Osastolla “Jätä mielipiteesi opettajainhuoneen narikkaan”: Diana Hess ja Paula McAvoy tutkivat poliittisten aiheiden käsittelemistä koululuokassa. Heidän mukaansa oppilaita ei häiritse, vaikka opettaja kertoisi omat poliittisen mielipiteensä. Oppilaat osaavat myös erottaa opettajan mielipiteet faktoista. Sitä vastoin oppilaita häiritsee hyvin paljon, jos opettaja yrittää tuputtaa omaa näkemystään oppilaille. Pahinta on, jos opettaja tekee sarkastisia kommentteja tai vitsejä tietyistä poliittisista ryhmistä tai liikkeistä muun opetuksen seassa. Nämä eivät ole reiluja tilanteita, sillä oppilaiden on vaikea tällaisessa tilanteessa väittää opettajalle vastaan.
Ja lisää samaan osastoon: Oppilaat tunnistavat, milloin opettaja jättää kertomatta heille jotain oleellista - ja sen jälkeen he suhtautuvat varauksella kaikkeen, mitä opettaja heille kertoo.
Leena Pöntynen kehottaa opettajia ja rehtoreita tekemään koulun hienot käytänteet näkyvämmiksi oppilaiden vanhemmille. Kouluissa tehdään kaikkea mahtavaa koko ajan, mutta eivät huoltajat tästä välttämättä mitään tiedä!
Mikko Saaren “halkopinopedagogiikka”: “[J]okaisen oppilaan pitäisi päästä kokemaan prosessi, jossa hän pääsee 1) kaatamaan puun, 2) karsimaan ja katkomaan sen pölkyiksi, 3) pilkkomaan pölkyt haloiksi, 4) pinomaan halot ja 5) kokemaan konkreettista mielihyvää loppuunsaatetusta ja näkyvästä työstä.”
Bingley, Christensen ja Markwardt tutkivat koulutuksen hyötyjä (PDF). Lähes kaikki korkeakoulutuksen hyöty tuli siitä, että korkeakoulutetut saavat paremmin töitä. Itse koulussa opituilla taidoilla ei ollut niin väliä. Tästä aiheesta tullee vielä syksyn aikan pidempi PKP-teksti.
Carol Dweck tylyttää opettajia: kasvun asenne ei ole keino saada oppilaita tuntemaan oloaan paremmaksi, eikä sen tarkoituksena ole vahvistaa itsetuntoa. Sen pitää nostaa oppimistuloksia, tai se tehdään väärin. Ja opettajat tekevät sen usein väärin. Dweck jatkaa aiheesta toisessakin artikkelissa ja antaa vinkkejä, miten homma pitäisi hoitaa oikein.
Antti Leppilampi kirjoittaa täälläkin toisinaan käsitellystä aiheesta: tutkimusten mukaan pienet ryhmäkoot eivät oikeasti paranna oppimistuloksia. Tämä on tosi intuitionvastainen tulos, mutta se on todettu niin monta kertaa, että on jo aika hyväksyä se tosiasiaksi. Erityiskiitos Leppilammelle Project STARin virheiden osoittamisesta: olin jo aikeissa itse kirjoittaa Project STARin lyttäävän tekstin, mutta nyt ei tarvitsekaan.
Psykologisia ja sosiaalipsykologisia tuloksia tulisi hyödyntää taloustiedon opetuksessa. Tätä tehdään jo Brasiliassa: “Tehtävien välissä on tietoiskuja esimerkiksi luottokorteista tyyliin ‘Kortilla tai shekillä maksaminen lisää kulutusta enemmän kuin käteisen käyttäminen – tämä on vahvistettu useissa tutkimuksissa.’” PKP kannattaa aina sosiaalipsykologisen tiedon käyttämistä koulussa - tai koulutuskeskusteluissa.
Helsingin yliopiston tutkijat kertovat tiiviisti näkemyksensä siitä, miten kouluopetusta tulisi uudistaa. Ei mitään uusia avauksia, mutta hyviä kiteytyksiä.
Markku Niemivirta jyrähtää Imagessa “oppimistyylejä” ja muita oppimismyyttejä vastaan sekä kertoo näkemyksiään koulun tulevaisuudesta.
Jani Kaaro kirjoitti asiallisen kolumnin siitä, kuinka kouluoppiminen latistaa oppilaiden luovuuden. Hän kertoo kahdesta tutkimuksesta, joiden mukaan lapset eivät löytäneet leluista uusia ominaisuuksia, mikäli opettaja oli näyttänyt heille, miten se toimii. Jos taas lapset saivat tutkia lelua itse, he löysivät siitä enemmän toimintoja. Moitteen sana: Kaaro ei linkitä alkuperäisiä tutkimuksia lähteiksi, vaikka kolumni ilmestyi verkossa. GRRR.
Onneksi me täällä PKP:ssä emme ole yhtä leväperäisiä kuin YLE:n kolumnistit:
Taideaineista: Taidekasvatus tukee oppimista ja hyvinvointia, osoittaa kasvatustieteiden lisensiaatti Saila Nevalainen väitöksessään.
Vastaväite tai täydennys edelliseen: Musiikin opiskelu lisää kouluviihtyvyyttä - muiden taideaineiden opiskelulla ei ole samanlaista vaikutusta. Joten tietysti juuri musiikkia opiskellaan kaikkein vähiten. Tutkimus on tehty vertailemalla erityisluokkia, joten ei ole varmaa, päteekö sama myös yleisopetukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.