torstai 29. lokakuuta 2015

Kaloista ja puihin kiipeämisestä

Kirjoittanut Antti Värtö

I.

Jos toimit opetusalalla, olet luultavasti nähnyt ylläolevan kuvan monta kertaa. Se kaivetaan esiin aina, kun keskustelu siirtyy jollain tavalla oppilaiden arvioimiseen.

En ole ikinä pitänyt tuosta kuvasta, ja sen liiallisen käytön myötä olen oppinut inhoamaan sitä. Siinä on niin paljon pielessä. Tässä maailmassa on tietysti paljon inspiroiviksi tarkoitettuja mietelauseita, jotka lähinnä ärsyttävät, mutta vain harvoin lyhyt mietelause onnistuu ärsyttämään kolmella eri tavalla.

II.

Aloitetaan pienimmästä ärsytyksestä: aforismin lähteeksi on merkitty "Albert Einstein". Mutta todellisuudessa Einstein ei ole sanonut tällaista. Quote Investigator tutki lainausta pitkään, mutta heidän analyysinsa mukaan Einstein ei liity tähän lausahdukseen mitenkään.

Tämä ei sinänsä yllätä. Goodreads-sivustolla on pitkä lista mietelauseita, jotka on aika ajoin laitettu Einsteinin suuhun, vaikka ne ovat aivan jonkun muun sanomia.

Kai ihmiset ajattelevat, että aforismit vaikuttavat jotenkin uskottavammilta, mikäli ne tulevat kaikkien tunteman Virallisen Neron suusta.

Kun nyt tämä on saatu pois alta, niin analysoidaan itse mietelausetta.

III.

"Everyone is a genius".

Tämä ajatus on monien edistyksellisten lempilapsi. Eri oppilaat ovat lahjakkaita eri asioissa - mutta kaikki ovat yhtä lahjakkaita! Gardnerin moniälykkyysteoria! Kaikki erilaisia - kaikki samanarvoisia!

Ajatus siitä, että kaikki ovat yhtä lahjakkaita, kuulostaa mukavalta ja tasa-arvoiselta. Mutta onko meillä mitään syytä olettaa, että maailmankaikkeus olisi mukava tai tasa-arvoinen? Eikö itse asiassa äitikin jo opettanut, että "elämä ei aina ole reilua"?

Psykologiassa tunnetaan ilmiö nimeltä "reilu maailma -virhe". Ihmiset eivät halua kokea henkistä kärsimystä ajatellessaan maailman epäoikeudenmukaisuutta, joten he kieltäytyvät uskomasta maailman olevan niin epäreilu. Syvällä sisimmässään useimmat ihmiset uskovat, että lopulta karman laki tai joku vastaava voima laittaa puntit tasan.

Reilu maailma -virhe ei ole mukava juttu. Siihen syyllistyvät ihmiset muun muassa vastustavat kiintiöjärjestelmiä, joilla yritetään parantaa vähemmistöjen oikeuksia. (Wilkins & Wegner 2014). Eihän kiintiöitä tarvita, koska maailma on reilu: jokainen pääsee siihen asemaan jonka ansaitsee!

Ajatusvirhe johtaa myös uhrien syyllistämiseen (Lerner & Simmons 1966 [PDF]). Jos maailma on reilu, ei hyville ihmisille voi tapahtua pahoja asioita. Näin ollen jos joku joutuu pahan tapahtuman uhriksi, hänen on jollain tavalla täytynyt ansaita se. Jos jäit auton alle suojatielle, olit itse varmaan huolimaton etkä ainakaan käyttänyt heijastinta. Ja varmaan oli minihame päällä.

Maailma ei ole reilu. Kaikki ihmiset eivät ole neroja. Suurin osa on keskivertoja. Eikä siinä ole mitään vikaa. Ei kaikkien tarvitse olla neroja.

Ihmisillä on monia eri lahjakkuuksia, mutta ei ole mitään takeita siitä, että yksittäinen henkilö olisi erityisen lahjakas missään. On jopa mahdollista, että ihminen on keskivertoa huonompi kaikessa 1. Mikä taikavoima muka pitäisi huolen siitä, että kaikille on jaettu vähintään yksi erityislahjakkuus? Kuten todettu: maailma ei ole reilu.

IV.

"If you judge a fish by its ability to climb a tree, it will live its whole life believing that it is stupid."

Mietelause jatkaa innostavalla otteellaan: Meidän ei tule lannistaa oppilaita, vaan auttaa heitä löytämään omat vahvuutensa! Meidän ei pidä lytätä oppilaiden itsetuntoa!

Mutta Carol Dweck ei katsoisi tätä hyvällä.

"Kalat eivät osaa kiivetä puihin". Tämä lausahdus edustaa tyylipuhtaasti muuttumattomuuden asennetta. Sen mukaan ihmiset joko ovat hyviä jossain asiassa tai sitten eivät ole. Kalat eivät osaa kiivetä puihin. Se siitä. Turha edes yrittää.

Kasvun asenne on päinvastainen ajatus. Ihmiset voivat tulla paremmiksi ja oppia koko ajan enemmän. Kalasta ei koskaan tule apinan veroista kiipeilijää, mutta mikäli se uskoo voivansa kehittyä, se nousee vähä vähältä yhä korkeammalle.

V.

Aforismi onnistuu yhdistämään kaksi virheellistä ajatusta, jotka yleensä käsitetään toistensa vastakohdiksi.

  1. Ensinnäkin ajatus siitä, että kaikki ihmiset ovat yhtä lahjakkaita;
  2. Toiseksi ajatus siitä, että ihminen joko on hyvä jossain tai sitten ei.
Yleensä ensimmäisen ajatuksen kannattajat vastustavat äänekkäästi jälkimmäistä ja päinvastoin. Mutta tämä mietelause onnistuu paketoimaan molemmat väärät ideat yhdeksi paketiksi. Saavutus sekin.

Ihmiset, jotka julkaisevat kuvaa kalasta ja puusta tarkoittavat tietenkin hyvää. He käyttävät kuvaa perustellessaan, miksi koulussa ei pitäisi arvioida oppilaita niin paljon. Mutta niin tehdessään he samalla levittävät oppimista haittaavaa asennetta. He tulevat huomaamattaan sanoneeksi, että ihmiset joko osaavat jonkin asian tai sitten eivät, eikä asiaan voi vaikuttaa mitenkään.

Ja näin sanoessaan he tulevat arvostelleeksi oppilaita paljon ankarammin kuin kukaan perinteisen arvioinnin kannattaja.

Seuraavaksi: Elämän hanttikortit.


1 Gardnerin moniälykkyysluettelossa on kahdeksan eri älykkyyttä. Jos nämä eri lahjakkuudet eivät korreloisi lainkaan, olisi keskimäärin joka 256:s ihminen mediaania heikompi kaikissa niissä. Ja todellisuudessa eri Gardnerin älykkyydet korreloivat (PDF): jos joku on keskivertoa vahvempi yhdessä Gardnerin älykkyyden lajeista, hän on todennäköisesti keskivertoa vahvempi myös monessa muussakin. Ja päinvastoin.

3 kommenttia:

  1. Loistavaa, että klikkijournalismin ja heppoisten heittojen maailma on vain ykisi kaistale maailmaa. Olen nähnyt kuvan pari kertaa ja sehän herättää hilpeyttä, helpottavaa hilpeyttä, sillä olen tullut joskus arvioiduksi ihan väärässä sarjassa ja ahdistunut (aika moni on). Ehkä yksi osa kuvan suosiota on tämä helpotuksen tunne. Olen ollut kyvytön vastaanottamaan negatiivista palautetta. Eikö tyyppi tajunnut, että olen lintu. Miksi hän vaatii minulta hevosen ominaisuuksia. Tylsää. Ja kyllä kuva silleen on kiva muistutus, että arvioitavan suorituksen laatu voi vaihdella, vaikka sisältökriteeri on sama kaikille. Ehkä juuri sitä olen aina itse ajatellut. Yllättävästi tyypin arviointi (arvostelu) sekoittuu aina vaan oppimista osoittavien näyttöjen arviointiin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Antti, on aina mahtavaa, kun paljon ḱeskustelussa oleviin asioihin saadaan uusia näkökulmia! Erityisen ansiokasta on kaivaa esiin virhekäsityksiä, joita tämänkin kuvan sitattiin on näemmä liittynyt.

    Kahta asiaa jäin kuitenkin itse miettimään. Sitaatissa, sen käsittelyssä tai kuvan viestissä ei mielestäni viitata ajatukseen, että kaikkien voitaisiin ajatella olevan lahjakkaita kaikessa (tai jossakin yleislahjakkuudessa). Ennemminkin siihen, että eri ihmisillä voi olla eri vahvuuksia, ja jopa sillä, joka on keskiarvon alapuolella kaikessa, jokin alue lienee kuitenkin toista vahvempi.

    Toinen asia liittyy siihen, missä kontekstissa olen itse nähnyt kuvaa useimmin käytettävän: kun puhutaan arvioinnista. Täytyy tunnustaa, että itse pidän kuvasta kovasti, ainakin tuossa yhteydessä. Ajattelen sen viestin siten, että arvioitaessa ainoastaan yhdentyyppisellä menetelmällä suhteetonta (tai ansaitsematonta) etua saavat he, jotka ovat valmiiksi lähellä juuri tuon mentelemän mittaamia ominaisuuksia. Ne puolestaan, joilla kyseiset ominaisuudet ovat hyvin heikkoja, eivät kenties pääse koskaan osoittamaan muun tyyppistä (mahdollista) osaamistaan. Tämän vuoksi itse peräänkuulutan monipuolisia arviointimenetelmiä.

    Mitä tulee Dweckiin ja fixed mindsetiin, olisi mitä hyvänsä arviointimenetelmää käytettäessä syytä nostaa esiin se, että jokainen voi missä hyvänsä asiassa kuitenkin kehittyä. Jopa kalat onnistuivat oppimaan kiipeämään puihin, kun tarpeeksi monta vuosimiljoonaa odoteltiin… :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista!

    Anne: joskus aiemminkin näissä kommenteissa ollaan keskusteltu siitä, kuinka oppilaan luonteenlaadun jne. arvostelu tuntuu sekoittuvan koulun arviointiin, vaikka näin ei saisi tietenkään tapahtua. Ja tavallaan minua juuri pelottaa, että tämän kuvan tapaiset ajatukset johtavat opettajat ajattelemaan oppilaiden luonnetta eivätkä sitä, mitä nämä oikeasti osaavat.

    Laura: Mielestäni "Everyone is a genius" on aika selvä viittaus siihen, että kaikki ovat lahjakkaita jossain. Eivätkä vain lahjakkaita, vaan peräti neroja! Jos siinä olisi sanottu "jokaisella on jotkin alat vahvempia kuin toiset", en olisi sanonut mitään. Se on selvästi totta. Mutta kaikki eivät ole neroja: nerous on hyvin harvinaista.

    Ja siihen, saavatko jotkut suhteetonta etua: totta kai saavat. Joku John von Neumann päihittäisi minut missä tahansa testissä, vaikka olisi umpihumalassa. Mutta jos ollaan valitsemassa henkilöä Manhattan-projektiin, kannattaa valita von Neumann eikä minua.

    Tämä lopulta palautuu yhteen kysymykseen: miksi testaamme? Nähdäkseni testejä tehdään kahdesta syystä:
    - Oppimisen tueksi: oppilas saa ulkopuolisen arvion omasta osaamisestaan, jolloin hän tietää, kuinka pitkälle on edennyt, ja missä asioissa hän tarvitsee lisää tukea.
    - Kelpoisuuden todistamisessa. Jos haluamme valita johonkin työhön/koulutukseen/tms mahdollisimman päteviä ja/tai lupaavia henkilöitä, meidän täytyy testata heitä. Sellaisessa tapauksessa arvioinnin ei tarvitse olla millään tasolla "reilu". Puuhunkiipeämistesti on ihan järkevä, mikäli on tarkoitus valita työntekijä duuniin, jossa hän joutuu usein kiipeilemään puissa.

    Peruskoulussa on tietynlainen ongelma arvioinnin kanssa. Oppimista tukevat testit olisivat ehdottomasti järkevämpiä oppilaan etenemisen kannalta, mutta peruskoulun päättötodistus on samalla myös kelpoisuustesti. Sen perusteella valitaan, kuka pääsee mihinkin jatko-opiskelupaikkaan. Siksi koulussa pitää testata hyvin paljon akateemista osaamista, vaikka se onkin monen oppilaan kannalta aika turhauttavaa, haitallista oppimisen kannalta ja jopa epäreilua.

    Tämä on taas yksi asia, minkä takia alan kääntyä peruskoulun päättökokeen kannattajaksi. Päättökoe olisi silloin kelpoisuustesti; kaikki muut koulussa tehdyt testit voitaisiin suunnitella puhtaasti oppilaita itseään varten.

    VastaaPoista