keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Kargokultit ja kalsaritontut

Kirjoittanut Antti Värtö
(teksti perustuu esitykseen YOOJOO2016 -kesäpäivillä)


I.



Toisen maailmansodan aikaan Yhdysvallat perusti väliaikaisia lentokenttiä monille Tyynenmeren saarille. Monille paikallisille asukkaille tämä oli ensimmäinen kontakti teollistuneiden yhteiskuntien kanssa. Osa tukikohtien rahdista päätyi myös paikallisten asukkaiden hyväksi, ja sillä oli monien kohdalla iso merkitys.

Sitten sota loppui ja tukikohdat purettiin. Joissain Melanesian saarissa syntyi tällöin kargokultteja, jotka pyrkivät saamaan uudestaan hyvän lastin saapumaan saarelle. Melanesialaiset eivät tienneet, miten amerikkalaiset olivat saaneet lastin saapumaan, mutta jotkut päättivät ryhtyä matkimaan amerikkalaisten toimintatapoja.1

Niinpä esim. Vanuatun John Frum -kultin jäsenet pukeutuivat univormuihin, vetivät aamuisin Yhdysvaltojen lipun salkoon ja marssivat puiset kiväärit olalla. Äärimmäisissä tapauksissa lastikultit rakensivat puusta "lentokentän", jolle lastin odotettiin saapuvan. Loppujen lopuksi: näinhän amerikkalaisetkin olivat tehneet, ja lasti saapui.

II.

South Park -sarjan eräässä jaksossa esiintyi kalsareita kerääviä tonttuja. Tontuilla oli selkeä liiketoimintasuunnitelma:
1) Kerää kalsareita
2) ?
3) Tuottoa

Päähenkilöt yrittivät kysyä, mitä kohta 2 pitää sisällään, mutta tontut eivät tuntuneet ymmärtävän kysymystä. "Miten kalsarien kerääminen tuo tuottoa?", päähenkilöt kysyivät, jolloin tontut yhä uudelleen kärsivällisesti esittelivät kaaviotaan: "Katsokaa nyt. Keräämme kalsareita. Lopuksi saamme tuottoa. Mikä tässä on epäselvää?"

III.



Kargokulttilaiset eivät saaneet lastia, koska heiltä puuttui prosessi, joka toi lastin perille. Lentokenttä on vain yksi pieni, tosin parhaiten näkyvä osuus tuosta prosessista. Pelkästään sen rakentaminen ei riitä mihinkään. Tämä on ilmiselvää meille, mutta jos ei ole koskaan ollut missään kontaktissa moderniin yhteiskuntaan, ei asia ole yhtä ilmiselvä.

Kalsaritonttujen vitsi perustui siihen, että tämä prosessin puute tehtiin vielä selvemmin näkyväksi. Tontut puuhasivat kovasti kalsarien keruun kanssa, mutta tuotto antoi vain odottaa itseään, koska heillä ei ollut mitään prosessia, millä kalsarien kerääminen muuttuu tuotoksi.

Prosessin näkyvin osa on vain jäävuoren huippu. Se ei itsessään riitä mihinkään.


IV.

underpants-gnomes.jpg


Koulun kehittämisestä puhutaan paljon, mutta pelkään, ettemme aina puhu oikeista asioista. Puhumme mielellämme prosessin näkyvimmistä osista: tämä on se "käytäntö", jota joka ikisessä koulutuksessa aina toivotaan lisää.

Toisenlaiset bloggaajat taas mielellään puhuvat hienoilla sanoilla ylevistä ja ylätasolla liikkuvista lopputuloksista, jotka tietenkin meidän pitäisi saavuttaa.

Mutta tästä välistä puuttuu aika iso pala.


V.


Olin kerran toteuttanut kokonaisuuden, jossa kasiluokkalaiset itse hoitivat opetusryhmälle työpaikkavierailun. Selitin kerran innoissani tätä mallia kollegoille. Selitin asian suunnilleen näin:


"Oppilaat ottivat tunnilla selvää erilaisista ammateista. Sitten he valitsivat luokkana kolme ammattia, jotka olivat kaikkein kiinnostavimpia ja jakautuivat kolmeen ryhmään. Ryhmissä oppilaat ottivat selvää missä näitä ammatteja harjoitetaan ja etsivät yhteystiedot. Sitten oppilaat itse soittivat kyseisiin työpaikkoihin ja sopivat opetusryhmälle tutustumiskäynnin työpaikkaan. Se oli loistavaa."

Ja ei siinä mitään, se oli loistavaa. Yllä oleva kuvaus työpaikkavierailuiden järjestämistä saattaisi innostaa jonkun tekemään jotain vastaavaa. Mutta jos he yrittäisivät käyttää yllä olevaa kuvausta käsikirjoituksena tai tuntisuunnitelmana, he epäonnistuisivat surkeasti. En nimittäin yllä maininnut aika olennaisia asioita tunnin onnistumisen kannalta:

1) Oppilaat harjoittelivat ensimmäisestä tunnista lähtien yhteisten päätösten tekemistä Padletin avulla. Teimme ensiksi pienen Padlet-harjoituksen, jossa oppilaat kertoivat toiveistaan opon tuntien suhteen. Tällä ekalla tunnilla oppilaat ehdottivat muun muassa sellaisia innostavia asioita kuin "penis" tai "jussi on homo", joten pääsimme juttelemaan Padletin fiksummasta käytöstä myös aika tovin. Sitten vasta aloitimme prosessin, jossa oppilaat ehdottelivat kiinnostavan tuntuisia ammatteja Padletiin.

2) Kolmen ammatin valitseminen oppilaiden ehdotuksista kesti kokonaisen tunnin. Järjestin Padletissa ehdotettuja ammatteja ammattiryhmiin. Jokainen oppilas sai merkitä häntä kiinnostavat ryhmät. Eniten ääniä saaneista kolmesta ryhmästä äänestimme vielä, minkä ammatin ryhmän sisältä valitsemme. Tässä vaiheessa pelkästään ohjeiden selittäminen kesti aika kauan: sain selittää varmaan neljästi, että jokainen oppilas saa äänestää niin montaa kohdetta kuin ikinä haluaa, ei tarvitse äänestää vain yhtä kohdetta, ei saa äänestää monta kertaa samaa kohdetta jne.

3) Kun ammatit olivat valittu, oppilaat ottivat kolmen-neljän hengen ryhmissä selvää, missä työpaikoissa kyseiseen ammattiin voisi tutustua. Tämä sujui aika hyvin. Sitten he etsivät työpaikan yhteystiedot. Tämä oli yllättävän vaikeaa. Monissa paikoissa yhteystietoja sai metsästää kunnolla. Oppilaille ei myöskään ollut todellakaan selvää, että esim. terveyskeskuksessa ei kannata soittaa numeroon "ajanvaraus", mikäli haluaa sopia vierailuajan oppilasryhmää varten.  

4) Oppilaat valitsivat ryhmästään henkilön, joka soittaa puhelun. Tämä oli vaaaaiiiikeeeaaaa. Lopulta joka ryhmässä joku uhrautui. Kirjoitin taululle käsikirjoituksen soittoa varten: "Hei, täällä on N.N. Olen ysiluokalla, ja meidän opotuntiimme kuuluu vierailu työpaikalla..." jne. Sitten harjoittelimme tätä soittoa useampaan kertaan, jotta oppilaat eivät menisi lukkoon oikean puhelinsoiton aikana.

Ylläolevista ohjeista luultavasti puuttuu edelleen joitain olennaisia asioita, jotka eivät vain tule minulle mieleen, koska tein ne niin vaistomaisesti.


VI.




Johtamisoppaissa puhutaan usein "hiljaisen tiedon" merkityksestä. Yllä yritin osittain kuvata, mitä kaikkea pitäisi muistaa kertoa, jotta saisi edes osan hiljaisesta tiedosta siirrettyä.

Melkein kukaan ei ikinä muista tai tajua kertoa niitä asioita, jotka saattavat olla olennaisimpia palasia jonkin kokonaisuuden toteuttamisen kannalta.

Tämän vuoksi on niin älyttömän vaikeaa siirtää "parhaita käytäntöjä" koulusta toiseen. Toisessa koulussa loistavasti toimiva ilmiökokonaisuus tai yksilöllisen oppimisen malli ei välttämättä onnistu yhtään omassa koulussa kokeiltuna. Tämä johtuu lähes aina siitä, että jotain tärkeää jäi oivaltamatta. Omassa koulussa kokeiltiin vain kargokultti-versiota siitä nerokkaasta ilmiökokonaisuudesta tai yksilöllisen oppimisen mallista.


Joskus harvoin tiedon siirtäminen onnistuu, mutta se johtuu vain siitä, että syystä tai toisesta kertojalla ja kuulijalla olivat samat ennakkotiedot ja -taidot. He molemmat tiesivät jo valmiiksi, mitä kakkosvaiheen "?" pitää sisällään.

Tämä ei kuitenkaan harmi kyllä toimi mitenkään kovin usein.

VII.

Mikä siis avuksi?

Valitettavasti tässä kohtaa täytyy sanoa, että minulla on varsin vähän neuvoja annettavaksi, ja vähäisetkin neuvoni ovat epätyydyttäviä.

Hiljaisen tiedon siirtämisen ongelmana on, että se on niin hiljaista, ettei ihminen itse tajua edes sen olemassaoloa. Siksi tätä tietoa ei tule siirrettyä, jos kirjoittaa muistiin kokeilemansa asiat. Sieltä jää tärkeitä juttuja kirjoitamatta.

Perinteinen ja toimiva tapa on siirtää tietoa mentorointi- tai kisällijärjestelmän avulla. Jos seuraa osaavaa kollegaa varjona perässä, pääsee oikeasti näkemään, mitä kaikkea hän tekeekään luokkansa kanssa. Jos minä saisin päättää, niin kaikki uudet opettajat toimisivat ensimmäisen vuoden ajan kokeneempien kollegoiden samanaikaisopettajina. Silloin he oppisivat nekin asiat, joita ei sanota ääneen.

Tämä laittaa koulu-uudistajat vaikeaan asemaan. Jos haluaa edistää vaikka ilmiökokonaisuuksien tai yksilöllisen oppimisen mallia, joutuu selittämään asiaansa useille ihmisille. Innovaattori ei ehdi käydä opastamassa jokaista innokasta kädestä pitäen, joten mallia pitää selittää kirjallisesti. Ja silloin välittää vain osan asioista.

Jotkut osaavat lukea rivien välistä ja päätellä, ettei tekstissä ehkä sanota ihan kaikkea, mikä on olennaista onnistumisen kannalta. He kokeilevat itse eri tapoja toteuttaa lukemansa ja löytävät yrityksen ja erehdyksen kautta toimivat ratkaisut.

Mutta toiset rakentavat lentokentän puusta ja ihmettelevät, missä se luvattu lasti oikein viipyy.




1 Todellisuudessa kargo- eli lastikultit olivat hieman monimutkaisempia sosiaalisia systeemejä kuin mitä tässä esitän. Kuten aina, Wikipedia on hyvä aloituspaikka, jos haluaa tietää aiheesta vähän enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti