sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Coachit


Tulin jokin aika sitten kutsutuksi rekrytointitilaisuuteen, jossa "kartoitettiin työelämäkoulutukseen liittyvään valmentajarenkaaseen sopivia henkilöitä". Valmentajabisnes on iso bisnes, ja henkilökohtaista kasvua hakeva löytää helposti toinen toistaan vetävämpiä liikeidoita oman identiteettinsä ehostamiseen.

Sain positiivista palautetta toiminnastani tilaisuudessa, ja lisäksi huomion "opettajuudestani". Olin osannut hahmottaa kokonaisuuksia, tarkkailla ajankäyttöä ja miettiä tavoitteita, kuten "opettajalta" sopi odottaakin. Vaikka kyseiset ominaisuudet nähtiin ihan hyvinä (!), oli "opettajuus" kuitenkin jotakin, josta liiallisesti annosteltuna seuraisi harmia. Minulle kerrottiin, että työssä tulisi oppia olemaan "koutsi", ja tähän ei moni opettaja kuulemma sovellu.

Mikä sitten olisi valmennustyöläisen luonne? Tsempata, lähteä tyypin omasta tilanteesta, hakea ratkaisuja, tukea, kannustaa. Ei "opettaa" ylhäältä päin työllistymisteorioita, ei olla etäinen tai kohteen kannalta hyödytön.

Niinpä niin. Ensimmäinen alitajuinen ajatus itsellänikin oli fiilis opettajuuden kankeudesta. "Opettaja!"  "Kansankynttilä!" "Maisteri ja nuttura kireällä!" "Liitutaulu ja karttakeppi!" Tai no, jos modernimmin: "Nuhjuinen bleiseri ja dokumenttikamera. Hyvä tahto ja laupea luonne!" Jep, coachaavampi meininki siis, got it.
Mutta alkaessani miettiä tarkemmin opettajan ja valmentajan eroja tajusin, että juuri tämä valmentavampi ote on se, joka oikeasti on oma käsitykseni opettajuudesta. Alitajuinen käsitykseni siitä, mikä on "ope", soti omiakin ajatuksiani vastaan!

Kerrataan siis. Opettajan, jos kenen, tulee olla koutsaava, lähteä oppilaan tarpeista, kannustaa, tukea ja olla hyödyksi. Opettajan tulee auttaa yksilöä kasvamaan ihmisenä, löytämään vahvuutensa, hahmottelemaan tulevaisuuttaan. Kun opettaja on työnsä tehnyt, on yksilöllä uskoa itseensä, luottamusta tulevaisuuteen, kyky toimia yhteiskunnassa, ja myös konkreettinen kyky toimia itsenäisesti maailmassa CV:n kirjoittelua ja työpaikan löytämistä myöten. Kun opettaja on työnsä tehnyt, ei valmennuskouluttajille enää tekemistä riitä.

Nyt käsi sydämelle: kuinka moni opettaja hoitaa hyvin tämän tärkeimmän tehtävänsä? Ettei vain tulisi sorruttua "opettamiseen", siihen etäisenä paasaamiseen ja sormen heristelyyn, tavoitteiden lukemiseen todellisuuden ulkopuolelta, niiden aikatauluttamiseen, läpikäymiseen, mittaamiseen ja sitten joko hyväksyvästi nyökkäilemiseen tai huolestuneesti huokailemiseen?

Mikä on opettajuuden imago? Onko koulun ulkopuolinen todellisuus ominut koulun todellisen tehtävän? Ovatko "opettajat" luovuttaneet vapaaehtoisesti työnsä yksityisten liikeyritysten sujuvasanaisille koutseille? Kohtaako oppilas ensimmäisen hänen tarpeensa huomioon ottavan ihmisen vasta TE-toimiston leima otsaan -kurssilla?


Kiitokset muuten huomioinnista Hesarille, jatkuvalle inspiraationi lähteelle!

4 kommenttia:

  1. Opettajuus muuttaa olennaisesti. Ensimmäinen iso muutos oli, kun opettajuus kytkettiin retoriikan sijasta teologiaan. Seuraava tiikerinloikka oli hyppy teologiasta didaktiikkaan= filosofiaan (etikkka) ja sielutieteeseen (psykologia). Nyt elämme siirtymää didaktikasta (uudelleen ymmärrettyyn) pedagogiikkaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos historiallisen perspektiivin mukaan tuomisesta! Nähtäväksi jää, kuinka pitkään tämä nykyinen siirtymä kestää.

    VastaaPoista
  3. Loistava kirjoitus, kiitos siitä! Itse olen maikkana mieltänyt itseeni nuo coachaamiseen liittyvät asiat ja ne edellä mennään. Mutta sanaa coach en itseeni liittäisi kyllä suin surminkaan, äikkämaikka kun olen :)

    VastaaPoista
  4. Vähän myöhään tuleva reaktioni Eerikan kommenttiin liittyen:

    Kumpikin termi, opettaja ja coach sisältävät kaikenlaisia konnotaatioita. "Coach" mielletään (mielestäni) vähän lipeväksi, nykypäivän bisneshenkiseksi ja vahnan asian uudelleen nimeämiseksi (vrt. key account manager ja muut hassunhauskat taannoiset uudet ammatit). "Opettaja" puolestaan tuoksahtaa jotenkin tunkkaiselta ja vanhanaikaiselta, tiukkapipoiselta ja dynaamista nykymaailmaa ymmärtämättömältä. Tai vaihtoehtoisesti jonkinlaiselta "vedätettävältä" kaikkea ymmärtävältä hoopolta. (Lukijat kertokoot omia näkemyksiään näihin termeihin liittyvistä assosiaatioistaan oman mielipiteeni laajentamiseksi tai vastustamiseksi.)

    Kysymys kuuluu: pitäisikö opettajuus nimetä uudestaan imagon raikastamiseksi, vai pitäisikö opettajuuden sisältö määrittää uudestaan niin väkevällä ja kirkkaalla tavalla, että koulu ikään kuin saisi visionäärin roolinsa takaisin itselleen, omalla nimellään?

    Itse olen jälkimmäisen kannalla, ja puhun siis aiempien termien uusista merkityksistä. Puhelinyhtiö Elisa yrittää parhaillaan omia termiä "Viihde" ajatuksena se, kuinka yhtiö on laajentanut ja muuttanut sanan merkitystä. Ottamatta kantaa Elisan yrityksen absurdiuteen, haastan lukijat tekemään tekoja ja käyttämään puhetta, joka raikastaa opettajuuden ja koulun imagoa. Koulu ja opettajat tekevät hienoa työtä, ja tämän mainion asian soisi assosioituvan oikealla tavalla ko. sanoihin!

    VastaaPoista