keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Pohjantähden alla

Kirjoittanut Antti Värtö

I.

Viime tekstini pakkoruotsista ja pohjoismaisesta identiteetistä käynnisti kiivaan keskustelun kommenteissa. Osa kommenteista kyseenalaisti sen, voiko koulussa määritellä ihmisten identiteettiä. Nimimerkki Kielivapaus totesi:

Totalitarismissa valtio pyrkii muokkaamaan kansalaisen identiteetin palvelemaan valtion identiteettiä, mutta demokratiassa valtiollinen identiteetti rakentuu alhaalta ylös, yksittäisten kansalaisten identiteettien summasta tulee kansakunnan identiteetti.

Ajatus on kaunis: Meidän yksittäiset identiteettimme muodostavat kansallisen identiteetin, kuin pointillistinen maalaus, jossa eri väriläiskät eivät sekoitu toisiinsa, mutta muodostavat silti yhtenäisen kuvan.

Ajatuksen kauneus ei kuitenkaan tee siitä automaattisesti totta1. Muutama teksti sitten erottelin kouluissa opetettavan "yleissivistyksen" voivan tarkoittaa kolmea asiaa:

  • Perustiedot: ne tiedot ja taidot, joita tarvitaan yhteiskunnassa toimimiseen.
  • Kulttuurinen hegemonia: sivistystä tarvitaan osoittamaan oma yhteiskunnallinen asema.
  • Yhteiskunnallinen kaanon, jonka avulla luodaan ja ylläpidetään käsityksiä omasta valtiosta, kansasta ja yhteiskunnasta.

Viimeisessä kohdassa koulu selvästi pyrkii muokkaamaan oppilaiden identiteettiä "ylhäältä alas". Toisin kuin Kielivapaus, en kuitenkaan pidä tätä totalitarismin merkkinä: päinvastoin väitän, ettei demokraattisinkaan valtio voi pysyä kasassa täysin ilman sitä.

II.

Ennen kuin jatkamme siitä, miten peruskoulussa luodaan kansallista identiteettiä, perehdytään ensin muutamaan aiheen kannalta olennaiseen käsitteeseen.Ferdinand Tönnies kiteytti aikanaan kaksi tärkeää termiä: Gemeinschaft ja Gesellschaft. Gemeinschaft tarkoittaa luonnollista yhteisöä, johon ihmiset ovat sitoutuneet veren (esim. suku), paikan (esim. kyläyhteisö) tai mielen (esim. ystävyyssuhteet tai harrastusseurat) avulla. Gesellschaft puolestaan on laajempi ihmisten yhteiselon muoto, "yhteiskunta", jossa ihmiset eivät ole sitoutuneet toisiinsa millään tavalla.

Kansallisvaltio ei ole Gemeinschaft, sillä se on siihen aivan liian suuri. Gemeinschaftin koolle on raja: Antropologi Robin Dunbar havaitsi, että luonnolliset ihmisyhteisöt tapaavat ympäri maailman olla saman kokoisia, suunnilleen 150 henkeä. Tämä Dunbarin luku pätee niin metsästäjä-keräilijöiden heimoihin kuin World of Warcraftin kiltoihin.

Benedict Anderson käytti termiä kuvitteellinen yhteisö kuvaamaan Dunbarin lukua suurempia yhteisöjä, kuten kansakuntia. Ne eivät pysy kasassa itsestään, vaan hajoavat pienemmiksi Gemeinschafteiksi, mikäli niitä ei pidetä jatkuvasti yllä. Eric Hobsbawm tunnisti yhdeksi tärkeäksi kuvitteellisten yhteisöjen ylläpitäjäksi niin sanotut keksityt perinteet. Kalevalan tyyppinen kansalliseepos on keksitty perinne, mutta niin ovat myös ajatukset "kansanluonteesta", kansallisista sankareista, kirjallisuuskaanonista johon kuuluvat esim. Aleksis Kiven ja Väinö Linnan tuotanto jne.

Kansallisvaltio on suhteellisen uusi keksintö. Ajatus Suomesta kansakuntana on alle 200 vuotta vanha. Se ei syntynyt tyhjästä, vaan se luotiin perinteitä keksimällä. Nämä keksityt perinteet siirtyvät sukupolvelta toiselle osittain kotikasvatuksen myötä, mutta Hobsbawmin mukaan erityisesti peruskoululla on suuri merkitys niiden siirtäjänä.

Äidinkielen tunnilla luetaan edelleen Vänrikki Stoolin tarinoita ja Tuntematonta sotilasta. Historian tunneilla käsitellään Suomen historian merkkipaaluja ja korostetaan kansallista tarinaa. Yhteiskuntaopin koko idea on hakata nuorten päähän ajatus yhtenäisen demokraattisen valtion säännöistä.

Tämä on tietenkin propagandaa, mutta ainakin sen tarkoitus on yleishyödyllinen. Yhtenäisen kansakunnan ajatus estää monia ongelmia. Saamme lukea uutisista joka päivä, mitä käy, jos samassa valtiossa asuvilla ihmisillä ei ole yhteistä käsitystä kansallisesta identiteetistä. Syyriassa ihmiset identifioituvat omaan lahkoonsa, ei "Syyriaan": seurauksena on sisällissota, joka ei tunnu loppuvan koskaan. Ukrainan itäosien separatismi on tietenkin pitkälti Venäjän ylläpitämää, mutta ennen sotaa monilla itäukrainalaisilla oli aidosti ennemminkin venäläinen kuin ukrainalainen identiteetti: he eivät ehkä halunneet osaksi Venäjää, mutta he eivät myöskään kokeneet olevansa "ukrainalaisia". Tämän vuoksi Venäjän oli helppo lietsoa konfliktia Ukrainan itä- ja länsiosien välille.

III.

Nimimerkki Kielivapaus kysyi myös:

Miksi uskonto ei ole pakollinen, vaikka Suomen valtion identiteettin kuuluu kristinusko ja haluamme viestiä olevamme osa kristittyä, luterilaista maailmaa?

Uskonto oli aiemmin merkittävässä roolissa yhteisen identiteetin luojana ja se oli mukana lähes kaikessa kouluopetuksessa, mutta sen merkitys on sittemmin vähentynyt. Väitän, että hyvinvointivaltio korvasi uskonnon. Tietyssä mielessä kirkko ja hyvinvointivaltio ovat kilpailijoita: kirkko on kautta vuosisatojen huolehtinut köyhistä, leskistä ja orvoista, mutta nykyisin kansankoti huolehtii kaikista. Uskonto on joutunut koko ajan enemmän marginaaliin, eikä vastaavasti koulussakaan enää lapsille kasvateta kristillistä identiteettiä.

Toisaalta uskonnon opetus katsotaan edelleen tärkeäksi yhteiskuntarauhan kannalta: Helsingin sanomissa tohtorit Inkeri Rissanen ja Tuula Sakaranaho kannustivat parantamaan islamin opetuksen tasoa, sillä hyvä ymmärrys uskonnosta voi ehkäistä radikalisoitumista.

Ajattelin aikanaan, että "kansallisen kaanonin" opettaminen kouluissa on typerää nationalismia. Kouluissa olisi mieluummin pitänyt opettaa maailmanhistorian moninaisia tapahtumia kuin keskittyä nurkkakuntaisesti Suomen historian yksityiskohtiin. Ajattelin, että kansallismielisyyden kasvattaminen johtaa vain vastenmielisiin ilmiöihin, kuten uusnatsismiin.

Nykyisin ajattelen Rissasen ja Sakaranahon ajatusta mukaillen, että hyvä ymmärrys omasta kansakunnasta ja vahva kansallinen identiteetti nimenomaan ehkäisee väkivaltaista äärinationalismia. Kirjoitin aiemmin integraatiosta seuraavasti:

Integraation ideaan kuuluu se, että jokainen arvostaa sekä omaa kulttuuriaan että muiden kulttuureita. Se ei myöskään tarkoita, että muita kulttuureita tulisi aina kohdella varovaisen kunnioittavasti: päinvastoin todellinen integraatio saavutetaan vasta sitten, kun vieraisiin kulttuureihin suhtaudutaan yhtä luontevasti kuin omaankin.

Monikulttuurinen yhteiskunta vaatii paradoksaalisesti vahvaa kansallista identiteettiä. Eikä tämä identiteetti synny tyhjästä: sen muodostumiseen tarvitaan jatkuvaa työtä, ja siitä työstä tekee peruskoulu suuren osan.


1Tunnearvoefektin vuoksi ihmiset yliarvioivat positiivisten asioiden todennäköisyyden: jos ajatus on kaunis, haluan myös uskoa sen olevan totta. Näin ollen tasapainoisen ajattelijan pitäisi aina olla hieman epäluuloinen kauniita ajatuksia kohtaan: koska tunnearvoefekti ja toiveajattelu vääristävät ajatuksiamme niitä kohtaan liian myönteiseksi, on lievä kyynisyys usein lähempänä totuutta.

34 kommenttia:

  1. - Ajatus on kaunis: Meidän yksittäiset identiteettimme muodostavat kansallisen identiteetin, kuin pointillistinen maalaus, jossa eri väriläiskät eivät sekoitu toisiinsa, mutta muodostavat silti yhtenäisen kuvan. Ajatuksen kauneus ei kuitenkaan tee siitä automaattisesti totta. --- koulu selvästi pyrkii muokkaamaan oppilaiden identiteettiä "ylhäältä alas"


    Silti meidän identiteettimme on melkoinen mosaiikki niin yksilön kuin yhteisön tasolla.

    Ainakin pääkaupunkiseudulla nuorten keskuudessa on syntymässä monikulttuurinen suomalaisuus ilman, että tätä prosessia ohjataan koululla. Moni maahanmuuttajanuori kantaa esim. leijonariipusta kaulallaan ja vieraista aksenteista on tullut nuorten yhteisen positiivisen roolileikin väline ja ok-juttu, vrt. Putouksen Karim Z. Yskowicz..

    Taannoin kuuntelin mielenkiinnolla kahden maahanmuuttajataustaisen nuoren keskustelua, toinen kauempaa idästä ja toinen lähempää. Se, jonka ulkonäkö oli tyypillinen suomalainen, halusi esiintyä juhlassa esittäen laulun aiemmasta kotimaastaan ja vanhempiensa kielellä (häneltä se oli jo katoamassa). Toinen, joka taas ei lainkaan näyttänyt tyypillisesti suomalaiselta, kummeksui tätä: "Miks sä teet noin? Sähän oot nyt suomalainen!" Arvaan, että tuo, jolle sulautuminen suomalaiseen massaan on ainakin toistaiseksi vaikeaa ulkoisen etnisyyden vuoksi, rakentaa kiivaasti kokemusta omasta suomalaisuudestaan vahvistaen samuutta. Millä mielin hän tätä prosessia arvioi kymmenen tai viidenkymmenen vuoden päästä, en tiedä. Toiselle sulautuminen on niin helppoa, että on jo mahdollisuus myös vahvistaa omaa erityislaatua.

    Näiden nuorten kokemus suomalaisuudesta ei liity kuitenkaan kansalliskirjailijoihin tai esivanhempien historiaan maassa (se on jossain muualla). He luovat kokemusta suomalaiseksi kasvamisessa tässä ja nyt. Heidän rinnallaan myös kotosuomalaisen nuoren vapaus rakentaa omaa identiteettiä kohti maailmankansalaisuutta on mielestäni entistä suurempi.

    Väitän, että suomalaisessa koulussa annetaan varsin suuri vapaus identiteettityössä. Valtakulttuurina suomenkielinen suomalaisuus ei nouse juhlien tai keskustelujen hehkuttelun aiheeksi, se vain on.

    Mielestäni yksilön kansallinen identiteetti muodostuu sekä vertaisryhmän kautta että median välittämästä maailmankansalaisuuden folkloresta että omien juurien kautta tulevasta perinnöstä.

    Jopa minulla, tavallisen työläiskodin kasvatilla, on sukupolvelta toiselle siirtynyttä tunteiden värittämää tietoa siitä, miten monen sukupolven takainen isoisä raivasi uudistilansa 1700-luvulla, joutui tappelemaan kylänmiesten kanssa omistusoikeudesta, piti kiertokoulua ja opetti seuraavia sukupolvia siunaavan rukouksensa niin elävästi lastensa mieleen, että sitä vielä monta sataa vuotta myöhemmin toistetaan. Kenties sukutarinat ovat rikastuneet ja jopa vääristyneet ajan kuluessa, mutta väkeviä ja rankkoja ne ovat: nälkävuosina lapsuuttaan eläneen huutolaistytön nousu saidaksi emännäksi, jonka varastoja kuoleman jälkeen huutokaupattiin päiväkausia, sortovuosien ja kapinan katkerat tarinat, nälkään kuolleet lapset ja teloitetut, silvotut esivanhempien veljet ja sisäret, evakkomatka härkävaunuissa, missä itkivät hulluksi tulleet ja omansa menettäneet, muutto kaupunkiin, missä samassa pienessä huoneessa nukkui koko perhe ja lattialle pedattiin aina uudelle tulijalle... Kansakunnan historiaa ei voi kirjoittaa, ellei se myös elä polvelta toiselle siirtyneenä perintönä. Lapseni on saanut tuoda näitä sukunsa tarinoita Suomen historiaa käsitteleville tunneille.

    Toki monen kohdalla perintö on katkennut. Siksi monelle esimerkiksi kaunokirjallisuus tuo yhteyden oman suvun oletettuun historiaan. Moni länsisuomalainen on sanonut, että Eeva Joenpellon Lohja-sarja on antanut heille suvun. Sellainen on merkityksellistä. Koululla luetetut Kalevala, Seitsemän veljestä ja Tuntematon Sotilas ovat ehkä raapaus tähän suuntaan, mutta mitenkään erityisen tietoista se ei ole.

    Ehkä ennen kaikkea koulu pystyy välittämään kykyä rakentaa itse identiteettinsä, etsiä historiasta niitä virtoja, joiden jatkajaksi kokee itsensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!

      Koulu ei missään tapauksessa ole ainoa tekijä identiteetin muodostamisessa, mutta se tarjoaa tiettyjä "virtoja, joiden jatkajaksi voi kokea itsensä", kuten hienosti asian ilmaisit.

      "Ainakin pääkaupunkiseudulla nuorten keskuudessa on syntymässä monikulttuurinen suomalaisuus ilman, että tätä prosessia ohjataan koululla."

      Olen osin samaa mieltä, mutten silti sivuuttaisi koulun merkitystä. Suomensomalien kotoutumisprosessia on tutkittu, ja siinä koululaitoksella on suuri merkitys. Ensimmäisen polven maahanmuuttajien keskuudessa kouluun suhtauduttiin joskus kahtalaisesti: toisaalta se nähtiin reittinä menestykseen, toisaalta koulun myötä lapset omaksuivat suomalaista kulttuuria niin nopeasti, että se aiheutti kodeissa jopa huolta (Alitolppa-Niitamo 2004 [PDF]).

      Norjassa tehdyn tutkimusten mukaan somaleilla usein on myös vahva tunne omasta "somalitaustastaan", mutta se tarkoittaa toisen polven maahanmuuttajille jotain aivan muuta kuin Somaliassa asuville ihmisille. Somalinuoren odotetaan osaavan nimetä esi-isänsä seitsemänteen polveen asti, mihin kovinkaan moni Pohjoismaissa asuva nuori ei kykene.(Fangen 2007)

      Fangen erottaakin "kulttuuri-identiteetin" ja "etnisen identiteetin" toisistaan: norjansomalit kokevat olevansa etnisesti somaleita, mutta heidän kulttuuri-identiteettinsä on sekoitus norjalaista ja somalia. Kuten yksi tutkimukseen osallistujista sanoi: "Norjassa tunnen olevani somali, mutta Somaliassa norjalainen". Tällaisen uudenlaisen kulttuuri-identiteetin syntypaikkoina ovat nimenomaan koulut.

      Poista
    2. - Fangen erottaakin "kulttuuri-identiteetin" ja "etnisen identiteetin" toisistaan --- uudenlaisen kulttuuri-identiteetin syntypaikkoina ovat nimenomaan koulut.

      Hyvä tarkennus, kiitos!

      Poista
  2. Onko blogisti samoilla linjoilla vielä silloinkin, kun valtaan pääsevät perussuomalaiset määrittelevät kansallisen identiteetin ja kansallisen kaanonin omista poliittisista lähtökohdistaan ja sisällyttävät pakkokanteleensoiton ja Kalevalan ulkoa opettelemisen opetusohjelmaan ?Pakkoruotsihan määritellään osaksi kansallista kaanonia RKP:n aloitteesta sen ajaessa omaa nationalismiaan koulujärjestelmän kautta jokaikiselle suomalaislapselle.
    Olen edelleen sitä mieltä, että koulun pitää olla katsomusaineissa suvaitsevainen, kuten se onkin uskonnon tapauksessa, mutta ei kieliopintojen tapauksessa.
    Tietyn poliittisen agendan sisällyttäminen koulujen opetussuunnitelmaan tai koulun käyttäminen ideologisiin tarkoitusperien edistämiseen on vallan väärinkäyttöä ja totalitarismia, siitä on esimerkkejä kyllä 1930-luvun ryssävihan ajoilta ja sehän tiedetään, miten siinä hurmoksessa lopulta kävi.

    VastaaPoista
  3. Niin, näitä identiteettikäsityksiä toki on monia,
    esim. Pasi Saukkonen on kirjoittanut asiasta kokonaisen kirjan,
    jossa teemana suomalaisen ja hollantilaisen kansallisidentiteetin vertailu..
    en nyt muista kirjan nimeä täsmällisesti.

    Mutta mikä on "totuus",
    se onkin sitten ihan eri juttu.
    Kuka sanoo, että ylhäältä alas pakotettu identiteetti on totuus ?

    Voiko kansallisen identiteetin päättää, määrätä ja pakottaa poliittisella
    päätöksellä koko kansalle ?

    Suomi on kieltämättä henkiseltä ilmapiiriltään lähempänä totalitarisia valtioita, siis "valtio on viisaampi kuin kansalainen", joten länsimaiselle ajattelulle ominainen yksilön kunnioittaminen ei meillä toteudu, vaan yhteiskunnan etu on ykkösasia.. Mutta mikä on "yhteiskunnan etu", jos sen määrittelee poliittisesti esim. kielipoliittinen intressiryhmä ? Pakkoruotsiasia on siinä mielessä huvittava, että ruotsin väitetään yhdistävän meidät länteen, mutta PAKOTTAMINEN ruotsiin yhdistää meidät pikemminkin itään! (Kiina, Neuvostoliitto)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista.

      "Voiko kansallisen identiteetin päättää, määrätä ja pakottaa poliittisella
      päätöksellä koko kansalle?"

      Ainakin kaikki eurooppalaiset kansallisvaltiot ovat toimineet näin toista sataa vuotta, ja ihan hyvin on tuntunut toimivan. Tällaiset "keksityt perinteet" eivät kuitenkaan tietenkään ole ihmisen KOKO identiteetti: ne muodostavat yhden rakennuspalikan, jonka varaan ihmiset oman identiteettinsä rakentavat. Eikä identiteettikysymyksissä voi olla "totuutta": on vain, no, identiteettejä.

      Poista
  4. - Kuka sanoo, että ylhäältä alas pakotettu identiteetti on totuus ?

    Jos kansallinen identiteetti määritellään hyödylliseksi valheeksi tai tarkoitushakuiseksi sepitteeksi jonkin näennäisen yhteyden tarjoamiseksi ihmisluonnolle liian suureksi käyneelle yhteisölle, niin ei kai se nyt totuus ole. ;)

    Seitsemän Veljestä ja Tuntematon Sotilas ovat tarinoita, joissa monet ovat tunnistaneet itsensä ja esivanhempansa. Ehkä se on jopa enemmän kuin totuus.

    Nuorten identiteetti kaartuu kuitenkin eteenpäin eikä niinkään menneeseen. Mennyt käy merkitykselliseksi vasta paljon kouluvuosien jälkeen ja silloin tietysti kotona ja koulussa ja mediassa annetut eväät helpottavat oman kulttuurin lukemista.

    Jollain tapaa tämä elämä on kotoutumista muuttuneeseen tilanteeseen yhä uudestaan ja uudestaan ikäkausien ja haasteiden muuttuessa.

    Nuortemme suomalaisuus ei voi olla enää mitään sellaista, kuin se on ollut aiemmin. Nyt suomalaisuutta rakennetaan niin erilaisista lähtökohdista - on suomalaisuutta afrikkalaisella taustalla, on suomalaisuutta virolaisella taustalla, on suomalaisuutta venäläis-ranskalaisella taustalla jne.

    jatkan vielä

    VastaaPoista
  5. Viime vuonna eräs mainostoimisto tilasi Suomelle uuden kansallisidentiteetin Ruotsista - pyydettiin uutta brändiä Suomelle.

    Miksi Ruotsista, kysyi radion kultakuume:
    http://ohjelmaopas.yle.fi/1-2338313 (esitysaika päättynyt)

    "Yleensä kun identiteettiä suunnitellaan, sitä on hyvä katsoa vähän sivusta..."

    Meiltä on kuulemma kaapattu kansalliset visuaaliset tunnisteet äärioikeiston käyttöön. Uusiin kansallisiin symboleihin voidaan rakentaa myös uudet tarinat. Mainostoimisto haluaa olla ideoijana ja kätilönä moniäänisen tarinan syntymiseksi. Identiteettiä siis suunnitellaan nimenomaan meille suomalaisille, ei Suomen myymiseksi ulkomaille. Tarvitaan jotain, millä osoittaa, että ollaan ylpeitä suomalaisuudesta.

    Ohjelmassa muistutettiin, että Suomi täyttää sata vuotta 2017 ja käytiin kuulemassa, miten Stubb lanseerasi äskettäin juhlavuoden teeman:
    - on valittu yksi sana "yhdessä"
    - mikä on meidän historia, nykypäivä ja tulevaisuus
    - sen vuoden pitää olla hauska´, "roligt i Finland" on yksi teemoista, "fun in Finland" (Stubb käyttää näköjään ruotsia ja englantia sujuvasti suomen seassa)
    - ei missään nimessä nationalistinen
    - haluaisin, että vuonna 2017 ollaan maailman paras maa syntyä, elää ja kuolla --- maa, josta voi olla ylpeä

    Keskustelijat arvelivat, ettei Suomi enää mahdu yhden "me" sanan alle, kulttuurit eriytyvät myös maan sisällä. Esille nousi ehdotus, että tehtäisiin avoin kilpailu, jossa jokainen voisi kirjoittaa maan yhteisen tarinan omalla tavallaan ja niistä valitaan sitten parhaat, tehdään moniääninen kansallinen tarina, antologia mahdollisista yhteisyyksistä.

    Muuten ohjelmassa oli mielenkiintoista kritiikkiä koko maabrändiajatukselle, varsinkin taiteilija Merja Puustinen puhui aika kovia sanoja maabrändäämisestä: Yrityksen brändäyksessä valitaan kolme attribuuttia, jolla ei ole mitään tekemistä sen yrityksen osaamisen ja tuotannon kanssa. Esimerkiksi siivousfirma SOLin attribuutit ovat keltainen, iloinen ja aurinkoinen. Kun attribuutit on valittu, koulutetaan yrityksen henkilöstö omaksumaan henkeen ja vereen nämä uudet attribuutit. Koko henkilöstö säteilee sitä uutta brändiä. Urputtajat pannaan syrjään. Jos tämä uudelleenkoulutus onnistuu, siitä tulee yrityksen kallein voimavara. Yrityksistä brändäyksen huippuja ovat Google, Apple ja CocaCola. Maabrändiä toteutetaan samalla tavalla. Kansalaiset uudelleenkasvatetaan uskomaan uutta brändiä, joka on kaukana perinteisestä nationalismista. Suomalaiset vanhat arvot ovat agraariin perinteeseen pedattuja: työteliäisyys, sosiaalinen tasa-arvoisuus, ilmainen koulutus... Nämä irrotetaan menneestä, historiallisesta kontekstista ja kiinnitetään johonkin muuhun. Paitsi että näin koulutetaan kansalaiset uskomaan uuteen maabrändiin, suoritetaan "kansalaisten identiteetin vahvistaminen". Uuden brändin mukainen kansalainen on globalisaatiolle myönteinen, ei sitoudu mihinkään kansakuntaan, katkaisee välinsä kaikkeen nationalismiin, uusi urbaani identiteetti, muutosmyönteinen, kilpailukykyinen,... Ajatellaan, että globalisaatio on muuttanut niin paljon talouden rakenteita, että kaupalliset arvoketjut idean saamisesta tuotantoon ovat maantieteellisesti hajautuneet, ja jos haluaa tehdä hilloa, on oltava arvoketjun loppupäässä, markkinoimassa, mielikuvatuotteiden luomisesta, tuottajat ovat luuseriporukkaa. Maabrändihankkeet ovat ongelmallisia, koska ne ovat kapeita uusliberalistisia hankkeita, jotka houkuttaa vain tiettyä urbaania osaa väestöstä. Ne puetaan muka neutraaliin talouden edistämisen kieleen, ne ovat itse asiassa hyvin poliittisia, ne jakavat ihmisiä luusereihin ja voittajiin...

    ---

    Ehkä tästä syntyy hyvä juhlavuosi - mutta toivottavasti jo ilman pakkoruotsia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista.

      En ollut seurannut maabrandityöryhmän toimintaa lähes lainkaan, koska koko touhu vaikutti aika surkuhupaisalta. Mutta tunnistan tuon ajatuksen, jonka mukaan kansalliset symbolit on kaapattu äärioikeiston käyttöön. Tuo ajatus on varmasti tuttu monelle kaupunkilaisliberaalille, ja ajattelin itsekin aiemmin jokseenkin samalla tavalla.

      Helppo ratkaisu on luopua kokonaan kansallisten symbolien käytöstä ja ehkä keksiä uusia tilalle. Vasta myöhemmin tajusin, että fiksumpi ratkaisu on tietysti kaapata symbolit takaisin yleiseen käyttöön. Onneksi nykynuoret vaikuttavat tekevänkin näin, vrt. yllä mainitut maahanmuuttajanuoret, jotka käyttävät leijonakoruja.

      Poista
  6. Värtön pseudopostmoderni näkemys konstruoidusta kulttuuri-identiteetistä on aika mennyttä aikaa, kasaria. Kai nyt jokainen tuntee nuo historiallis-filosofis-polittisesti rakennetun Suomi-kuvan kysymykset että eipä tuossa nyt mitään uutta tullut.
    Tosin ihan hyvä kertaus.

    Mutta tulihan sieltä se paradoksikin:

    Muistaakseni edellisessä hyvinkin poliittisessa kirjoituksessa (leimaavaa kuva-aihetta
    myöden) pohjoismaisella identiteetillä perusteltiin ruotsin kielen opiskelupakkoa. Nyt tätä samaa keksityn identiteetin/ identiteettien kaavaa kannattaisi käyttää sitten myös siihen, pohjoismaiseen identiteettiin? Miksi opiskella pohjoismaista pakollista kieltä, kun kuuluminen siihen kontekstiin on identitäärisesti noinkin hataraa ja maantieteellisesti vielä hatarampaa. Mehän olimme 1800-luvulla osa Venäjää, miksei pakkovenäjä? Jne. jne. Huono peruste. Historialla eikä virkaeliitin haluamalla pohjoismaisuuspainotuksella voi perustella mitä lasten olisi pakolla opiskeltava kielenään.

    Entä identiteetti sitten yleisemmin? Itse ajattelen kuitenkin etten lähtisi miljoonien suomalaisten kokemaa "suomalaisuutta" ja sen traditiota minään valheena pitämään, oli tarina taustalla mikä tahansa. Kyllä Suomi on nyt ihan totta eikä mikään Kalevala.
    Identiteetin purkaminen ihan vain purkamisen ilosta ei ole kaunista. Sama kun sanoisin somaliveljelleni, että et sinä oikeastaan mikään somali ole, tehän saitte oman kirjakielenkin vasta 1970-luvulla, senkin loivat Sid Barren byrokraatit toimistoissaan Moskovan NKP:n rahoittamina. Ja mitä tulee....

    Ihmisten identiteettien kyseenalaistus on siis helppo tehdä, ja meillä usein taustalla vaikuttavat kuten me kaikki täällä hyvin tiedämme, kulttuurimarxistiset, globalismimyönteiset ja internationalistiset taustavirrat: eurooppalaisten kansallisvaltioiden alasajo. Vasemmisto ja suurpääomahan ovat tässä asiassa samalla astialla, vaikkakin eri syistä.

    Koulun pitäisi todellakin olla suvaitsevaisen puolueeton näissä kysymyksissä. Itse olen nähnyt em. poliittisten tavoitteiden hivuttautuvan mukaan kouluelämään viimeisen vuosikymmenen aikana. Siitä pitäisi irti sanotua ja perustaa opetus ja sen suunnittelu vain ja ainostaan siihen mihin se on Suomessa pitkään perustunut: humanistiseen ihmiskuvaan ja tieteelliseen maailmankatsomukseen. Ja jos palataan alkulähteille niin kummallakaan em. ei voida perustella ruotsin kielen pakollista opiskelua, vapaaehtoista kyllä ja hyvin ja mielellään!

    t. vihreä varavaltuutettu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista.

      Myönnän auliisti, etteivät esittämäni ajatukset ole mitenkään uusia tai alkuperäisiä: tarkoituksenani olikin tehdä jonkinlainen yhteenveto aiheesta.

      Viime kerralla luulin ilmaisseeni selvästi, että "pohjoismainen identiteetti" on suhteellisen tuore ja keinotekoinen konstruktio, joka on luotu poliittisten päämäärien vuoksi. Sama luonnollisesti pätee myös "suomalaiseen identiteettiin", kuten tällä kertaa summasin, joten en ymmärrä, missä kohdassa paradoksi syntyy.

      "tse ajattelen kuitenkin etten lähtisi miljoonien suomalaisten kokemaa "suomalaisuutta" ja sen traditiota minään valheena pitämään, oli tarina taustalla mikä tahansa."

      Tässä on nyt jokin käsitteiden hämmennys. Ei identiteetti voi olla mikään valhe: jos ihmisellä on jokin identiteetti niin hänellä on se. Vaikka identiteettiä olisi luotu kuinka aktiivisesti, ei siitä sen valheellisempi tule.

      Kansallinen identiteetti ei ole orgaaninen: jos sellaista ei luoda, ei sellaista synny itsestään. Sitä voisi tavallaan verrata vaikka puolue-identiteettiin: monet ihmiset ovat intohimoisesti vaikka kepulaisia, mutta ei keskustapuolue ole syntynyt itsestään. Se on luotu tarkoitushakuisesti ja sen aatteita pidetään aktiivisesti yllä. Tämä ei kuitenkaan yhtään vähennä puolueidentiteetin merkitystä ihmisten elämässä tai tee sitä jotenkin valheelliseksi.

      Poista
    2. - Kansallinen identiteetti ei ole orgaaninen: jos sellaista ei luoda, ei sellaista synny itsestään.

      Voisiko tämän ajan yhteisyyden syntyä kuitenkin kuvata mosaiikkina? Olisiko tämä yllä kuvaamani ehdotus mahdollinen tämän päivän identiteettityöksi:

      Keskustelijat arvelivat, ettei Suomi enää mahdu yhden - "me" sanan alle, kulttuurit eriytyvät myös maan sisällä.
      Esille nousi ehdotus, että tehtäisiin avoin kilpailu, jossa jokainen voisi kirjoittaa maan yhteisen tarinan omalla tavallaan ja niistä valitaan sitten parhaat, tehdään moniääninen kansallinen tarina, antologia mahdollisista yhteisyyksistä.

      Poista
    3. Hmm. Näen tuollaisen antologian mahdollisuutena, mutta se voi mennä myös pahasti pieleen - riippuu hirveästi toimittajista, millainen siitä tulee. Huonossa tapauksessa koko hommasta tulee mitäänsanomaton lätty, parhaassa tapauksessa antologia voisi tietysti avata uusia näkökulmia. Kokeilemisesta ei varmasti olisi mitään haittaa sinänsä; jos lopputulos ei ole kiinnostava, niin se unohtuu nopeasti.

      Poista
  7. - Suomensomalien kotoutumisprosessia on tutkittu --- koulun myötä lapset omaksuivat suomalaista kulttuuria niin nopeasti, että se aiheutti kodeissa jopa huolta

    Nostan tämän kohdan esille, sillä se nostaa mieleeni arvojen merkityksen koulussa ja kulttuurissa. Eikö huolta nimenomaan aiheuttanut tietyn arvomaailman omaksuminen, missä nuoret alkoivat korostaa vapauksia perinteisten velvollisuuksien sijaan?

    Eikö koulussa nimenomaan rakenneta keskeisissä asioissa yhteistä arvopohjaa, joka palautuu niin ihmisoikeuksien julistukseen kuin maan perustuslakiin?

    Eikö pohjoismaisuus nimenomaan näy meillä arvopohjassa, jossa korostuvat yksilön oikeudet, tasa-arvo, suvaitsevaisuus ja huolenpito koko yhteisöstä?

    Ja nyt palautus pakkoruotsiin. Nimenomaan siksi, että oppilaat ja vanhemmat ovat tietoisia näistä arvoista, on syntynyt niin voimakas vastustus pakkoruotsille, jonka perusteet (Norden-nationalismi ja ylimielinen "tämä on teille hyväksi, vaikkei tätä voikaan perustella" -asenne) ovat rankasti todellisen arvopohjamme vastainen. Pakkoruotsia voidaan perustella vain muovaamalla taas uusi arvopohja, jossa luovutaan näistä tasa-arvo- ja vapausarvoista kieltenopetuksessa ja korvataan ne "kansaa täytyy ohjailla" -arvoilla ja ajatuksella, että osoittaa kypsyyttä/sivistystä osata nähdä, milloin vapausarvot eivät käy.

    VastaaPoista
  8. Ok, AV, kiitos täsmennyksestä identiteetin totuudellisuuden suhteen. Noin se on, emme voi alkaa sitä mestaroimaan. Hyvä että näet niin.

    Mutta on niitä vääriäkin identiteettejäkin. Ainakin joitakin yritetään syöttää enemmän tai vähemmän pakolla. Itse en esimerkiksi millään koe enkä tunne enkä edes tiedä olevani "EU-kansalainen" vaikka minua yritetään asiassa eheyttää sieltä sun täältä. Olen suomalainen, fennoskandi, Euroopan sivu- ja syrjäseutulainen and I like it!


    t. v.v.v.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. - on niitä vääriäkin identiteettejäkin. Ainakin joitakin yritetään syöttää enemmän tai vähemmän pakolla

      Ihminen, jolla on juuret ja juurien kautta välittyvä tieto elävien ihmisten menneisyydestä, omaksuu historia/kansallisuuskäsitystä muovaavan osan identiteetistään sieltä. Tätä voi horjuttaa esimerkiksi nimeämällä koulutuksessa tietynlainen kasvuympäristö ja tausta sivistymättömäksi ja noloksi.

      Minusta vakavin identiteettiin vaikuttava osa kielipolitiikkaamme on pakkoruotsin ja ns. sivistyksen niittaaminen yhteen: Vain pakkoruotsiliturgian hyväksynyt suomalainen on sivistynyt suomalainen. Tästä kirjoitti ehkä avoimemmin kuin oli ajatellutkaan nuori Vihreä poliitikko joku vuosi sitten: "jos aikoisi kohota vaikka puolueen puheenjohtajaksi --- pitäisi osata puhua sujuvaa ruotsia, koska muuten kaikki pilkkaavat oppimattomaksi noloksi moukkatankeroksi, jota saa hävetä" (Rosa Meriläinen Vihreässä langassa 2010)

      Poista
    2. En sanoisi, että on olemassa "vääriä" identiteettejä, mutta toisten luominen ei ole oikein ottanut tulta. EU-kansalaisuus on hyvä esimerkki tällaisesta. Silti on muistettava, että Euroopassa on kosolti ihmisiä, jotka vilpittömästi kokevat olevansa ennen kaikkea EU-laisia. Ihmiset ovat erilaisia.

      Juurien kautta identiteettiä omaksutaan, mutta
      a) kaikilla ei ole selviä suomalaisia juuria (maahanmuuttajat ovat ilmiselvin esimerkki, mutta myös monet toisen polven kaupunkilaiset kokevat jonkinlaista juurettomuutta) ja
      b) perheen kautta tuleva historiakäsitys ei välttämättä ole lainkaan kansallinen vaan paikallinen. Tässä nostan taas Syyria-kortin: syyrialaisilla on vahvat juuret, mutta ne tukevat lahkolaista identiteettiä, ei kansallista.

      "Yleissivistyksen" käyttämisestä lyömäaseena kirjoitin kriittisesti jo tämän sarjan ensimmäisessä osassa Ipsa scientia potestas est. Oli kyseessä sitten historian tai ruotsin osaaminen, joka tapauksessa tuollainen toiminta on alhaista.

      Poista
  9. Edellisien yhteenveto: nordismi-nationalismi on hienoa ja kannatettavaa, sivistynyttä, rauhanomaista ja kaikkea kaunista ja fiksua...kun taas fenno-nationalismi on sitten kamalaa, natsismia melkein. Mitäh? Kyllä nää jutut kalskahtaa.
    Natsismihan nimenomaan oli globaali-ideologia, kaikkialle sovellettava yhdenmukaisuus-malli kuten sisarpuolensa sosialistinen internationalismi.

    Eli kyllä tästä näkökulmasta oman pienen ja erityispiirteisen kansakunnan historiaa ja historian jatkumoa tulevaisuuteen puolustava hauras tradtionalisti on ihan hyvällä asialla, maailman mcdonalsoitumista vastaan, pohjoisen kansansirpaleen puolesta. Ei hävetä. (Tämä on ihan mahtava blogi,-tarkoitan sitä ilman ironiaa - edellinen keskustelu teki minusta pakolla valittavan ruotsin kielen vastustajan, tässä keskustelussa löysin sisäisen nationalistini = ihan tavallisen ja vaarattoman isänmaallisen ihmisen).
    t. v.v.v.

    Mut meneekö tämä nyt liikaa politiikkaan, poliittiseen filosofiaan? Antin tarkoitus on kaiketi kirjoittaa korkeatasoista koulutusblogia? Pitäisiköhän kommentoijien keskittyä nyt paremmin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poliittinen filosofia on minulle niin rakasta, etten edes pystyisi kitkemään sille tielle astuvia kommentteja, vaikka tahtoisin.

      Itse asiaan: En todellakaan tunnista omia tekstejäni yhteenvedostasi. Missään vaiheessa en kuvannut pohjoismaista identiteetinmuodostusta millään arvosanoilla, vaan kuvailin sitä puhtaasti poliittisesti motivoiduksi projektiksi. Tälläkään kertaa en ole leimannut suomalaiskansallista nationalismia missään kohdassa "kamalaksi". Päinvastoin koko tekstin ideana oli osoittaa, että kansallisen identiteetin muodostaminen ja keksityt traditiot ovat välttämättömiä demokraattiselle kansallisvaltiolle. Luulin tehneeni tämän viimeistään osassa III yksiselitteiseksi. Ilmeisesti en kuitenkaan ollut niin selkeä kuin kuvittelin.

      Poista
    2. - tekstin ideana oli osoittaa, että kansallisen identiteetin muodostaminen ja keksityt traditiot ovat välttämättömiä demokraattiselle kansallisvaltiolle

      Millä tavoin sitten suomalaisessa koulussa hoidetaan tätä identiteettityötä?

      Koulun historianopetus ei mielestäni ole väritettyä, siihen on jätetty toki tilaa Suomen historialle.

      Koululla ei ole itsenäisyyspäivän lisäksi kuin satunnaisia Suomeen liittyviä teemoja, ehkä muutaman vuoden välein vähän isompi Kalevalan päivä tai Kiven päivä ja satunnaisia aamunavauksia Canthista tai Runebergista.

      Eurooppapäivääkin vietetään ja saamelaisten päivä saatetaan huomioida - ja tietysti ruotsinopettajat hoitavat ruotsalaisuuden päivän ja Lucian.

      Seurakuntakin käy kerran kuussa, joten sen näkyvyys joulu- ja kevätjuhlakirkkoineen on jopa suurempi kuin suomalaisuuden, toki näistä saa vapautuksen.

      Mitä yleisesti nähdään identiteettityöksi koululla? Ovatko opettajat tietoisia osuudestaan? Huomaavatko oppilaat ja vanhemmat?

      Poista
    3. Tässä siis vastaus yllä olevasta edelliseen

      - Äidinkielen tunnilla luetaan edelleen Vänrikki Stoolin tarinoita ja Tuntematonta sotilasta. Historian tunneilla käsitellään Suomen historian merkkipaaluja ja korostetaan kansallista tarinaa. Yhteiskuntaopin koko idea on hakata nuorten päähän ajatus yhtenäisen demokraattisen valtion säännöistä. Tämä on tietenkin propagandaa, mutta ainakin sen tarkoitus on yleishyödyllinen.

      Propagandaa on likipitäen kaikki, mikä on tehty vaikuttamaan, mutta mikä olisi vaihtoehto? Tuntematonta sotilasta ei ole aina luetettu herkillä nuorilla, vaikka nyt ysillä niin tehdäänkin. Kalevalaa pyritään keventämään, sen kieli kun ei avaudu enää helposti. Vänrikki Stoolin osasivat sadan vuoden takaiset oppilaat ulkoa, mutta nyt se luetaan analysoiden ja oppilaat yökkivät sotaa ihannoivan runouden äärellä, missä veli pakottaa sodasta karanneen veljensä tappamaan itsensä.

      Sen historian läpikäyminen, johon valtaosan esivanhemmat ovat kietoutuneet, tuntuu reilulta. Kyse ei ole vain tarinoiden vahvistamisesta, monet kansalliset tarinat myös kyseenalaistetaan historiantunneilla. On ollut aika, jolloin vapaussodalla ei ollut muita nimiä.

      Mutta tämäkö on oleellista suomalaisuuden kannalta?

      Poista
  10. Käsitän sinut Antti nyt ihan jatkuvasti väärin, sori, vika on ilman muuta täällä päässä.

    Itse en ole ollut aiemmin kovinkaan nationalistinen, traditionalistinen, hyvä jos edes isänmaallinen e n n e n kuin tämä Eurooppa, Eurooppa, Eurooppa -vyörrytys alkoi ja viime aikoina sen sivujuonteena nordismi ikään kuin statementtinä Venäjää vastaan - sitähän se on. Rajalinjan vetoa.

    Jaan kyllä eurooppalaiset arvot, jos niillä ajatellaan juutalais-kristillistä taustaamme, mutta en vasemmiston enkä saman astian toisen puolen kokoomus-globalismia joka nyt on korvannut nuo menneeksi julistetun maailman identiteetit.
    Vapaa liikkuvuus- periaate kuulostaa varmasti kauniilta (tunnearvo-efekti) periaatteelta mutta jos ja kun se on demografinen ja ekonominen panssarivaunu, joka tasoittaa erot ja jättää kansojen omien kulttuurien topografian entistä matalemmalle tasolle niin minun valintani on helppo: valitsen Suomen, suomalaisuuden ja omaleimaisen sivussaolemisemme ideaaliksi kulttuuri-identiteetiksi ilman omatunnon tuskia.
    Minulle, akateemiselle helsinkiläiselle sopii hyvin se etten ole kansainvälinen yhteismarkkinamies ja/tai uuden kansakunnattoman arvoiltaan pakkotasa-arvoistetun maailman sympatisaattori. Maailma on monimuotoisuudessaan kaunis, ei talousmetsäksi hakattuna globaalikulttuurina. Kansakunnilla on rajat ja kulttuurit. Maailmametsässä on reviirit. Siinä en näe mitään poisopittavaa.

    Suomen älymystö, mitä se nyt onkin, on edelleen lääpällään kansansirpaleisiin ja niiden oikeuksiin muilla mantereilla, mutta autapa armias jos joku on viisimiljoinaisen metsäkansan puolesta ja haluaa että maassa eletään edelleen parhaimpien tradtioiden (vaikka toki tuo arvo parhaimmuudesta on valinta) mukaan niin hänhän on välittömästi vähintään mussolini. Se mikä herättää empatiaa maoreissa ei herätä empa-eikä sympatiaa meikäläisissä. Meidän suomimaorien traditioiden puolustaminen on "jotakin josta tulee olla huolissaan" ja varmuuden vuoksi se nimetään joksikin ei-suvaitsevaiseksi antaen ymmärtää että niin ei tule ajatella.
    Sellainen itsepetos.
    Ja tästä kaikesta nousee esiin nyt se ajatus, että se ei olisi mikään kulttuurin tappio jos luopuisimme länsinaapurin hienosta ruotsin kielestä pakkona ja suosisimme sitä vapaehtoistettuna. Koska Antti tunnustat ja tunnistat identiteetin voiman, eikö olisi hyvä jos Suomessa suomalaiset ( ja tänne muuttaneet uussuomalaiset) saisivat valita lukemansa kielet (joka on aina myös vahva tunne-efektinen valinta) itse, inc. english, omin päätöksin, omin aivoin?


    t. v.v.v.

    VastaaPoista
  11. Tämä keskustelu jäi kesken.

    Siinä, miten koulu pyrkii muokkaamaan oppilaiden identiteettiä "ylhäältä alas", on mielestäni kyse yhteisistä arvoista, ei niinkään kansallisesta identiteetistä. Vaikka lapsemme olisivat ajoittain käyneet muiden maiden kouluja vanhempien työkomennusten aikana, suomalaisuus ei silti olisi heistä kaikonnut, mikäli heillä on vanhempien kautta omakohtainen tunne siitä, että heidän juurensa tulevat Suomesta ja he tuntevat esivanhempiensa kohtaloita ja elävät yhteydessä muihin suomalaisiin ja suomen kieleen. Tietysti suomalaisuus tarkoittaa eri asioita erilaisista taustoista tuleville.

    Vaikka kouluissa tehtäisiin valinnaisiksi niin paikallishistoria, kotimainen kirjallisuus kuin yhteiskuntaoppikin, voitaisiin niihin liittyvät arvot (omien esivanhempien työn arvostaminen, omien juurten historian arvostaminen, oman äidinkielen arvostaminen ja paikallisen taiteen ja sen menneisyydestä tuottaman kuvan arvostaminen, oman maan demokratiapyrkimysten arvostaminen) välittää monin tavoin eteenpäin. Näiden arvojen riisuminen tuskin olisi kenenkään mielestä tarpeen.

    Totalitarismin merkki on sensijaan se, että kouluissa välitetään arvomaailmaa, joka ei ole linjassa yksilöiden/perheiden kokemuksen ja tavoitteiden kanssa eikä liioin vapautta ja tasa-arvoa tukevan arvomaailman kanssa - ja verhotaan tämä "hyväksi nationalismiksi".

    VastaaPoista
  12. Kirjoitat tässä arvoista, mutten saa kiinni varsinaisesta teesistäsi. Tunnut sanovan kolme eri asiaa:
    A) "Koulun voisi siirtää vain arvoja ilman identiteettien muodostusta." Itse en ole lainkaan varma, onko tämä edes mahdollista, mutta sanotaan nyt argumentin vuoksi että se olisi. Se ei kuitenkaan mitenkään vähennä tämän krjoituksen teesiä: kansallista identiteettiä tarvitaan SILTI yhteiskuntarauhan vuoksi, eikä tällainen identiteetti synny itsekseen. Se ei myöskään siirry automaattisesti kotien kautta lapsille, sillä ihmiset helposti siirtävän lapsilleen vain paikallisen/heimolaisen/lahkolaisen identiteetin.

    B) "Kouluissa välitetään arvomaailmaa, joka ei ole linjassa yksilöiden/perheiden kokemusten ja tavoitteiden kanssa". En tajua mitä tämä tarkoittaa.

    C) "Koulun välittämä arvomaailma ei ole vapautta ja tasa-arvoa kunnioittava". Riippuu, miten nuo sanat määrittelee. Jokainen järjestelmä, johon osallistunåminen on pakollista ja joka ei tarjoa täydellistä valinnaisuutta, loukkaa tietysti jollain tasolla ihmisten vapautta. Koulu ei kuitenkaan voi olla täysin vapaa, sillä oppilaiden pitää saada jollain lailla yhtenevät perustiedot, jotta tasa-arvoisuus toteutuisi. Mutta nämä asiat eivät tunnu enää oikein liittyvän tämänkertaiseen kirjoitukseen. Jos tämä olikin verhottu kommentti pakkoruotsia vastaan, niin pyydän siirtämään keskustelun ennemminkin "Härlig är Norden"-tekstin kommentteihin, johon se sopii paremmin.


    VastaaPoista
  13. A) Koulu siirtää arvoja, mutta tietysti ja toivottavasti tavalla, jossa nämä arvot voidaan pukea sanoiksi ja tehdä opetussuunnitelman tasolla avoimiksi kaikille - sekä alttiiksi kritiikille. Myös "arvomme on suomalaisuus" -teeman tavoitteet ja keinot tulisi olla selkeästi ilmaistu ja jatkuvan vuoropuhelun kohteena.

    B) Tulkinta ei vastannut ajatustani. Tämän postauksen alkusysäyksenä oli kommentti "Totalitarismissa valtio pyrkii muokkaamaan kansalaisen identiteetin palvelemaan valtion identiteettiä, mutta demokratiassa valtiollinen identiteetti rakentuu alhaalta ylös, yksittäisten kansalaisten identiteettien summasta tulee kansakunnan identiteetti." - Ymmärrän tämän ja kirjoitin sen auki toisin: "Totalitarismin merkki on se, että kouluissa välitetään arvomaailmaa, joka ei ole linjassa yksilöiden/perheiden kokemuksen ja tavoitteiden kanssa eikä liioin vapautta ja tasa-arvoa tukevan arvomaailman kanssa - ja verhotaan tämä 'hyväksi nationalismiksi'." Näin ei mielestäni meidän koulumme historian tai äidinkielen tunneilla tapahdu, mutta miten lienee kieltenopetuksen laita...

    C) Sanaleikkejä voi käydä loputtomiin, mutta ei vapautta tai tasa-arvoa voi määritellä siten, että tulee kieltäneeksi enemmistön kokemuksen vapaudesta ja tasa-arvosta. Jos sanotaan, että jokainen järjestelmä, johon osallistuminen on pakollista ja joka ei tarjoa täydellistä valinnaisuutta, loukkaa tietysti jollain tasolla ihmisten vapautta, teoretisoidaan. Käytännössä ihmiset eivät ole yhdistäneet voimiaan matematiikan tai äidinkielen poistamiseksi opetussuunnitelmasta, sen sijaan tunnustuksellinen uskonnonopetus on poistettu. Ihmisten enemmistön tuntoja kuuntelemattoman pakon ja täydellisen valinnanvapauden välissä on se, mitä tavoitellaan: ihmisten tarpeiden mukaan muuttuva ja kehittyvä koulu.

    VastaaPoista
  14. "kansallista identiteettiä tarvitaan yhteiskuntarauhan vuoksi, eikä tällainen identiteetti synny itsekseen."
    No nimenomaan kapean eliitin pienessä piirissä keksimän kansallisen identiteetin _pakottaminen_ jokaikisen kansalaisen identiteetiksi on ollut totalitarististen järjestelmien toimintatapa yhteiskuntarauhan (LUE:eliitin häiriöttömän eriyisaseman) turvaamiseksi. Esimerkkejä Neuvostoliitto, Kiina, Pohjois-Korea, DDR. Mutta jossain vaiheessa jopa saksalainen halusi eroon tuosta säätelystä ja vaati päästä ulos yhteiskuntarauhan mallimaasta. Jos poliittisen eliitin päättämä kansallinen identiteetti ei vastaa kansan oikeustajua, eikö se nimenomaan uhkaa yhteiskuntarauhaa.. ja tarvitaan eliitin taholta voimatoimia, jotta kansa tajuaisi alistua!
    Pakkoruotsin tapauksessa 3/4 kansasta haluaa pakkoruotsin pois, mutta identiteetin sanelee poliittinen eliitti, jolle sen sanelee 5% suomenruotsalaisvähemmistö. 75 % kansasta on de facto toisinajattelijoita, joiden pitää mukautua vähemmistön identiteettikäsitykseen yhteiskuntarauhan nimissä. Eikö blogisti huomaa olevansa heikoilla jäillä hyväksyessään berliininmuurin olemassaolon ?

    VastaaPoista
  15. A) Olen samaa mieltä.

    B&C) Eli ilmeisesti kysymys OLI pakkoruotsista; no, keskustellaan siitä sitten, jos kerran täytyy, mutta ei minulla ole enää paljon sanottavaa koko aiheesta. Ruotsin opiskelusta ei selvästi ole suuremmin hyötyä suurimmalle osalle oppilaista, joten sen säilyttäminen nykymuotoisena ei tunnu kovinkaan järkevältä. Katson kuitenkin pohjoismaisen identiteetin olevan Suomessa aika vakiintunut ja hyödyllinenkin, joten sen edistämisen voisi minun puolestani säilyttääkin opetussuunnitelmassa jollain muulla tavalla; en ole kuitenkaan varma, mikä olisi tähän järkevin tapa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olisi tarkennettava, mitä pohjoismainen identiteetti tarkoittaa.

      Kun pohjoismaiset historianelävöittäjät kokoontuvat, mukana on aina porukkaa myös Baltiasta, Saksa/Puolasta ja Englannista. Gotlannin keskiaikatapahtuman sivut ovat ruotsiksi, englanniksi ja saksaksi. Historiallisesti Pohjoismaat ovat osa laajempaa kokonaisuutta ja nyt esimerkiksi Itämeren valtiot tai Pohjoisen jäämeren valtiot joutuvat ratkomaan yhdessä ongelmia tavalla, joka liittää ne monin tavoin yhteen. Perinteinen pohjoismaisuus on vain yksi yhdistävistä ulottuvuuksista ja se tarkoittaa eri ihmisille eri asioita.

      Perinteisessä, poliittisessa pohjoismaisuudessa ikiaikainen ja monikulttuurinen, vesiteiden Norden nähdään vain fornnordiskan perinnölle rakennettuna viikinkiperintönä, vaikka siellä sijaitsee ainakin kahden eri alkuperäiskansan koti - saamelaiset ja inuiitit - sekä suomea puhuva kansa.

      Miten Nordenista tuli kieliyhteisö, jossa identiteetti on sidoksissa skandinaaviseen kieleen?

      Englanninkielisen wikin mukaan "Before the 19th century and romantic nationalism, the term Nordic may have been used more as a synonym for Northern to mean Northern Europe including the Baltic countries" ja "Although the area (the Nordic countries) is linguistically heterogeneous, with three unrelated language groups, the common linguistic heritage is one of the factors making up the Nordic identity." - Siis Pohjola oli aiemmin laajempi käsite, nykyinen määrittely syntyi vasta romanttisen nationalismin myötä mutta pohjoismainen identiteetti on nykyisin oleellisesti kieleen sidottu.

      Tämä kielen pohjalle rakennettu Pohjola/Norden-identiteetti tuntuu olevan nykyisin poliittisen pohjoismaisuuden ytimessä, vaikka näillä alueilla väestö on niin etnisesti kuin kielellisesti kirjavampaa kuin koskaan ennen.

      Poista
    2. Pohjola-Norden otsikoi sivuillaan "Kielet yhteenkuuluvuuden vahvistajana" ja tässä tekstiä:

      "Yksi tärkeimpiä Pohjoismaita yhdistäviä kulttuurisia tekijöitä on kieli. --- Pohjoismaissa puhuttavat kielet kuuluvat kolmeen eri kieliperheeseen, jotka eivät ole toisilleen sukua. Ensimmäinen näistä on germaaniset kielet, joihin kuuluvat tanskan, fäärin, islannin, norjan ja ruotsin kielet. Toinen kieliperhe on uralilaiset kielet, johon kuuluvat suomen ja saamen kielet. Kolmas Pohjoismainen kieliperhe on inuiittikielet, johon kuuluu grönlanti. --- Färsaarilla ja Grönlannissa opiskellaan koulussa tanskan kieltä ensimmäisenä vieraana kielenä. Tanska (tai vaihtoehtoisesti norja tai ruotsi) on pakollinen kouluaine myös Islannissa. [Koska näillä alueilla asukkaita on niin vähän, että koulutus ja asiantuntijaverkostot järjestetään yhteistyöllä Tanskan kanssa, lainaajan lisäys.] Suomessa suomenkieliset koululaiset opiskelevat ruotsia pakollisena aineena ja ruotsinkieliset suomea. Pohjoismaissa kielet nähdäänkin rikkautena ja erottamattomana osana pohjoismaista identiteettiä, ja erityisesti Pohjoismaiden neuvosto Norden-yhdistysten kanssa pyrkii edistämään pohjoismaisten kielten [nordiska språk ruotsiksi, eli skandinaaviset kielet, lainaajan kommentti] opetusta, ymmärtämistä ja taitoa niin Pohjoismaissa kuin niiden ulkopuolellakin. Kieliyhteistyö Pohjoismaissa ei ole kuitenkaan ongelmatonta. Suuren ongelman muodostaa Tanskan kieli, jota ymmärretään muissa Pohjoismaissa entistä huonommin. Vastaavasti myös tanskalaisten ruotsin kielen taito on myös huonontunut viime vuosikymmenten aikana. Kehitys on johtanut monella alalla siihen, että englannin kielestä on tullut vallitseva yhteistyökieli. "

      Suuri ongelma on siis tämän mukaan se, ettei tanskaa enää ymmärrerretä - ei se, että suomi, saamet ja inuiittikielet ovat aina olleet yhteisymmärryksen ulkopuolella. Mutta onneksi on englanti... Ja suomalaiset ovat siis tämän mukaan mukana tukemassa skandinaavisten kielten opetusta myös Pohjolan ulkopuolella - ei Pohjolassa puhuttujen kielten, jolloin myös eifornnordiskalle rakentuneet kielet olisivat mukana.

      Suomalainen kielipolitiikka on nyöritetty pakolliseen ruotsiin paitsi omin laein ja tulkitsemalla pohjoismaista identiteettiä kieli-identiteettinä myös allekirjoittamalla pohjoismainen kielijulistus 2006, joka on varsin taantumuksellinen. Ja vaikka julistus ei olekaan oikeudellisesti sitova, se käy nordismin nationalistisen perusasenteen kuvauksesta. Julistuksessa todetaan pohjoismaisen kielipolitiikan lähtökohtana olevan, että kaikilla pohjoismaalaisilla on seuraavat kielelliset perusoikeudet:

      - oppia yhteiskunnan toimintaa ylläpitävä kieli suullisesti ja kirjallisesti, niin että he voivat osallistua yhteiskunnalliseen elämään
      - oppia ymmärtämään ja tuntemaan yhtä skandinaavista kieltä ja ymmärtämään muita skandinaavisia kieliä, niin että he voivat olla osa pohjoismaista kieliyhteisöä
      - oppia kansainvälisesti laajasti käytettyjä kieli, niin että he voivat osallistua kansainvälisen yhteisön kehitykseen
      - pitää yllä ja kehittää äidinkieltään ja kansallista vähemmistökieltään
      http://www.kotus.fi/files/971/Deklaration_om_nordisk_sprakpolitik.pdf

      Siis lastemme kielellisiin perusoikeuksiin kuuluu oppia skandinaavisia kieliä ja vieläpä niin hyvin, että niin sen pohjalta niin ruotsin, norjan kuin tanskankin ymmärtäminen sujuu!!!!!!!!!!!!!!!!

      Pohjoismaiset kielet ja pohjoismainen kieliyhteisö tarkoittavat tässä vain skandinaavisia kieliä!!!!!!!!!

      Tämä kohta kielijulistuksessa on tehty täysin suomalaisten pakkoruotsia ajatellen ja se on synkkä manifesti. Mutta tätä meille tehdään kaiken aikaa. Ei voi kuin ilmoittaa, ettei tällaisia "oikeuksia" voi vapaassa maailmassa sälyttää toisten niskoille.

      Mikä siis oikeastaan on se "hyvä pohjoismaisuus"?

      Poista
    3. "Oikeus oppia kieltä" ei tarkoita "pakko oppia kieltä". Kieli toki yhdistää neljää viidestä pohjoismaasta, mutta yhteiskuntarakenne hyvinvointivaltioineen sekä sekulaarin liberaali arvomaailma ovat kuitenkin vahvimmat Pohjoismaita yhdistävät tekijät.

      Poista
    4. Pohjoismainen kielijulistus: "Pohjoismaisen kielipolitiikan päämääränä tulee sen vuoksi olla --- että kaikki pohjoismaalaiset voivat kommunikoida keskenään ensisijaisesti jollakin skandinaavisella kielellä"

      Poista
  16. Ehkä tämä kommentti ei kuulu tänne, vaan Norden-osioon, mutta kyse on kuitenkin siitä, että nyt identiteettikysymys alkaa nousta esiin vaalikeskusteluissa. Tästä ei olla aiemmin puhuttu avoimesti.

    AamutTV:ssä 3.4.
    http://yle.fi/uutiset/piraatit_ja_perussuomalaiset_haastoivat_rkpn_energia-_ja_kielipolitiikasta/7905777
    Niklas Mannfolkin, RKP (NM) ja Sampo Terhon, PS (ST) keskustelu identiteeteistä sujui kutakuinkin näin:

    NM: Kaikkien suomalaisten identiteettiin kuuluu kaksikielinen maa. (huomatkaa uusi tapa ilmaista asia!)

    ST: Entä Ahvenanmaa? (ei tarkka lainaus)

    NM: On itsehallintoalue. (ei tarkka lainaus)

    ST: Ahvenanmaalaiset saavat päättää itse kieli-identiteetistään, mutta mannersuomalaiset eivät saa itse päättää kieli-identiteetistään. --- Millaista ymmärrystä aiotte osoittaa sille 74% suomenkielisiä suomalaisia, jotka toivovat ruotsin kielen vapaaehtoista opiskelua?

    NM: Suomen identiteettiin kuuluu kaksikielisyys. Vaatii aktiivista poliittista toimintaa, jotta Suomi ymmärtää, että tää kaksikielisyys on rikkaus. (puhuu ohi, ei vastaa, suomalaisen sijaan "Suomi ymmärtää")

    ST: Jos identiteettiimme kuuluu ruotsin kieli, miksi tarvitaan poliittista valvontaa?

    NM: Taustalla on myös voimia, jotka työskentelevät tätä kaksikielisyyttä vastaan.

    ---

    NM: Sopiiko tämmöinen kompromissi, että aikaistetaan kaikki kielet --- aloitetaan useampien kielten opiskelu jo ensimmäiseltä luokalta --- lukiossa voisi sitten katsoa, mitkä kielet jää --- suomen, ruotsin ja venäjän aloittaminen mahdollisimman aikaisin ja siihen lisäksi englanti ---? (kolme pakollista vierasta kieltä ekalta?)

    ---

    NM: Suomalaisen koulujärjestellmän tärkein piirre on se, että kaikki saavat saman opetuksen --- jos Itä-Suomessa ei lueta ruotsia, oppilaat jäävät huonompaan asemaan.

    ST: parempaan! (ei tarkka lainaus)

    VastaaPoista
  17. Kiitos linkistä!
    Terhon identiteettikäsitys on ehkä vähän naiivi; kuten tässä tekstissäni yritin sanoa, ei kansallinen identiteetti synny ilman poliittista valvontaa. Mannfolk on kuitenkin ilmiselvästi väärässä sanoessaan, että kaikkien suomalaisten identiteettiin kuuluu kaksikielisyys: ei yli 70% kansasta vastustaisi ruorsin pakollisuutta, jos näin olisi.

    VastaaPoista
  18. Tämä keskustelu osoittaa hyvin ettei käsitys "toisesta suomalaisesta kielestä" sen enempää kuin käsitys "meitä yhdistävästä pohjoismaisuudesta" ole lainkaan ristiriidaton, selvä, edes saman prosessin alla oleva asia.

    Kun ottaa esimerkikeiksi koulun piiristä esim.
    1) kielikysymyksen
    2) koulun uudistamisen( kts. keskustelu esim. Pro peruskoulu sivustolta)
    3) pohjoismaisen identiteetin
    ja jopa kysymyksen
    4) menetelmistä tai sivistyksen käsitteet, tarpeellisuuden jne.

    ovat kaikki aihepiirit pohjimmiltaan motiiveiltaan hyvin, hyvin poliittisia. Tässä ottaa mittaa uudistuva ihmiskuva, kulttuurimarxistinen arvopurku konservatiivisesta hitaammasta vähemmän liikkuvasta ihmis- ja maailmankuvasta.

    Itse kannatan hitaita liikkeitä. Kunpa opettajat kummallakin puolella ja siinä välissä ja evvk-fiiliksissä tunnistaisivat että taustalla on poliittisia tarkoitusperiä, tiedostettuja ja kuten niin monilla opettajilla, tiedostamattomia.

    t. v.v.v.

    VastaaPoista