keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Ei oo muistikuvaa...


Taannoinen kirjoitukseni Ajattele puolestani, numero on viime päivinä saanut satoja uusia lukijoita ja teksti on tullut kirvoittaneeksi keskustelua niin blogissa kuin sen ulkopuolellakin. Koska aihe on tärkeä, päätin nyt lisätä vielä pari kauhallista kiukaalle.

Huolenaiheena on siis tilastollisen lukutaidon puute. Tämän ”datasokeuden” takana on kuitenkin toinen ilmiö, nimittäin asian puutteellinen opetus ja käsittely peruskoulutuksessa. Matematiikan opettajan opintoihin ei kuulu varsinaista tilastotiedettä, ainakaan Helsingin yliopistossa. Voisihan sitä tietenkin kuvitella, että matematiikan opettajaksi valmistunut hallitsee myös tarpeellisen tilastomatematiikan sekä sen perustavana olevan todennäköisyyslaskennan, mutta tulee sitä kuviteltua kaikenlaista muutakin.

Ohjasin muutama vuosi sitten tutkielmaseminaaria, jossa yksi työpareista selvitti lukiossa matematiikkaa opettavien opettajien tilastomatematiikan osaamista ja sen merkityksellisenä pitämistä. Opettajat olivat päteviä ja toimineet työssä vuosia. Heidän nykyinen työpaikkansa oli arvostettu ”hikarilukio”.


Näin he kuvasivat aineenhallintaansa:


“No sanotaan että mä en ite osaa laskee yhtään tunnuslukua enkä ymmärrä miten niitä lasketaan enkä tiedä niistä mitään ni mun on vaikee ottaa kantaa niitten tärkeyteen sen takia.
Muistan ku jotain seminaaritöitä tai graduu tehtiin ja siin puhuttiin jostain p-luvuista mutta ei auennu mulle mitä ne tarkottaa. Siis mä tiedän et se liittyy siihen että voiko nyt siihen tutkimukseen luottaa tai tuleeks jotain tilastollisesti merkittävää poikkeamaa joidenkin ryhmien välille, mutta tota se on semmosta tiedettä että mikä ei oo... en osaa yhtään.
En tiedä onks sitä edes opetettu yliopistossa. Ei oo muistikuvaa et sitä ois tullu vastaan.” (haastateltava 1)

 
…Tilastot ja todennäköisyys –kurssin tarpeellisuutta:


“En mä lähtis sitä painottamaan varsinkin ku miettii ylppäreitä niin pitkäs ja lyhyes tulee ylppäreis yks kysymys tästä aiheesta ja opiskelija saa sivuuttaa sen.
Et periaattees sit koko kurssi ni vaik siit ei osaa mitään ni voi ihan hyvin kirjottaa laudaturin matikasta. Et se sen painotus on niis ylppäreis aika pieni ni siit johtuen ni se todennäkösyylaskennan kurssi on kohtuu vähäpätösessä merkityksessä varsinkin pitkän puolella. “ (haastateltava 1)


…yhteiskunnallista merkitystä:


“Ja sitte todennäköisyyslaskenta puolestaan ni arkielämässä se ei oo kovin merkittävässä roolissa. Siihen varattu aika mitä siin tulee ni on mun mielest iha riittävä myöski. Eli opiskelijalla on mahollisuus saada hyvät perusteet, perustiedot siitä.
Ja sit siihen liittyy paljon vaikeempaaki mut niil ei käytännös oo merkitystä ku ei yhteiskunnas niihi törmää niihi tilanteisii missä tarvis vaikeempaa todennäköisyyslaskentaa, jos pidättäytyy uhkapeleistä erossa ni eihä sitä paljoo tarvii.” (haastateltava 1)


…ja tilanteen hyvyyttä:


”...et sen niinku tietää, että tilastomatikan suhteen ni oppilaat jää heitteille, et ihan sen tietää ja kuulee sit ku ne menee yliopistoon opiskelemaan melkein mitä tahansa ja sit niitten pitäis siellä niit jotain tilastokäsitteitä tehdä...ni ei niille oo opetettu niit alkuunkaan täällä, et se on ihan heitteillejättö se nykynen tilastojen opetus.” (haastateltava2)


(Vähemän matematiikkaa hallitseville tiedoksi, että tilastoja on hieman vaikea käsitellä ellei ymmärrä alkuunkaan todennäköisyyslaskentaa.)

Vaikka niskavillat itselläni nousivatkin pystyyn sitaatit ensi kertaa luettuani (ja itse asiassa vieläkin aina, kun nämä luen), on kuitenkin muistettava, ettei selvitys tuottanut yleistettäviä tuloksia. Tähän päivään mennessä en ole löytänyt tutkimusta, jossa kartoitettaisiin miten yleistä huono tilastojen ja todennäköisyyden hallinta on suomalaisopettajien keskuudessa (jos joku lukijoista on tällaiseen törmännyt, linkatkaa, kiitos).

Jostakin on kuitenkin kyse siinä ilmiössä, jossa lukion Tilastot ja todennäköisyys -kurssi saatetaan nähdä joko muita kursseja vaikeampana tai yllättäen muita kursseja paljon helpompana (esim. Kiviharju, 2011). Itselläni sujuivat lukion kurssit mallikkaasti, mutta juuri kyseinen kurssi meinasi tulla jopa reputetuksi, ja olikin likellä, ettei omakin osaamiseni tilastomatematiikan suhteen olisi jäänyt tuolle tasolle.

Johtuiko kurssin vaikeus sisällön vaikeudesta? Tuskin. Opettaessani tilastomatikkaa tänä päivänä opiskelijoiden tavallisin palaute liittyy siihen, kuinka ei olisi koskaan voinut uskoa juttua niin helpoksi, hyödylliseksi ja peräti hauskaksi. Johtuiko kurssin vaikeus opettajan epävarmuudesta? Vaikea sanoa. Opettajani oli hyvä, mutta jälkikäteen on vaikea arvioida, erosiko tämä kurssi muista asioiden käsittelyn syvällisyydessä. 

Koulussamme ei tällä hetkellä ole vahvaa näkemystä siitä, mikä tilastomatikassa ja tilastollisessa lukutaidossa on oleellista tai siitä kenelle sen käsittely kuuluu. Hirveän vahvaksi en myöskään yleistä tilastollista osaamista yhteiskunnassamme koe, sen verran helppoa on löytää räikeitä esimerkkejä virheellisistä ajatuksista esimerkiksi mediasta. Keskiarvoilla mennään jakaumia pahemmin arvioimatta. Mikähän siinäkin on, että vaikka suomalaisten keskiansio on 3 109 euroa [1], tuntee enemmistö kuitenkin tienaavansa tätä vähemmän?


Viite:

Kiviharju, J. (2011). Lukion pitkän matematiikan opiskelijoiden käsityksiä todennäköisyydestä. Sivulaudaturtyö. Helsingin Yliopisto.




[1] Luku vuodelta 2011 Ilta-Sanomien mukaan. Mediaani tuolloin 2774 euroa.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Coachit


Tulin jokin aika sitten kutsutuksi rekrytointitilaisuuteen, jossa "kartoitettiin työelämäkoulutukseen liittyvään valmentajarenkaaseen sopivia henkilöitä". Valmentajabisnes on iso bisnes, ja henkilökohtaista kasvua hakeva löytää helposti toinen toistaan vetävämpiä liikeidoita oman identiteettinsä ehostamiseen.

Sain positiivista palautetta toiminnastani tilaisuudessa, ja lisäksi huomion "opettajuudestani". Olin osannut hahmottaa kokonaisuuksia, tarkkailla ajankäyttöä ja miettiä tavoitteita, kuten "opettajalta" sopi odottaakin. Vaikka kyseiset ominaisuudet nähtiin ihan hyvinä (!), oli "opettajuus" kuitenkin jotakin, josta liiallisesti annosteltuna seuraisi harmia. Minulle kerrottiin, että työssä tulisi oppia olemaan "koutsi", ja tähän ei moni opettaja kuulemma sovellu.

Mikä sitten olisi valmennustyöläisen luonne? Tsempata, lähteä tyypin omasta tilanteesta, hakea ratkaisuja, tukea, kannustaa. Ei "opettaa" ylhäältä päin työllistymisteorioita, ei olla etäinen tai kohteen kannalta hyödytön.

Niinpä niin. Ensimmäinen alitajuinen ajatus itsellänikin oli fiilis opettajuuden kankeudesta. "Opettaja!"  "Kansankynttilä!" "Maisteri ja nuttura kireällä!" "Liitutaulu ja karttakeppi!" Tai no, jos modernimmin: "Nuhjuinen bleiseri ja dokumenttikamera. Hyvä tahto ja laupea luonne!" Jep, coachaavampi meininki siis, got it.
Mutta alkaessani miettiä tarkemmin opettajan ja valmentajan eroja tajusin, että juuri tämä valmentavampi ote on se, joka oikeasti on oma käsitykseni opettajuudesta. Alitajuinen käsitykseni siitä, mikä on "ope", soti omiakin ajatuksiani vastaan!

Kerrataan siis. Opettajan, jos kenen, tulee olla koutsaava, lähteä oppilaan tarpeista, kannustaa, tukea ja olla hyödyksi. Opettajan tulee auttaa yksilöä kasvamaan ihmisenä, löytämään vahvuutensa, hahmottelemaan tulevaisuuttaan. Kun opettaja on työnsä tehnyt, on yksilöllä uskoa itseensä, luottamusta tulevaisuuteen, kyky toimia yhteiskunnassa, ja myös konkreettinen kyky toimia itsenäisesti maailmassa CV:n kirjoittelua ja työpaikan löytämistä myöten. Kun opettaja on työnsä tehnyt, ei valmennuskouluttajille enää tekemistä riitä.

Nyt käsi sydämelle: kuinka moni opettaja hoitaa hyvin tämän tärkeimmän tehtävänsä? Ettei vain tulisi sorruttua "opettamiseen", siihen etäisenä paasaamiseen ja sormen heristelyyn, tavoitteiden lukemiseen todellisuuden ulkopuolelta, niiden aikatauluttamiseen, läpikäymiseen, mittaamiseen ja sitten joko hyväksyvästi nyökkäilemiseen tai huolestuneesti huokailemiseen?

Mikä on opettajuuden imago? Onko koulun ulkopuolinen todellisuus ominut koulun todellisen tehtävän? Ovatko "opettajat" luovuttaneet vapaaehtoisesti työnsä yksityisten liikeyritysten sujuvasanaisille koutseille? Kohtaako oppilas ensimmäisen hänen tarpeensa huomioon ottavan ihmisen vasta TE-toimiston leima otsaan -kurssilla?


Kiitokset muuten huomioinnista Hesarille, jatkuvalle inspiraationi lähteelle!

torstai 3. lokakuuta 2013

Tehoa täydennyskoulutukseen

Vaikka ovatkin korkeasti koulutettuja, suomalaisopettajat täydennyskouluttavat itseään kansainvälisesti verrattuna poikkeuksellisen vähän. Tämä on nähty ongelmana, sillä pedagogisten opintojen anti painuu herkästi taka-alalle käytännön työtä tehdessä. Koulun perinne on kovin raskas, mitä edellinen blogikirjoituskin käsitteli.

Tarvitaan siis piristysruiskeita muistuttamaan mieleen, mitä opettajantyössä voisi tehdä toisin. Täydennyskoulutuksista saa kaivattuja vinkkejä ja erityisesti rohkaisua uudistaa opetusmenetelmiään. Kuitenkin täydennyskoulutukseen liittyy sama ongelma kuin alkuperäisiin opiskeluaikaisiin opintoihin: piristysruiske jää pelkäksi ruiskeeksi, jonka teho laimenee päivittäisten selkäytimestä tulevien arkirutiinien alle.

Uudistusten esteenä on useita seikkoja. Opettajan itse on paljon helpompaa ja nopeampaa toimia koulutuksen jälkeenkin kuten tavallisesti. Opettajan hyvä tarkoitus voi olla uuden lähestymistavan hyödyntäminen, mutta sitten hän kuuleekin, että dokumenttikameran lampun polttimo on palanut, ja samanaikaisesti Lassen äiti soittaa kysyäkseen varmistusta uusintakokeen alueesta, minkä jälkeen opettaja onkin jo kolme minuuttia myöhässä oppitunniltaan.

Oppilaiden on paljon helpompi ottaa vastaan totutunlaista opetusta. On nimittäin hankalaa hoitaa mobiilikontaktejaan tai vaihtaa viikonloppukuulumisiaan jos yhtäkkiä pitääkin orientoitua johonkin aidosti aktivoivaan ja keskittymistä vaativaan.

Uusia menetelmiä kokeileva kohtaa kysymyksiä vanhemmilta, jotka ihmettelevät muun muassa, miten oppilasta voidaan arvioida jollei kriteerinä käytetä summatiivista koetta. Opettaja on altis tuntemaan epävarmuutta selittäessään vanhemmalle, että hän pystyy kyllä oikeudenmukaiseen arviointiin muun havainnointinsa pohjalta - niin mille perustuvan, ja kuinka yksiselitteisen ja kuinka tarkasti ylös kirjatun havainnoinnin? Opettajaa kalvaa lisäksi huono omatunto kallisarvoisten kirjojen vajaakäytöstä hypätessään 17 tarpeettoman sivun ohi ja käyttäessään yli jäävän ajan ongelmanratkaisuprojektiin.

Erään tutkimuksen mukaan (Palmer, 2013) suurin este koulun uudistumiseen löytyy juuri tältä arkipäivän tasolta. Opettaja jää yksin, ja kohtaa pikemminkin vastustusta kuin saa tukea yrityksilleen. Niinkin tavanomainen asia kuin kahvipöytäkeskustelut jättävät uudistusta yrittävän opettajan omilleen, sillä näissä keskusteluissa käsitellään tavallisesti yleisiä käytännön asioita, kuten välituntien valvontavastuita tai joulujuhlan järjestämistä.

Opettajien olisikin erinomaisen hyvä järjestäytyä omissa kouluissaan ja tietoisesti työstää yhdessä oppisisältöjä, tuntisuunnitelmia ja uusia ideoita. Kouluihin tulisi syntyä massoittain pedagogista puhetta siinä missä siellä käydään kasvatukseen ja hallinnointiin liittyviä keskusteluja. Suomalainen opettaja on suljetun luokanoven takana kovin yksin, olivatpa ajatukset sitten briljantteja tai jälleen kerran niitä samoja vanhoja.

Sen lisäksi, että opettajien voidaan toivoa itsenäisesti järjestäytyvän, tulisi kuitenkin keksiä muutakin. Muutaman päivän takaisessa täydennyskoulutuksessa, jossa pidin lyhyen osion positiivisten opiskeluasenteiden säilyttämiseen liittyen, sain mainioin idean eräältä koulutukseen osallistuneelta. Into ja motivaatio voisi kenties säilyä paremmin, jos jonkinlainen yleisverkosto täydennyskoulutuksessa käyneille olisi olemassa. Tarvitaan vertaistukea, mahdollisuus jakaa kokemuksia, antaa ja saada tsemppausta!

Nopea ideamme oli näin ensi hätään perustaa asiaa palveleva Facebook-ryhmä. Tähän ryhmään ovat tervetulleita kaikki teemasta vähänkin kiinnostuneet, siis myös ne, jotka haluavat ylipäätään uudistaa opetusta, säilyttää innokkuutensa tai saada vertaistukea opettamisen haasteisiin. Ajan kanssa kenties muotoutuu muitakin hyviä tapoja verkostoitua inspiraationsa säilymistä toivovien kesken, näin alkuun keskustelua voidaan käydä sekä tuossa Facebook-ryhmässä että tämän blogin kautta. Yhteydenottoja asiaan liittyen voi lähettää myös sähköpostitse laura.tuohilampi'at'helsinki.fi.

Kaikenlaiset ideat ovat tervetulleita! Miten sinä säilytit täydennyskoulutuksesta saamasi uuden innon? Tai mitä olisi vaatinut, jotta se olisi säilynyt? Millaisia toimia voimme tehdä asian hyväksi?

Täydennyskoulutuksessa syntyi myös muutamia konkreettisia opetustuokioita. Nämä ideat tullaan julkaisemaan tässä blogissa seuraavien viikkojen aikana kenen tahansa adoptoitaviksi. Ohjeet näihin pedagogisiin tuokioihin talletetaan myös aiemmin mainitun facebook-ryhmän (jonka nimi on kekseliäästi Täydennyskoulutuksesta inspiroituneet!) dokumentteihin.


Lähde:

Palmer, H. (2013). Tutkimusraportti tullaan julkaisemaan syksyllä 2013 teoksessa  
Proceedings of the 18th Conference of the Mathematical Views. Helsinki, Finland: MAVI.
Viittaus päivittyy, kun raportti on julkaistu.