Keitä ne on ne kiusaajat?

I.

Osa ihmisistä kuvittelee, että kuu on taivaalla vain öisin. He ajattelevat, että kuu nousee vasta sen jälkeen kun aurinko laskee.

Todellisuudessa kuu on yhtä usein taivaalla myös päiväsaikaan. Sitä on vain hankala huomata sinistä kirkasta taivasta vasten. Sitä vastoin yöaikaan pilvettömältä taivaalta kuu erottuu oikein hyvin. Siksi ei ole ihme, että toisille syntyy väärä mielikuva.

Samalla tavalla monilla on mielikuva, että kiusaajat ovat lähinnä ressukoita, jotka purkavat kiusaamisella omaa pahaa oloaan.

Tämäkään mielikuva ei ole totta, mutta se syntyy hyvin samanlaisen prosessin kautta kuin yllä oleva "kuu näkyy vain öisin" -harha: pahaa oloaan purkavien "ressukka-kiusaajien" harrastama kiusaaminen on hyvin näkyvää, ja se erottuu hyvin normaalista koulutoiminnasta.

Mutta kuu näkyy myös päivätaivaalla, vaikka sen havaitseminen onkin vaikeampaa. Samoin suurin osa kiusaamisesta on hankala huomata. Jos ei ole tarkkaavainen, voi päätyä kuvittelemaan, että vain kaikkein näkyvin osa ilmiöstä on koko totuus.

II.

Eri tutkimusten mukaan kiusaajista vain pieni vähemmistö on "ressukka-kiusaajia" (esim. Olweus 1993, Salmivalli 2009). Yleensä kiusaajat ovat sosiaalisesti taitavia ja menestyneitä oppilaita, joille kiusaaminen on strateginen tapa kohota statushierarkiassa.

Kenestä tahansa ei tule kiusaajaa. Kiusaajat ovat aggressiivisia ja heillä on heikko empatiakyky. Heillä on suuri tarve saada statusta ja dominoida muita.

Dominanssikäytös osoittaa statusta simpanssien keskuudessa: sama koskee myös ihmisiä. Jos pystyn näyttämään, että muut alistuvat minulle, niin oma arvoni hierarkiassa nousee. Tämä on valitettavaa, mutta totta. Aikuisten maailmassa dominanssi- ja statuspelit ovat hienovaraisia. Koulujen, vankiloiden ja armeijan kaltaisissa paikoissa, joihin mennään pakolla ja joissa seuraansa ei voi valita, nämä pelit näyttäytyvät kaikkein raadollisimpina.

III.

Koska kiusaajat ovat usein sosiaalisesti taitavia, he osaavat myös kiusata tavoilla, joista on vaikea jäädä kiinni. Naureskelu, jonka voi väittää olleen vain viatonta; pilkkaaminen keskellä ryhmää; töniminen silloin, kun näkemässä on vain omia kavereita. Tällaisissa tilanteissa on lopulta vain sana sanaa vastaan, eikä siitä jää helposti kiinni.

Siksi systemaattinen puuttuminen onkin niin tärkeää. Ja siksi on tärkeää, että opettajat osaavat havaita myös hienovaraisemman kiusaamisen.

Kuten aiemmin kirjoitin, KiVa koulu ja vastaavat kiusaamisen vastaiset ohjelmat toimivat, vaikkakin rajallisesti. Mutta ne toimivat huomattavasti heikommin, mikäli opettajilla on väärä käsitys kiusaamisesta ja kiusaajista.

Kun ymmärrämme, että kiusaajat haluavan ennen kaikkea statusta, voimme kehittää uusia keinoja kiusaamista vastaan. Jo aiemmin tässä jutussa linkitetyssä artikkelissa kerrottiin kokeilusta, jossa kouluun luotiin oppilaille tärkeitä tehtäviä, kuten välituntivalvoja tai vastaava, ja annettiin näitä tehtäviä nimenomaan potentiaalisille kiusaajille. Ajatuksena on, että jos oppilaat saavat statusta muutenkin, niin heidän ei tarvitse kiusata. Toinen vaihtoehto olisi järjestää urheilukilpailuita, joissa oppilaat voivat osoittaa dominanssinsa hallitulla tavalla.

En tiedä, ovatko yllä mainitut keinot oikeasti tehokkaita, mutta niitä kannattanee ainakin tutkia.

Kiusaamisen alfa ja omega

Kirjoittanut Antti Värtö

I.

Kun opin, miten simpanssilaumat toimivat, aloin ymmärtää kiusaamista paljon paremmin.

Simpanssit ovat lähimpiä sukulaisiamme. Ne muodostavat laumoja, joissa on selkeä hierarkia: huipulla on alfayksilö ja kaikki muut lauman jäsenet ovat sen alapuolella hierarkiassa. Alfa säilyttää dominanssiasemansa osittain fyysisen voiman avulla, osittain sosiaalisilla taidoillaan. Jos joku lauman jäsenistä vaikuttaa tavoittelevan liian korkeaa asemaa, alfa uhkaa käydä sen kimppuun, ellei jäsen osoita alistuvansa tälle. Yleensä alfan ei tarvitse käydä varsinaiseen tappeluun, vaan uhkaava käytös ja aggression osoitus riittävät palauttamaan lauman jäsenen ruotuun.

Alfan alapuolella on betat, gammat, deltat ja niin edespäin. Hierarkian alimmalla tasolla olevaa yksilöä kutsutaan omegaksi: sen asema yhteisössä on hyvin vaakalaudalla, mutta silläkin on tärkeä tehtävänsä: kaikki alfaa alemmat yksilöt voivat tuntea olevansa dominanssiasemassa ainakin omegan suhteen. Omegaan voivat muut yksilöt purkaa aggressiotaan, eikä se voi vastata samalla mitalla, sillä silloin se saatettaisiin karkoittaa yhteisöstä.

II.

Olen ollut kiusaamisen vastaisessa ryhmässä kuusi vuotta ja ehtinyt tässä ajassa käsitellyt toistasataa kiusaamistapausta. Siinä ajassa ehtii saada hyvän kuvan kiusaamisen eri muodoista.

Olen havainnut, että kiusaamistapaukset ovat hyvin erilaisia. Eri ihmisiä kiusataan hyvin eri tavalla, riippuen heidän suhteellisesta asemastaan koulun "nokkimisjärjestyksessä" eli suhteellisessa statushierarkiassa.

Ihmiset eivät ole simpansseja, ja meidän sosiaaliset suhteemme ovat monimutkaisempia. Samat peruselementit kuitenkin löytyvät myös meidän käytöksestämme. Rankasti yksinkertaistaen missä tahansa hierarkiassa ihmiset voi jakaa kolmeen kastiin: huipulla olevat "alfat", keskivaiheella olevat "betat" ja pohjalla olevat "omegat".

Alfat ovat koulun kuninkaita ja kuningattaria. Heitä ihaillaan ja kunnioitetaan. Kaikki muut oppilaat haluavat olla heidän suosiossaan.

Betat ovat koulun enemmistö: he ovat ns. "tavallisia oppilaita". Tarkasti ottaen tämän ryhmän voisi jakaa vielä "gammoihin", "deltoihin" ja niin edespäin, mutta yksinkertaisuuden vuoksi jätetään nämä hienosäädöt huomioimatta.

Omegat ovat koulun statushierarkian pohjalla. He ovat nörttejä, friikkejä ja erakkoja: oppilaita, joilla ei syystä tai toisesta ole koulun sosiaalisessa elämässä tarvittavia taitoja.

III.

Nämä oppilasryhmät kokevat kiusaamisen hyvin eri tavalla.

Alfoja ei kiusata, vaikka he tekisivät mitä. Alfa voi tulla kouluun pellepuvussa, ja häntä ylistetään rohkeudesta ja vitsikkyydestä.

Betoja taas kiusataan, mikäli he poikkeavat ruodusta. Jos beta pukeutuu, käyttäytyy tai puhuu oudosti, pilkataan häntä armotta. Betaa voidaan töniä ja joskus jopa lyödä, mutta kiusaaminen ei pääsääntöisesti ole fyysistä.

Betat voivat tehdä erilaisia asioita saadakseen kiusaamisen loppumaan: he voivat liittoutua toisten betojen kanssa tarpeeksi isoksi porukaksi, jolloin heidän ryhmänsä suojelee heitä (suuremmalta) kiusaamiselta. He voivat päästä jonkun alfan poppooseen mukaan. Jos beta on tarpeeksi korkealla statushierarkiassa, voi hän muuttaa pilkan aiheuttanutta käytöstään/pukeutumistaan/puhetapaansa, ja kiusaaminen saattaa loppua siihen.

Omegoiden kohdalla tilanne on eri. Heitä kiusataan aina, riippumatta siitä, mitä he tekevät. Omegat eivät voi tehdä mitään saadakseen kiusaamista loppumaan: he eivät voi liittoutua kuin keskenään, mutta heitä on aina liian vähän ja kiusaavia betoja liian paljon. He eivät voi muuttaa käytöstään, sillä heitä ei kiusata käytöksen vaan olemuksen vuoksi. Omegoita ei myöskään kiusata samalla tavalla kuin betoja: kiusaaminen on paljon jatkuvampaa ja julmempaa, usein myös fyysisempää.

IV.

Kiusaamisesta puhutaan paljon, ja usein toistetaan, kuinka "kuka tahansa voi joutua kiusatuksi". Tämä pitää tietyllä tavalla paikkansa: ei ole mitään yhtä helposti osoitettavaa ominaisuutta, joka määräisi sen, tuleeko oppilas kiusatuksi vai ei.

Mutta kaikkia ei kiusata, eikä kiusaaminen ole aina samanlaista. Betoja ja omegoita kiusataan aivan eri tavalla, ja heidän vaikutusmahdollisuutensa tilanteessa ovat myös erilaiset.

Siksi kiusaamistarinoita ei voi suoraan verrata. Ei voi myöskään antaa yleispätevää ohjetta, mitä pitäisi tehdä, jotta välttyisi kiusaamiselta - tai mitä kannattaisi tehdä, jotta saisi kiusaamisen loppumaan. Se riippuu aina siitä, millä portaalla hierarkiassa olet. Ja kiusaaminen on aina ryhmäilmiö. Jos koulussa on hyvä yhteishenki, on statushierarkia luultavasti aika loiva, eikä kiusaaminen ole niin yleistä tai julmaa. Mutta joka paikassa ON statushierarkia, ja yksittäinen oppilas saattaa hyvänkin yhteishengen koulussa olla joutunut pitkän piinan kohteeksi. Ihmiset ovat lopulta kolmas simpanssilaji. Dominanssikäytös sekä statushierarkiat ovat meillä verissä. Tämän ymmärtäminen ei saa ehkä kiusaamista loppumaan, mutta kenties kykenemme puhumaan asiasta selkeämmin.

Ne, joita ei kiusattu

Kirjoittanut Antti Värtö

I.

Julkisuuden henkilöt usein kertovat mielellään iltapäivälehdissä, kuinka he onnistuivat vaikeuksista huolimatta nousemaan menestykseen.

Lehdissä ei kuitenkaan ole tarinoita siitä, kuinka joku yritti nousta menestykseen, mutta vaikeudet olivat lopulta ylivoimaisia. Me emme kuule näitä tarinoita, koska niiden kokijat eivät ole menestyneitä. Heitä ei ikinä haastatella. He eivät välttämättä edes tiedä, olivatko he oikeasti lähellä menestystä vai eivät.

Tämän takia monille jää mielikuva, että jos vain yrittää, niin aina lopulta onnistuu. Emme kuule tarinoita ihmisistä, jotka yrittivät ja epäonnistuivat. Tätä kutsutaan selviytyjäharhaksi.


II.

Kiusaamisen vastaisia ohjelmia haukutaan usein. Esimerkiksi sivustolla Paha koulu toistetaan moneen kertaan, ettei Suomessa yleisesti käytetty KiVa Koulu -ohjelma toimi.

Mutta todellisuudessa kiusaamisen vastaiset ohjelmat ovat tehokkaita. Ne vähentävät kiusaamista n. 20%. KiVa-koulu toimii tavoitteensa mukaan: se vähentää kiusaamista selvästi. Ohjelma on otettu käyttöön ympäri maata, ja tulokset ovat vaikuttavat: kiusaamista kokeneita oppilaita oli vuonna 2009 16,5 prosenttia, mutta vuonna 2014 enää 12,8 prosenttia.

Nopeasti katsottuna tulos ei näytä kummoiselta: Kiusattujen määrä väheni vain 3,7 prosenttiyksiköllä. Mutta Suomen peruskouluissa on 546 000 oppilasta. 90% kouluista kuuluu KiVa-ohjelmaan, joten niissä on karkeasti arvioituna noin 500 000 oppilasta.

Se tarkoittaa, että KiVa-koulun ansiosta 18 500 oppilasta vältti kiusaamisen.

18 500 oppilasta ei ole ihan pieni luku. Mutta me emme kuule heidän tarinoitaan.

Yksikään kevätjuhlapuhe ei ala: "Minua ei kiusattu, koska meidän koulussamme oli KiVa Koulu". Miten voisi alkaa? Eivät nämä 18 500 ihmistä edes tiedä, että ilman kiusaamisen vastaista ohjelmaa he olisivat joutuneet kiusaamisen kohteeksi.

Tässä on sama efekti kuin selviytyjäharhassa: tällä kertaa tosin kuulemme vain niiden tarinat, jotka eivät selviytyneet.

III.

64 000 on vielä isompi luku kuin 18 500. 12,8% oppilaista joutuu KiVasta huolimatta edelleen kiusatuksi: se tarkoittaa 64 000 oppilasta.

Näiden 64 000 oppilaan kokemukset vaihtelevat "kurjasta" "kammottavaan".  Kiusaamisen vastaisista toimista huolimatta heitä kiusataan. Heidän näkökulmastaan KiVa ei toimi.

Heidän tarinansa me kuulemme, ja ne ovat hirveitä tarinoita.

Mutta on olemassa muitakin prosentteja kuin 0 ja 100. Emme voi tuomita ohjelmaa epäonnistuneeksi, mikäli se ei poista ongelmaa kokonaan.

Turvavöiden käyttö jopa puolittaa riskin kuolla auto-onnettomuudessa - mutta edelleen yli 200 ihmistä kuolee kolareissa joka vuosi pelkästään Suomessa.

Ovatko turvavyöt siis epäonnistuneet?


IV.

Samoin kuin liikenneturvassa, myös kiusaamisessa tavoitteena on saavuttaa nolla tapausta: ei yhtään liikennekuolemaa, ei yhtään kiusaamistapausta.

Emme saa jäädä lepäämään laakereillamme ja kuvitella, että olemme nyt tehneet kaiken voitavamme, kun meillä on tämä KiVa Koulu. Eivät autoinsinööritkään lakanneet kehittämästä turvalaitteita sen jälkeen, kun he olivat keksineet turvavyöt.

Meidän pitää seuraavaksi kehittää kiusaamisen airbagit.

Mutta on turha sanoa, etteivät nykyiset järjestelmät "toimi". Ne eivät ole poistaneet kaikkea kiusaamista, mutta olemme menneet eteenpäin. Olemme saavuttaneet jo paljon. Emme kaikkea, emme ehkä edes tarpeeksi - mutta siitä huolimatta paljon.

Muistetaan iloita niiden ihmisten puolesta, jotka säästyivät. Jotka eivät ikinä joutuneet kiusaamisen kohteiksi, koska koulussa oltiin sitouduttu kiusaamisen vastaiseen työhön.

Heidän tarinoitaan ei kukaan kerro. Mutta ne ovat onnellisia tarinoita.