perjantai 28. elokuuta 2015

Kuka on kurjuuden kuninkaallinen?

Kirjoittanut Laura Tuohilampi

Kuuden vuoden sitkeän puurtamisen ja tämäkin kesäloman väliin jättämisen jälkeen onnistuin pari viikkoa sitten jättämään väitöskirjani esitarkastukseen. Tutkin aihetta, joka on kiinnostanut minua lapsesta saakka: miksi jotkut eivät kiinnostu oppimisesta? Koska itse olen taustaltani matematiikan opettaja ja olen aina pitänyt valtavasti matematiikan ihmeellisestä maailmasta, koski väitöskirjatutkimuksenikin matematiikkaa. Kuinka asennoituminen matematiikkaa kohtaan kehittyy kouluvuosien aikana? Entä osaammeko arvioida asiaa luotettavasti - jos kysymme, pitääkö oppilas matematiikasta, onko kielteisellä vastausta mitään tekemistä oppimistulosten tai oppimisen mielekkyyden kanssa? Seuraavaksi selvitin, millaisena suomalaisoppilaat kokevat matematiikan tuntinsa. Koska tein tutkimusta yhteistyössä kahden suuren projektin, Opetushallituksen kansallisen pitkittäisarvioinnin sekä Helsingin yliopiston Chile-Suomi interventioprojektin yhteydessä, sain lisäksi tietoa kulttuurien välisistä eroista sekä aktiivisemman oppimisympäristön vaikutuksista matematiikan oppimiseen sekä siihen asennoitumiseen. 

Vuosien tutkimustyön, kymmenien konferenssien sekä tieteellisten artikkelien, loputtomien luettujen artikkelien, aineistonkeruiden, analyysien ja tilastollisten testien jälkeen kirjoitin loppupäätelmiini muun muassa seuraavaa:
Based on the results of this thesis, it is suggested to give more emphasis on students’ control over their learning, to allow students to engage social interaction and to increase students’ possibilities to work with open-ended problems in mathematics. *
Kuulostaako tutulta? Syytä ainakin olisi. Vastaavia suosituksia on nimittäin annettu jo pian vuosikymmenien ajan. Loputtomat tutkimukset ympäri maailman vahvistavat yhä uudelleen, että oppimistulokset ovat korkeampia, sitoutuminen opiskeluun vahvempaa, halu hyödyntää oppimaansa tulevassa elämässä suurempi ja suhtautuminen oppimiseen positiivisempi, jos oppilaiden annetaan vaikuttaa oppimiseensa, jos heidän annetaan työstää oppisisältöjä omista lähtökohdistaan ja jos heille annetaan tilaisuus työskennellä yhdessä.
Hypätkäämme nyt hetkeksi ulos koulun ikuisesti samanlaisina pysyviltä käytäviltä. Kun kirjapaino keksittiin, ei enää käytetty savitauluja. Harmittaako meitä nyt? Kun antibiootit keksittiin, lääkärit alkoivat määrätä niitä, ja kuolleisuus laski käsittämättömän pieneksi aiempaan verrattuna. Olisikohan kannattanut jättää käyttöönottamatta? Nyt kun meillä on tekniikka matkapuhelimille, sinunkin taskustasi löytyy kännykkä. Ettei vaan se lankapuhelin kuitenkin olisi ollut parempi?
Kuvittele sitten, että sinulta katkeaa sääriluu. Menet sairaalaan. Hoitaja kieltäytyy antamasta kipulääkettä, koska ”ei niitä ole ennenkään käyttänyt”. Saat sen sijaan pullollisen vodkaa. Lääkäri tarttuu sahaan ja amputoi jalkasi. Yrität epätoivoissasi kertoa, että muitakin konsteja on, mutta lääkäri kertoo, että ”ne on niitä tukijoiden kammioissaan kehittelemiä teoreettisia hölynpölyjuttuja, ei niillä ole mitään tekemistä tosielämän kanssa”. Kivaa, eikös vain!
Halusin sinun kuvittelevan nämä asiat siksi, että samana iltana kun sain valtaisan puurtamiseni tuloksen valmiiksi, kohtasin asian, jota ilman olisin voinut elää. Yhteiskuntamme pahoinvoinnin vauhdittajaksi on ilmoittautunut anonyymi opettaja, joka jakaa mielipahaansa niin sanotulla sarkasmilla höystettynä jonkinlaisessa vuodatusblogissaan. Opettaja käsittelee ajankohtaisia kouluun liittyviä aiheita kertomalla, että joka ikinen asia, jota hän itse ei ole tähän saakka tullut ymmärtäneeksi, on paskaa.  Kirjoituksessa, jonka luin sattuvasti juuri työni valmistumisiltana (http://open-paivyri.blogspot.fi/2015/08/vitun-suunnittelupaivat.html?m=1 )  opettaja kertoo meille kaikille, että oppilaiden yhteistyö on perseestä, kaikenlainen kehittäminen on perseestä ja opettajien täydennyskoulutus on perseestä. Kaikki jotka ovat positiivisia tai yrittävät jotain, ovat myöskin perseestä. Opettaja on päätellyt, varmasti tietäen enemmän kuin kaikki muut ihmiset koko maailmassa, että kaikki tutkimustulokset ovat vääriä, ja että hän ainoana ymmärtää, miten kuuluu opettaa. Kaikki muut tavat ajatella ovat vääriä ja perseestä. Se, että hänen tulee opettajana käyttää joskus aivojaan, on mitä ilmeisimmin erityisen perseestä ja henkilökohtainen loukkaus hänen kaikkitietävyyttään kohtaan. 
Ehkä vielä kestäisin tämän. Mutta en kestä sitä, että meillä Suomessa on lukuisia opettajia, jotka jakavat tämän näkökulman. Tässä kanssaopettajien kommentteja vuodatukseen: 
Tosi piristävää tekstiä. Opetkin on ihmisiä joita vituttaa. Luultavasti hän hoitaa työnsä hyvin, ja purkaus tuli täällä. Opettajien (ja varhaiskasvattajien ) työ tulee kokoajan haastavammaksi, joten tehdään parhaamma töissä ja annetaan vitutuksen tulla ulos vaikka näin. :/
Osui suoraan tunteisiin tuo teksti. Loistava kirjoitus ja täysin totta.
Ihan vitun ihana teksti!
Asiaa! Rohkea veto, joka varmasti saa julkisuutta. Arvostan!
Harmi, etten voi omalla nimelläni kommentoida, mutta niin vitun totta joka sana. Jäi varmasti vielä moni asia sanomattakin, joten liityn seuraajaksi. Kerran olen koko pitkän urani aikana opettajahuoneessa huutanut, että "Haistakaa vittu saatana koko porukka". Ja ihan aiheesta.
Kyllä minä niin ymmärrän. Yhtään en epäile ammattitaitoasi tai työmoraaliasi. Tuossa puhuu ihminen, joka haluaisi tehdä sitä työtä, mihin on koulutettu ja palkattu eikä käyttää aikaansa tyhjänpäiväisyyksiin. Ehkäpä osa teemapäivistä on oppilaille hyväksi, jaksavat paremmin koulunkäyntiä. Saattaa sinullakin tulla yllättäviä kivoja hetkiä. Mulle ainaskin, alan seurata tätä blogia.
Ihannnn MAHtavan terapeuttista tekstiä! Jos tällaista olisi voinut lukea kolme vuotta sitten, burn outini olisi ehkä ollut lievempi. No toisaalta pääsin lopulta eläkkeelle, onneksi, ja pikku hiljaa vapaudessa palohaavat paranevat, varsinkin jos sinä ope jaksat yhtä raikkaasti tuulettaa alkanutta vuottasi. Oppilaiden kanssa tosiaan vielä pärjää, mutta tuo opehuoneiden iiik-ihqu teeskentely ja porvariston hillitön (!) charmi (!) nostaa vitutuskäyrän loppuunpolttolukemiin.
Opettajat eivät sitten ilmeisesti ole kouluissa oppilaita varten. Tähän väliin voisi todeta, että luojan kiitos useimmat muut ammattikunnat kykenevät vastaanottamaan uutta tietoa ilman, että heitä alkaa vituttaa ja että heille tulee burn out.

Koska väitökirjatutkimukseni yksi aspekti oli kulttuurienvälinen vertailu, voin tähän heittää muutaman vertailukohdan (nämä ovat tutkimustuloksia, joten lukija voi toki vapaasti lähteä siitä, ettei mikään esitetty pidä tietenkään paikkaansa - että oikeasti suomalaisilla on kaikkein vaikeinta ja kurjinta, minkä voi kätevästi todistaa sillä, että siltä musta tuntuu).

  • Suomalaisoppilailla on parempi osaaminen matematiikassa kuin chileläisillä.
  • Suomalaisoppilailla on parempi matemaattinen itsetunto kuin chileläisillä.
  • Suomalaisoppilailla on korkeampi sisäinen motivaatio kuin chileläisllä.
  • Suomalaisoppilaiden matematiikka-ahdistus on kansainvälisesti matala.
  • Suomessa koulujen väliset erot ovat pienet, toisin kuin Chilessä, jossa varallisuus on kaiken kaikkiaan erittäin epätasaisesti jakautunutta ja koulujen välisissä resursseissa ja oppilasaineksessa on huimia eroja.
  • Suomalaisopettajat opettavat noin 23 oppituntia viikossa, chileläisopettajat noin 38 tuntia viikossa.
  • Suomalaisopettajilla on hyvä ja korkea koulutus, chileläisopettajilla keskimäärin hyvin matala koulutustausta. 
  • Suomalaisopettaja valitsee koulunsa, chileläisopettaja sijoitetaan minne hyvänsä tuhansien kilometrien mittaiseen maahan opettamaan. Paikka on pakko vastaanottaa.
  • Suomalaisopettajan työ on arvostettua, chieläisopettajan ei. 
  • Suomalaisopettajan itsenäisyys ja vapaus toteuttaa opetus haluamallaan tavalla on kenties maailman korkeinta. Chileläisopettaja kirjaa etukäteen monisivuisen minuttisuunnitelman jokaisesta oppitunnistaan. Viranomainen tekee yllätystarkastuksia varmistaakseen suunnitelman pikkutarkan toteuttamisen. Jos opettaja ei pysy sisällössä tai aikataulussa, hän saa sanktioita tai potkut. Raportit paisuvat valtaviksi kansioiksi. Opettaja-arviot esitetään julkisesti.
  • Suomalaisopettajalla on käytössään oppikirjat, luokkatilat, tvt-välineistöä ja hän saa ilmaiseksi täydennyskoulutusta. Miten luulet asian olevan Chilessä?
  • Suomalaiset luokat ovat maailmanlaajuisesti pienimpien joukossa (keskimäärin 19 oppilasta alakoulutasolla). Chilessä luokkakoko alakouluikäisillä on keskimäärin 40.


Kaiken tämän jälkeen on ihmeellistä todeta, että Chilessä oppilaat pitävät koulunkäynnstä enemmän ja kokevat oppimisympäristönsä positiivisempana. Suomalaisoppilaat sen sijaan olivat aivan hännillä, kun heiltä viimeksi kysyttiin kouluviihtyvyydestä. Oppilaat tulevat kouluihin kuitenkin yhtä positiivisesti asennoituneina kummassakin maassa. Oppilaissako se vika siis on? Kunpa ymmärtäisin mistä mieleeni nousee ajatus: asuuko Suomessa maailman pilalle hemmotelluimmat opettajat?

Tällä hetkellä tuhannet tutkijat käyttävät loputtomia työtunteja sen selvittämiseen, kuinka arjen myllytyksessä puristuva opettaja voisi saada sellaista tukea ja ohjausta, että hänen toimintansa muuttuminen olisi mahdollisimman todennäköistä. Tutkijat kyseenalaistavat ajatteluaan, kritisoivat toisiaan, testaavat hypoteesejaan aidoissa tilanteissa, ymmärtävät virheellisten tulkintojen mahdollisuudet, matkustavat ympäri maailmaa arvioimassa löydöksiään ja menettävät silti yöunensa ennen kuin uskaltavat luottavaisin mielin kirjoittaa esimerkiksi:
Finland has been on top in the mathematics performance assessments, but without promoting positive emotional bond to learn and use mathematics in addition to the performance the good results remain superficial and useless. The cultural aspect makes Finnish students to follow their individual level of affect more than the interindividual one. This is why it matters especially in Finland that students themselves feel the desire to include mathematics in their lives.* 
Mutta vaikka tutkijat kasvattaisivat siivet ja kaksi päätä, mikään ei muutu, elleivät opettajat korkeimman omakäisesti muuta jotakin omassa toiminnassaan. Opetukseen huudetaan resursseja, mutta kyllä niitä kuluukin, kun täydennyskoulutukseen vuodesta toiseen joudutaan pumppaamaan rahaa samojen asioiden läpikäymiseksi. 
Luettuani vuodattajan blogitekstin pulssini nousi: voin myöntää provosoituneeni. Onneksi, luojalle kiitos, tiedän että kyseessä on vähemmistön edustaja. Suurin osa opettajista tekee mielettömän hienoa työtä. Vaikka arki on kovaa ja kiire painaa, panostatte kuitenkin, mietitte mitä uudistaa, miten kohdata ongelmallisia tilanteita, miten tehdä suomalaisesta mahtavalta pohjalta ponnistavasta koulujärjestelmästä aina vain parempi. Ja ennen kaikkea, olette työssänne oppilaan hyvinvoinnin vuoksi. Kiitos muun muassa teille, jotka kommentoitte vuodattajan tekstiä palauttaen väitökirjaväsymyksen vuoksi blogivuodatuksesta notkahtaneen uskoni opettajuuteen:
Ahdistavaa tekstiä, jota en pysty kunnolla lukemaan. Tulee vaan todella paha ja ahdistunut olo. Miten jaksat työsi tuolla asenteella? Toivon sinulle paljon onnistumisen kokemuksia ja positiivista mieltä.
Kun ei itse pysy alansa kehityksen perässä, varmasti sitä turhautuu ja sitten jotkut eivät osaa muuta kuin juuttua kiroilemaan. Varsinkin kun alalle ilmaantuu myös niitä joilla on ammattitaito kunnossa. Kiroilukaan ei kuitenkaan estä opetusalan ja koulun uudistumista.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1387680652942
Onko muuten opettajan työssä mitään, mistä he eivät valita? Tunnen muutamia opettajia ja kova on itku ja parku joka pienestä asiasta. Niin on raskasta että voihan kyynel. Tervetuloa kokeilemaan siipiänne nettomaksajaksi yksityiselle sektorille tulos-tai-ulos -periaatteella. Vittu.
Mistähän ihmeestä koululaiset oppii niin ikävän asenteen? Alanvaihtoa suosittelisin minäkin, ihan jokaiselle joka on näin vittuuntunut ihan mihin tahansa työhön. Työssä VOI olla kivaakin. Itelleni maistuu hyvinkin kyyninen huumori työn suhteen, mutta tämä teksti ei ollut hauska (vaikka siinä monta kohtaa olikin, joiden lähtökohdan kyllä tajuan ja joista olisi voinut hyvääkin läppää heittää).
Tiedoksi: opettajana VOI olla toisenlaisellakin asenteella.
T: Opettaja

Positiivista syksyä kaikille!


*Lainaukset väitöskirjakäsikirjoituksestani

10 kommenttia:

  1. http://open-paivyri.blogspot.fi/2015/08/vituiks-meni.html

    Kirjoittaako tästä tekstistä?

    VastaaPoista
  2. Kiitos Laura tekstistä joka upposi taas. Opettaminen on hieno ammatti ja oppiminen on kiinnostavaa, niin sen täytyy olla. Omaa työtä väheksyvä huumori tuntuu usein nousevan jostain kummasta alemmuuden ja riittämättömyyden tunteesta. Jos se on terapeuttusta niin hyvä, mutta kun se usein kääntyi työssä uupumisen ja viihtymättömyyden perustaksi, itseäänm toteuttavaksi pyöräksi. Ja siitä oppimiseen vaikuttamisesta ja iloisuudesta kirjoitimme juurikin kirjassa Rakenna oppiva ryhmä -pedagogisen viihtymisen käsikirja (jos saa hiukan mainostaa) Kokemus ja tutkimus osoittaa siten samaa, hyvä!

    VastaaPoista
  3. Olen itse todella hämmästynyt ja ihmettelen, etteikö muka kaikki tajunneet jo alusta alkaen, että kyseessä oli ihana trollaus. Sellaista äärimmäistä kärjistämiistä, joka paistoi ihan kaikesta läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole näköjään mennyt perille tuo pointti, valitettavasti!

      Poista
  4. Omat mielipiteet on aina hyvä perustella omilla tutkimustuloksilla. ��

    VastaaPoista
  5. Verrataanko kirjoituksessa tosiaan Chileä ja Suomea keskenään?

    Chililäiset lapset viihtyvät koulussa paremmin kuin suomalaiset, koska muuten joutuisivat olemaan töissä Adidaksen tehtaalla tekemässä meille lenkkitossuja tai olemaan kaivoksessa raskaassa fyysisessä työssä.

    Suomalaiset puolestaan saisivat kotona syödä bigmaceja ja pelata pleikkaa. Haluaisikohan lapsi/nuori tehdä mieluummin tätä vai olla koulussa, jos heidän mielipidettään kysyttäisiin?

    Ja tätä tutkimustulosta varten ei tarvinnut edes tehdä väitöskirjaa.

    VastaaPoista
  6. Tässä sivuutetaan nyt kokonaan olennainen eli kaiken maailman oheistoiminta, jota kouluissa nykyään harrastetaan oppimisen sijaan. Aikanaan opettaja kirjoitti taululle tainpiirtoheittimelle ja lapset pysyivät tahdissa mukana. Nyt näytetään jotain helvetin powerpointteja joista kukaan ei opi mitään.

    Suomen tulokset pisa-testeissä laskevat ja koulun vaativuustaso madaltuu koko ajan. Aasialaiset menevät meistä ohi heittämällä sillä aikaa, kun täällä leikitään maailmanparantajia.

    Tarvittaisiin tasoryhmät ja mahdollisuus mennä jokaisen omalla tahdilla pitäen kuitenkin huolta siitä, että minimistandardit pidetään riittävän korkealla. Verorahat on parempi käyttää apuopettajiin kuin smartboardeihin, ipadeihin ja läppäreihin.

    VastaaPoista
  7. "Kuvittele, että sinulta katkeaa sääriluu jne"

    Atul Gawanden Sharing Slow Ideas kertoo lääketieteen etenemisen hidasteista. Kipulääkkeet levisivät aika nopeasti, mutta:
    "There were forces of resistance, to be sure. Some people criticized anesthesia as a “needless luxury”; clergymen deplored its use to reduce pain during childbirth as a frustration of the Almighty’s designs. James Miller, a nineteenth-century Scottish surgeon who chronicled the advent of anesthesia, observed the opposition of elderly surgeons: “They closed their ears, shut their eyes, and folded their hands. . . . They had quite made up their minds that pain was a necessary evil, and must be endured.”

    Leikkaushygienia ja antiseptisten aineiden käyttö puolestaan levisi todella hitaasti ja suuren vastustuksen myötä:
    "You would have thought that, when [Lister's] antiseptic method would have spread as rapidly as anesthesia.

    Far from it. The surgeon J. M. T. Finney recalled that, when he was a trainee at Massachusetts General Hospital two decades later, hand washing was still perfunctory. Surgeons soaked their instruments in carbolic acid, but they continued to operate in black frock coats stiffened with the blood and viscera of previous operations—the badge of a busy practice. Instead of using fresh gauze as sponges, they reused sea sponges without sterilizing them. It was a generation before Lister’s recommendations became routine and the next steps were taken toward the modern standard of asepsis—that is, entirely excluding germs from the surgical field, using heat-sterilized instruments and surgical teams clad in sterile gowns and gloves."

    VastaaPoista
  8. Siis näinkin tyhmät ihmiset, jotka eivät ymmärrä sarkasmia, voivat tehdä väitöskirjoja? Jos se onnistuu noin yksinkertaisilta ihmisiltä, niin taidanpa vääntää väikkärin ensi viikonlopun puhteena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos tästä rakentavasta ja älykkäästi muotoillusta kommentista. Jos luet tekstini uudelleen, saatat ällistyä ymmärtäessäsi, etten käsittele alkuperäisen blogitekstin huonosti esitettyä sarkasmia, vaan ilmiötä, joka kukoisti blogin kommenteissa. Tekstini käsittelee muitakin asioita, mutta niiden ymmärtäminen saattaa vaatia lukutaitoa. Jään odottelemaan väitöstutkimuksesi mullistavia tuloksia. Tosin saatat ylättyä siitäkin, ettei yhden viikonlopun aikana ehditä vertaisarvioida kaikkea tekemääsi. Tieteellistä tutkimusta kun ei "tehdä puhteena" vaan se on työnsä kritiikille asettamista, ja vasta intensiivisen tieteellisessä yhteisössä käsittelyn jälkeen työstään voi todeta tulleen tuloksia. Tämä tieteellisen ajattelun ja toiminnan kohtaama totaalinen ymmärtämättömyys olikin tekstini pääpointti, ja hyvin osoitit, ettei tästä pointista mikään osa mennyt perille. Ei kun, kommenttisihan olikin sitä sarkasmia, jollaiseksi voi vääntää minkä tahansa asian jälkikäteen, kun tulee todenneeksi, ettei onnistunut välittämään viestiään.

      Poista