torstai 17. joulukuuta 2015

Dialogi arviointikyvystä

Kirjoittanut Antti Värtö

SOKRATES: Jatkakaamme edellistä keskusteluamme vielä hetki. Viimeksi totesimme, että vaikka synnynnäisissä lahjakkuuksissa onkin eroja, ei yksittäisen oppilaan kannata koskaan miettiä omaa lahjakkuuttaan: hän voi joka tapauksessa parantaa tuloksiaan, oli hänen lähtötasonsa mikä tahansa. Synnynnäisten kykyjen miettiminen johtaa vain tarpeettomasti muuttumattomuuden asenteeseen.

MEGILLOS: Aivan. Mutta opettajan kannattaa pitää mielessä, etteivät kaikki voi oppia kaikkea yhtä nopeasti tai syvällisesti, ettei hän vaadi oppilailta mahdottomia. Mutta sanoit myös, että opettajan tulisi olla varovainen tässä asiassa?

SOKRATES: Niin. Kuinka hyviä ihmiset ovat yleensä arvioimaan toisten lahjakkuutta?

MEGILLOS: Olettaisin että varsin huonoja: emmehän voi tietää, johtuuko oppilaan tämänhetkiset huonot numerot jostain hetkellisestä syystä (kuten sosiaalisista syistä, masennuksesta, teini-iän kapinasta tai vastaavasta) vai hänen kognitiivisten kykyjensä rajoista.

SOKRATES: Kuvitellaan kolme oppilasta. Agneksen muisti on erinomainen, mutta hänellä on vaikeuksia abstraktien käsitteiden kanssa. Hän etenee aluksi hyvin nopeasti, mutta kun asiat muuttuvat vaikeammiksi, hänen etenemisensä hidastuu huomattavasti:



Brigittellä taas on lukihäiriö ja lieviä ongelmia muistiinpainamisen kanssa, mutta muuten hänen kognitiiviset kykynsä ovat hyvät. Hänellä on vaikeuksia päästä alkuun, mutta sitten hän etenee tasaisesti:


Cecilialla puolestaan ei ole oppimishäiriöitä, mutta hänellä on ongelmia itsetunnon kanssa: uuden asian kohdatessaan hän on aina varma, ettei hän pysty oppimaan sitä. Häneltä kestää aina aikaa päästä tästä ajatuksesta eroon, joten hänen etenemisensä on hyvin vaiheittaista:

Jos aloitamme kaikkien heidän kanssaan samasta tilanteesta, he etenevät eri tahtiin:



Miten opettaja arvioisi oppilaiden "lahjakkuuden"?


MEGILLOS: Ajanhetkellä 1 Agnes on edennyt pisimmälle, sitten Cecilia ja viimeisenä on Brigitte.
Pisteessä 2 Cecilia ja Agnes ovat melko tasoissa, Brigitte edelleen selvästi heikompi.
Pisteessä 3 järjestys on Cecilia, Brigitte ja Agnes.

Jos opettaja arvioi oppilaiden lahjakkuutta, hän saattaisi pisteessä 2 arvioida, että Brigittellä ei ole oikein edellytyksiä edetä pitkälle: hän on ollut tähän saakka koko ajan ryhmän selvästi heikoin. Mutta tässä opettaja menisi pahasti pieleen.

SOKRATES: Aivan niin. Entä kuinka hyviä ihmiset ovat arvioimaan omaa arviointikykyään?

MEGILLOS: Ottaen huomioon että 90% ihmisistä pitävät itseään keskimääräistä parempina autokuskeina, niin luultavasti varsin huonoja.

SOKRATES: Opettajien on siis hankala arvioida, kuinka lahjakkaita oppilaat ovat, mutta useimmat kuvittelevat osaavansa arvioida hyvin. Yli-itsevarmuus on tunnettu ajatusvinouma. Kannattaako opettajan siis ajatella lahjakkuutta lainkaan?

MEGILLOS: Hm. Koska lahjakkuuden unohtaminen johtaa epäoikeudenmukaisuuteen, ei sitä varmaan kokonaan kannata unohtaa, mutta ehkä se on parempi pitää mielessään ennemminkin abstraktina periaatteena. Yksittäisten oppilaiden kohdalla on parempi olla varovainen eikä tehdä hätäisiä päätelmiä oppilaan lahjakkuudesta tai kykyjen rajoista.

SOKRATES: Viisain on se, joka tietää, ettei tiedä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti