Syrjäytyneitä reppanoita vai vapaita taiteilijoita?

Kirjoittanut Antti Värtö

I.

Olemme saapumassa maailmaan, jossa merkittävä osa ihmisistä on lähes pysyvästi ilman työtä. Etla arvioi, että kolmasosa Suomen työpaikoista on vaarassa kadota lähiaikoina tieto- ja robottitekniikan kehittymisen myötä. Yhdysvaltain työpaikoista 47% on vaarassa kadota tulevina vuosikymmeninä(Frey & Osborne 2013 [PDF]).

Ajattelemme usein, että työpaikat katoavat lähinnä duunariammateista, mutta myös ns. luovan luokan ammatit ovat vaarassa. Robotit osaavat jo kirjoittaa uutisia ja kohta myös käsitellä kuvia ja tehdä animaatiota.

Kaikki työ ei tietenkään katoa. Erilaiset hoitoammatit ovat ilmiselvin esimerkki töistä, joiden tekemiseen tarvitaan edelleen ihminen. Ja epäilemättä täysin uusia ammatteja syntyy katoavien tilalle. Mutta ihmisiä vaativien töiden määrä voi hyvinkin pudota pienemmäksi kuin ihmisten määrä.

Tällä on isoja vaikutuksia koulumaailmaan. Nykyisin koulun yhtenä tarkoituksena on valmistaa oppilaita työelämään. Mutta valmistammeko me oppilaat maailmaan, jota ei enää pian ole olemassa?

II.

Sir Ken Robinson sanoo kuuluisassa puheessaan, että tanssi on yhtä tärkeää kuin matematiikka (Zen Pencils on tehnyt puheesta myös sarjakuvan).

Pidin tätä ennen outona ajatuksena. Tanssi on hieno laji, mutta tanssijoille ei juurikaan ole töitä tarjolla. Matematiikan osaajille taas on. Näin ollen minusta tuntui ilmiselvältä, miksi opetamme matematiikkaa enemmän kuin tanssia.

Mutta tämä ei välttämättä enää päde kauan.

Olemme tulossa maailmaan, jossa jopa puolet ihmisistä on töissä enintään satunnaisesti. Sen sukupolven ihmisten on parempi tottua ajatukseen, että heillä on paljon enemmän vapaa-aikaa kuin edellisillä sukupolvilla. Huomattavasti enemmän.

Ja heidän pitää miettiä, mitä he sillä vapaa-ajallaan oikein tekevät.

III.

Tiedämme, että ihminen tarvitsee tunteen siitä, että hänellä on merkitystä. Nykyisin useimmat löytävät tämän merkityksen töistä ja perhe-elämästä. Mutta maailmassa, jossa töitä ei juurikaan ole, ei ihmisten elämän sisältö voi riippua heidän ammatistaan. Muuten meille syntyisi valtava syrjäytyneiden armeija - ja siihen liittyvät sosiaaliset ongelmat.

Mutta kaikki, jotka jäävät ilman töitä, eivät syrjäydy. Osa löytää merkityksen muualta. He kirjoittavat vihdoin sen romaanin, jota ovat suunnitelleet päässään; liittyvät kansantanssiryhmään tai perustavat katutanssiryhmän; aloittavat verkkosarjakuvan piirtämisen; tekevät YouTube-videoita. He luovat taidetta ja jopa uusia taidemuotoja. Kukaan ei olisi 1940-luvulla osannut kuvitella remiksausta tai hauskoja kissameemejä. Ne ovat asioita, jotka tuovat maailmaan lisäarvoa, mutta joita ei totisesti opita nykyisin koulussa.

Mutta me voisimme valita toisin. Lukuaineissa pärjääminen ei voi olla ainoa asia, jota koulussa pidetään tärkeänä. Me voisimme opettaa koulussa aktiivista toimijuutta. Me voisimme kannustaa oppilaita kehittämään omaa luovuuttaan yhä pitemmälle. Me voisimme innostaa oppilaita harppaamaan kulttuurin kuluttajista sen tuottajiksi.

Taideaineet ovat olleet koulumaailman lapsipuolia jo pitkään. Mutta nyt niiden on aika astua valokeilaan. Niiden avulla voimme innostaa oppilaita käyttämään lisääntyvän vapaa-aikansa vapaina taiteilijoina. Toivon todella, että 2020-luvun OPSissa taideaineiden määrä on huomattavasti suurempi kuin nykyisin.

Muussa tapauksessa pelkään pahoin, että me vain valmennamme oppilaita syrjäytymään.

Väärin menestytty

Kirjoittanut Antti Värtö

I.

Olli Opettaja saapuu kiukkuisena opettajainhuoneeseen. Hän lysähtää nojatuoliin ja purkaa turhautumistaan läsnäolijoille. Noora Normioppilas oli jälleen aiheuttanut tunnilla ongelmia. Tyttö oli taas kerran tullut myöhässä ja lysähtänyt suoraan pulpetilleen: ei puhettakaan siitä, että Noora olisi ottanut kirjat esiin ja tehnyt hommia. Olli oli useaan kertaan kehottanut Nooraa aloittamaan työt, mutta tämä oli vain tuijottanut häntä nyreänä ja räplännyt puhelintaan.

"Siitä tytöstä ei kyllä tule ikinä mitään tuolla asenteella", toteaa Olli lopuksi.

Monet opettajat nyökyttelevät sympaattisen oloisena, mutta Matilda Musanope oli kurtistellut kulmiaan koko Ollin tarinan ajan. Hän avaa suunsa: "Noora on musiikissa aivan ensiluokkainen oppilas. Hän aina kuuntelee hyvin tarkkaan ja auttaa muitakin. Ja hänellä on hyvä asenne: Kun koulun bändiin tarvittiin rumpalia, Noora päätti opetella rumpujen soiton - ja hänestä tulikin kovan harjoittelun ansiosta tosi taitava! Hän on ehdottomasti ansaitsemassa kympin musiikista".

Olli tuhahtaa Matildan tarinalle. Niinpä tietysti. Tyttö vähän paukuttaa rumpua, ja heti on kymppi tulossa todistukseen. Ja sitten Noora tietenkin ylpistyy siitä kympistään eikä vaivaudu opiskelemaan oikeita aineita sitäkään vähää, mitä hän nykyisin saa aikaan. Tämä on taas niin tätä.
Matildan mielestä kenelläkään oppilaalla ei ikinä ole mitään ongelmia. Tai jos Matilda valittaa jostain, niin sitten sellaisista huippuoppilaista kuin Harri Hikari! Mutta sellaisia nuo taideopettajat ovat - jotenkin täysin irrallaan koulun todellisuudesta.

II.

Kyynisinä hetkinäni arvelen, että taideaineiden alhainen arvostus johtuu siitä, että väärät oppilaat voivat menestyä niissä. Se rasittava tyyppi, joka tulee aina myöhässä enkuntunnille, ei tee yhtään tehtävää ja vielä häiriköikin tunnilla: tekstiilityössä hän loistaa, joten tekstiilityössä on jotain epäilyttävää.

Voisin myös epäillä jonkinlaisten traumojen nousevan pintaan. Toisten ihmisten psykologisoiminen on epäilyttävää, joten käytän itseäni esimerkkinä. Minä olin monien opettajien tapaan kouluaikoinani varsin hyvä lukuaineissa. Sitä vastoin taideaineissa en juuri loistanut.

Kun näin jonkun öykkärin saavan vaikkapa teknisen työn opettajalta kehuja ja kiitettävän todistukseen, tuntui se minusta väärältä. Sama tyyppi aina häiriköi yhteiskuntaopin tunnilla ja estää muiden opiskelun! Sama tyyppi pilkkaa matikassa menestyneitä "nörteiksi" ja nauraa räkäisesti päälle! Miksi häntä kehutaan koulussa mistään asiasta?

Teini-ikäisen logikalla tein seuraavan päättelyketjun: Minä pärjään lukuaineissa, koska olen fiksu. Öykkäri taas ei niissä menesty, joten hän on taukki. Teknisessä työssä minä sain kutosen ja öykkäri kympin. Näin ollen tekninen työ on taukkien aine, jossa fiksuudesta on vain haittaa. Ergo, jos joku menestyy teknisessä työssä, on hän taukki.

III.

Nyt minun on helppo nolostuneena nauraa oman ajatteluni hölmöydelle. Tämä on malliesimerkki attribuutioerheestä: ihmiset pitävät menestystään todisteena omista taidoistaan, kun taas epäonnistumisten katsotaan johtuvan epäreiluudesta, sattumasta ja muista asioista, joihin ei voi mitenkään vaikuttaa. Toisten ihmisten epäonnistumiset taas kertovat heidän luonteensa heikkoudesta tai vastaavista pysyvistä tekijöistä.

Samalla lankesin myös halo-efektiin. Koska minä olin hyvä lukuaineissa, ajattelin olevani hyvä oppilas. Inhoamani öykkäri taas ei ollut hyvä lukuaineissa, joten ajattelin, että hänen täytyy olla huono koulussa yleensä.

Kun tämän sanoo ääneen, on se aika ilmiselvää. Valitettavasti jos sitä ei koskaan sano ääneen, jää se vaikuttamaan tiedostamattomalla tasolla.

Mutta eiväthän opettajat tuollaisia ajattele? Eihän meillä kenelläkään ole suosikkioppilaita ja inhokkioppilaita? Eikä oppilaan asema suosikki/inhokki-akselilla voi mitenkään riippua siitä, kuinka hyvin tämä menestyy ja käyttäytyy meidän tunneillamme? Emmekä ikinä ajattelisi, että joku inhokkioppilas on huono ihminen tai yleisesti vain tyhmä?

Taito- ja taideaineet - koulumaailman lapsipuolet

Kirjoittanut Antti Värtö

I.

Lähde: Flickr / Martin Cron. CC BY-NC

Kemian tunnit ovat mukava hengähdystauko vakavampien tuntien keskelle. Niiden aikana oppilaat saavat puuhastella erinäköisten litkujen kanssa ja iloita, kun liuokset vaihtavat sekoitettaessa hauskasti väriä. Tämän jälkeen oppilaat jaksavat taas opiskella raskaampia lukuaineita.

Ei kun hetkinen. Eihän se näin mennyt. Kokeillaan uudestaan:

Koulupäivässä pitää olla myös äidinkielen tunteja. Oppilaat saavat niiden aikana hetken rentoutua kuuntelemalla ja kertomalla satuja sekä tarinoita.

Äh. Taas meni pieleen. Oliko se näin:

Matematiikkaa opiskelemalla oppilaalle voi olla helpompi ymmärtää intervalleja, ja tämä osaltaan tukee musiikin opiskelua. Siksi matikan tunteja ei pitäisi kokonaan lopettaa kouluista.

Tämä kuulosti jo aika tutulta, vaikka ei se tainnut vieläkään mennä täysin oikein.

Mutta olen ihan varma, että joistain kouluaineista puhutaan jatkuvasti vähättelevään ja mitätöivään äänensävyyn, ja parhaimmillaankin niitä kehutaan vain välineinä toisten aineiden opiskeluun.

Mitkä ne saattoivat olla?

II.

Lähde

Kuten tarkkaavainen lukija saattoi päätellä, en varsinaisesti fanita kouluaineiden jakoa lukuaineisiin ja taideaineisiin¹. Erityisesti minua ottaa pannuun se, kun lukuaineita kohdellaan jotenkin parempina tai tärkeämpinä kuin taideaineita.

Taideaineita halveksitaan monista syistä. Silloin harvoin, kun tämä halveksunta puetaan sanoiksi, viitataan yleensä työelämän tarpeisiin. Matematiikkaa ja fysiikkaa pitää opiskella, koska yhteiskunta tarvitsee insinöörejä ja lääkäreitä. Äidinkielen osaaminen on tärkeää monissa töissä. Kielitaito on myös oleellista kansainvälisissä tehtävissä. Sitä vastoin musiikilla ei elä käytännössä kukaan.

Historia tosin on myös lukuaine, ja näin entisenä historianopiskelijana voin sanoa, ettei silläkään elä muut kuin historianopettajat. Kuvataiteet sen sijaan valmistavat graafisille aloille, kotitaloudesta saa ponnistuslaudan kokin uraan, käsityön tunneilla saa pohjatiedot lukemattomiin tekniikan alan ammatteihin. Mutta ei kai näitä lasketa.

Toisaalta niin historian kuin musiikin opettaja voisi perustellusti lausua vastalauseen. Ollaanko koulussa opiskelemassa vain työelämän tarpeita varten? Muistaakseni joskus on mainittu, että koululla on myös sivistys- ja kasvatustehtäviä. Ja näissä tehtävissä taideaineet loistavat.

Taideaineet opettavat korottamaan omaa elämänlaatua. Oppilas oppii kuuntelemaan, katsomaan, liikkumaan ja luomaan. Hän oppii näkemään kauneutta jokapäiväisessä elämässä - ja tuottamaan sitä itse lisää.

Taideaineiden avulla oppilas oppii tuntemaan itseään. Taideterapeutit voisivat kertoa paljon siitä, kuinka hyödyllistä jo mielenterveydenkin kannalta on oppia päästämään oma luovuus valloilleen.

Eikä pidä unohtaa perustietoja ja -taitoja. Ompelu, puun käsittely, sähkötyöt, maustaminen, perspektiivin hallinta ja nuottienlukutaito. On paljon hyödyllisempää osata nämä kuin tietää, mitkä armeijat kohtasivat Austerlitzissa tai miten pallon tilavuus lasketaan.

III.

Lähde: Pinterest/ StanandJennifer Gray

Syytän lukiota taideaineiden asemasta. Lukioon haetaan vain lukuaineiden keskiarvon perusteella. Monet oppilaat, huoltajat ja jopa opettajat ajattelevat (oppilaanohjaajien turhautuneista vastalauseista huolimatta), että lukio on nuorelle automaattisesti "parempi" valinta kuin ammatillinen koulutus. Koska vain lukuaineet vaikuttavat lukioon pääsemiseen, korostuu niiden näennäinen tärkeys taideaineisiin verrattuna.

Lähes kaikki opettajat ovat käyneet lukion, joten ei liene ihme, että ajatus lukuaineiden paremmuudesta elää heidänkin keskuudessaan. Eivätkä taideaineiden opettajatkaan ole immuuneja.

Toisinaan taideaineiden opettajat yrittävät nostaa aineensa statusta tekemällä siitä enemmän lukuaineen kaltaisen. He hankkivat oppikirjoja, pitävät kirjallisia kokeita ja korostavat opettamansa teorian määrää. Mutta tämä on virhe. Jos kilpaillaan vain siitä, mikä aine muistuttaa eniten lukuaineita, niin lukuaineet tulevat aina voittamaan sen kisan. Vaikka taideaineet kuinka yrittäisivät kopioida lukuaineiden metodeita, eivät ne koskaan lukuaineiksi muutu. Sen sijaan osa oppilaista, jotka olisivat rakastaneet taideaineita sellaisinaan, tuntevat nyt aineet vieraiksi itselleen.

Joskus taideaineiden puolustajat menevät siihen lankaan, että he perustelevat taideaineiden tuottavan hyötyä lukuaineiden opiskeluun. Oppilaat, joilla on paljon taideaineita, menestyvät joidenkin tutkimusten mukaan myös paremmin lukuaineissa. En linkitä näitä tutkimuksia, sillä ne ovat yleensä todella huonoja ja niiden lopputulokset ovat hyvin kyseenalaisia.²

En myöskään halua vaikuttaa siltä, että kannustaisin ketään käyttämään tuollaista argumenttia. Päinvastoin, koen sen suureksi virheeksi. Jos joku puolustaa taideaineita sillä, että ne parantavat menestystä lukuaineissa, tulee hän samalla vahvistaneeksi sitä näkemystä, että taideaineet ovat toissijaisia lukuaineisiin nähden. Kukaan ei koskaan puolusta matematiikkaa sillä argumentilla, että matematiikan opiskelu parantaisi kuvataiteen opiskelutuloksia.

Taideaineiden opettajat, pitäkää päänne ylpeänä pystyssä ja arvostakaa omaa aineitanne sellaisena kuin ne ovat!

Seuraavaksi: Väärin menestytty.

---

¹ Tai siis "taito- ja taideaineisiin". Käytän tässä tekstissä ja itse asiassa vastaisuudessa koko elämäni läpi ilmaisua "taideaineet", koska se on niin paljon helpompi sanoa ja kirjoittaa. Jos matikka on "lukuaine", niin kyllä kotitalouskin voi olla "taideaine".

²Eisner 1998 käsitteli tutkimuksia, joissa väitettiin taideaineiden parantavan menestystä lukuaineissa. Näissä tutkimuksissa oli yleensä vakavia metodologisia puutteita eivätkä tulokset olleet merkittäviä.