perjantai 4. huhtikuuta 2014

Mikä on koulun tarkoitus?

Koululla on tarkoituksensa, mutta onnistuuko se tehtävänsä täyttämisessä? Tunnistaako koulu nykyisiä rakenteita, joissa kaikki ei ole helposti tunnistettavissa ja ennustettavissa - onko esimerkiksi vain viittaaminen osoitus aktiivisuudesta, ja aktiivisuus koulussa suotuisin tapa olla ja elää?

Kirjoittanut Emilia Aaltonen, lukiolainen, bloggari

Monet nuoret miettivät, miksi pitää käydä koulua?

Ilman koulua ihmisten olisi vaikeampi ymmärtää maailman tapahtumia. Kaikilla ihmisillä maailmassa pitäisi olla oikeus päästä kouluun. Kaikki eivät osaa arvostaa sitä, että saamme käydä koulua ilmaiseksi. Itse olen nyt lukion ensimmäisellä luokalla ja olen oppinut vaikka kuinka paljon tässä vajaan kymmenen vuoden aikana jonka olen koulua käynyt. Olen oppinut plus- ja miinuslaskuista yhtälöihin sekä kirjainten harjoittelusta kunnon esseiden kirjoittamiseen. Koulun avulla olen myös kasvanut henkisesti ja itsenäistynyt sekä oppinut ottamaan vastuuta teoistani.
                             
Peruskoulu on hyvä pohja nuorten tulevaisuudelle ja jatko-opinnoille. Ala-asteella ja vähän yläasteellakin tuli mietittyä juuri sitä, miksi meidän pitää olla koulussa. Yläasteen aikana tajusi paremmin, kuinka hyvä asia koulu on. Toivon, että koulussa oppisi asioita, jotka auttavat tulevaisuutta varten. Olisi hyvä opettaa peruselämäntaitoja ja ihmisten kanssa käyttäytymistä. Siksi aina ei ole hyväksi vain istua ja opiskella kirjasta, vaan oppia näitä tietoja kokemuksen avulla. Koulun pitäisi myös auttaa miettimään, millä alalla haluaisi isona työskennellä. Itse en vielä tiedä mihin työhön tulevaisuudessa haluaisin. Koulu on kuitenkin auttanut löytämään vähän sitä, mitkä alat ehkä voisivat olla niitä. Varsinkin yläasteen opon tunneilla kävi vierailijoita eri ammateista ja me kävimme tutustumassa töihin. Samoin TET-jaksot olivat todella hyödyllisiä.
                             
Opettelua ihmisten kanssa käyttäytymisestä olisi hyvä olla enemmän ja koulu saisi rohkaista enemmän siihen, että kaikki saisivat olla omia itsejään. Juuri siksi haluaisin vähentää pelkästään kirjasta lukemista. Mielenkiintoisimpia ovat olleet ne tunnit, joilla on tehty jotain vähän erilaista. Esimerkiksi yläasteella teimme äidinkielessä Kalevalan kohtauksista näytelmiä pienissä ryhmissä. Se auttoi minua paljon paremmin oppimaan Kalevalan juonen ja samalla se jäi paremmin päähän. Jos olisin lukenut sen vain kirjasta, en olisi tajunnut varmaan oikein mitään.
                             
Jotkut opetettavat asiat ovat mielestäni myös vähän turhia, kuten jotkut matematiikan tai fysiikan pitkät laskutoimitukset, esimerkiksi jonkun aineen tiheyden laskeminen. En itse ainakaan tarvitse sitä tietoa, koska minua ei fysiikalliset alat erityisemmin kiinnosta. Siksi olisi järkevämpi opettaa vaikeimmat laskutoimitukset syventävillä kursseilla niille, joita se oikeasti kiinnostaa.
                       
Sosiaalisuus on mielestäni aika tärkeää koulussa. Jos haluaa kympin todistukseen, täytyisi tulla toimeen kaikkien kanssa ja pystyä tekemään hyvin ryhmätyöt sekä olemaan muutenkin tunneilla aktiivinen ja kommentoida asioihin. Mielestäni aktiivisuuden ei tarvitsisi aina korostua niin paljon, koska kaikki eivät vain ole luonteeltaan yhtä äänekkäitä ja tykkäävät opiskella itsenäisesti. Vaikka olisi koulussa todella aktiivinen, se ei aina tarkoita sitä että olisi vapaa-ajalla muiden ihmisten kanssa hirveän sosiaalinen.
                            
Koulun pitäisi ymmärtää myös muunlainen sosiaalisuus, kuin pelkät viittaaminen ja ryhmätyöaktiivisuus. Hiljaisemmat oppilaat jäävät helposti äänekkäiden varjoon, vaikka osaisivat asiat yhtä hyvin. Itsekään en ole kauhean aktiivinen juuri viittaamisessa. Kirjoitan blogia ja minulle on helpompi olla sillä tavalla aktiivisempi. Tykkään opiskella itsenäisesti eli tehdä itse omat työni sekä mietin aina tarkkaan viittaanko vai en, kun taas jotkut viittaavat vaikka eivät olisi varmoja vastauksesta. Tykkään kirjoittaa ja siksi kirjoitustehtävät ovat minulle mieluisia. Olen kuitenkin ihan sosiaalinen ihminen, eli opettaja voi saada minusta paljon hiljaisemman kuvan koulussa.
                     
Oppilailla voi olla koulussa muitakin paineita kuin itse oppiminen. Monet vertaavat itseään muihin ja siksi voi olla paineita esimerkiksi pukeutumisessa, jos ei uskalla olla erilainen kuin muut. Joskus erilaisuus voi tuoda pelon tunteen siitä, että esimerkiksi juuri pukeutumisesta pilkattaisiin. Olisi tärkeää löytää oma identiteetti ja uskaltaa olla oma itsensä.
                             
Koulun tarkoitus on opettaa elämään ja auttamaan tulevaisuutta varten.



Käy kurkkaamassa Emilian blogia

1 kommentti:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.