle Ruotsin vallan jälkeen. Venäjän vallan aikaa kesti noin sata vuotta. Sinä aikana Suomi kehittyi paljon. Suomi itsenäistyi noin sata vuotta sitten. Pian itsenäisyyden jälkeen käytiin sisällissota, joka oli hyvin verinen.
  • SYVENTÄVÄT ASIAT: Suomi sai autonomian. Suomi teollistui. Suomi sai oman rahan ja postilaitoksen. Kansallisromantiikka ja Kalevala. Sortokaudet. Torpparikysymys. Suojeluskunnat ja punakaartit. Vankileirit.
  • EDISTYNEET ASIAT: Porvoon valtiopäivät. Tampere esimerkkinä Suomen teollistumisesta. Suomi keisarikunnan uskollisena osana. Aleksanteri II. Fennomania ja Snellman. Kielikiistat. Eugen Schaumann. Jääkäriliike. Kuningassuunnitelmat. Tasavallan synty. Kommunistivainot.
Huomaa, kuinka vähän perusasioita on. Niiden pitää olla niin yksinkertaiset, että kuka tahansa voi ne opetella. Samalla siinä tulee käytyä läpi ne asiat autonomian ajasta ja itsenäistymisestä, jotka todella ovat nykypäivänäkin tärkeitä tietää. Jos ei tiedä, että Suomi oli aikanaan Venäjän vallan alainen, voi olla vaikea ymmärtää monia asioita nykyisestä poliittisesta ja yhteiskunnallisesta keskustelusta. Sitä vastoin jääkäriliikkeen tunteminen on jo triviaa. Se voi syventää ymmärrystä tietyistä kehityskuluista, mutta vain hyvin rajallisesti. Jääkäriliikkeen tietäminen on lähinnä kiinnostavaa niille, jotka ovat kiinnostuneita historiasta sen itsensä vuoksi.

IV.

Jotta oppilaat eivät laiskottelisi ja lukisi aina vain ehdotonta minimimäärää kokonaisuuksista, pitää opettajan todella uuden opetussuunnitelman mukaisesti olla oppimisen ohjaaja. Opettajan tehtävä on kannustaa ja ohjata oppilaita haastamaan itsensä.

Mutta ketään ei voi pakottaa kiinnostumaan asioista. Kuten kaikki tiedämme, on joka luokassa niitä oppilaita, jotka eivät ole kovinkaan innostuneita aineesta tai toisesta. Sanotaan, että nämä epäkiinnostuneet oppilaat opettelevat vain kolmasosan aineen sisällöistä.

Kumpi on parempi tulos: että oppilas lukee 10 aihetta ja oppii ne kokonaan, vai että hän lukee 30 aihetta ja ymmärtää jokaisesta vain kolmasosan? Mastery learning perustuu ensimmäiseen ajatukseen: oppilas ei opettele mitään asiaa vain osittain, vaan hän ei etene aiheesta toiseen, ennen kuin on oppinut ensimmäisen aiheen kunnolla.

Jos oppilas todella oppii perusasiat, on hänellä hallussaan tiedot, joita ehdottomasti tarvitaan yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Jos oppilas tajuaa vain kolmasosan kaikista oppisisällöistä, ei hän saa minkäänlaista kokonaiskuvaa mistään aiheesta.

Ozy Franz kirjoitti samasta aiheesta Thing of Things -blogissaan, ja siinä hän mainitsi perusasioiden opettamisen tiellä olevan esteen: "Oppilaiden pitäisi oppia myös tärkeä asia X!" kuulostaa sivistyneeltä, kun taas "Meidän pitäisi ottaa aihe Y pois pakollisista oppisisällöistä" kuulostaa opetuksen tyhmentämiseltä. Mutta jos pakotamme oppilaat lukemaan asioita, joita he eivät oikeasti tarvitse, eivät he välttämättä opi kunnolla niitä asioita, joita he todella tarvitsisivat.

Lopuksi kysynkin eri aineiden ja kouluasteiden opettajilta: Mitkä ovat sinun mielestäsi oman alasi "perusasiat"? Uskallatko tehdä tarpeeksi lyhyen listan, jotta voit olla varma, että kaikki oppilaat voivat oppia ne kiitettävästi?

Seuraavaksi: Pohjantähden alla.


1 Valitettavasti tilanne ei ole ihan yhtä hyvä kaikkien aineiden kohdalla: esimerkiksi vaikka biologiassa on edelleen mielestäni aivan liian yksityiskohtaisesti kuvattuja tavoitteita ja sisältöjä. Silti biologiankin tapauksessa sisältöjä on vähemmän kuin nykyisessä opetussuunnitelmassa, joten suunta on oikeanlainen.

torstai 12. helmikuuta 2015

Poissaolo hyötykäyttöön

Kirjoittanut Laura Tuohilampi


Jos lapsi jää pois koulusta, on muitakin vaihtoehtoja kuin tehdä kirjaa eteenpäin muiden mukana pysyttelemiseksi. Tässä yksi esimerkki.

8-vuotiaani voi huonosti aamulla, mutta jaksoi touhuta myöhemmin päivällä. Tunneista jäi väliin äidinkieli, matematiikka sekä kuvaamataito. Äidinkielen osalta tehtiin kirjoitusharjoituksia, luettiin lehteä ja pelattiin peliä. Kuvaamataidon tehtäväksi pyysin piirtämään kuvan, joka tuo maailmaan rauhaa. Olimme puhuneet kotona Pariisin terrori-iskuista, Syyrian tilanteesta ja yleisestä uskontojen välisestä vastakkainasettelusta pohtien myös, miten todellinen tuo vastakkainasettelu oikeastaan oli. Pyysin piirtämään lipun, jossa kuvakielellä olisi tarkoitus helpottaa ihmisten neuvottomuutta levottomuuksien keskellä. Tuotos oli tällainen:

Rauhaa maailmaan

Matematiikassa kyselin ensin, missä tällä hetkellä mennään. Kävimme seuraavan keskustelun:

Minä: Paljonko on 40+40?
8-vuotias: 80.
Minä: Paljonko on 2x40?
8-vuotias: No sähän kysyit sen just.
Minä: No miten se luku kaks näkyy siinä 40+40?
8-vuotias: No niitä on kaks niitä nelikymppisiä. Tai yhden kerran se nelkytkappaletta, ja sit vielä uudestaan eli toisen kerran ne nelkyt ykköstä.

Oli kiva huomata, että lapsi oli paitsi oppinut kertotaulun, myös ymmärtänyt, mistä kertolaskussa on kysymys.

Nyt tein yksinkertaisen laskutehtävän paperille:

Matikkaa

Seuraava tehtävä oli vaikeampi: millaisella tehtävällä opettaisit yhteenlaskua 3-vuotiaalle, joka ei vielä tunnista numeroita eikä osaa niiden järjestystä? Tässä oli haastetta. Yritin johdatella ajattelemaan yhdistämistehtävää, jossa osassa laatikoita viisi nallea olisi esimerkiksi kahden ja kolmen ryhmissä, tai neljä nallea yhden ja kolmen, ja vastinpareina olisi laatikoita, joissa sama määrä olisi yhteen kuvattuna, vaikkapa käsi kädessä. Johdatteluni sijaan lapsi päätyi tekemään tehtävän, jossa yksinkertaisesti samastetaan lukumääriä. Tässä tulos:

Tekstitön tehtävänanto 3-vuotiaalle

Kannustan kaikkia vanhempia vastaaviin tehtävänantoihin poissaolotapauksissa, ja toki yleisenä ajanvietteenäkin. Aikaa ei kulu kuin minuutteja, tehtävänantojen ei tarvitse olla pedagogisesti täydellisiä, eikä niiden tarvitse onnistua kerralla, vaan niitä voidaan kehitellä yhdessä koululaisen kanssa. Aina loistava tehtävänanto on myös tässäkin käytetty "tee tehtävä toiselle" tai "miten opettaisit asian kaverille/nuoremmalle". Lopputulos ei ole tärkein, vaan hommasta kumpuavat pohdinnat. Ehkä vaikeaakin, mutta opettavaista!