keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Oppikirjan tulevaisuus, osa 2: sähköisen materiaalin mukanaan tuomat mahdollisuudet?


Yksi matematiikan opetukseen liittyvistä ongelmista on liiallinen suljettujen, usein mekaanisten tehtävien käyttö. Tällä tarkoitetaan siis tehtäviä, joihin liittyy selkeä ja usein yksiselitteinen ratkaisumenetelmä sekä yksi ainoa oikea lopputulos. Ongelmana tällaisten tehtävien liiallisessa hyödyntämisessä on paitsi tylsistyminen ja matematiikan kokeminen yksiulotteiseksi sääntövarastoksi, myös lisääntynyt luulo siitä, että matematiikan oppiminen vaatii niin kutsuttua kiinteää älykkyyttä. Oppilas, joka uskoo oppimisen määrittyvän kiinteän älykkyyden mukaisesti, kokee, että hänellä täytyy olla valmiiksi annettuna tarvittava määrä osaamista ja lahjakkuutta, kun taas muovautuvaan älykkyyteen uskovat tietävät voivansa vaikuttaa osaamistasoonsa ja näin ollen kokevat opiskelun mielekkäämpänä (ja saavuttavat tutkimusten mukaan parempia tuloksia; ks. myös aiempi postaus http://peruskoulupesula.blogspot.fi/2013/03/kannustettuna-menestykseen-vai-itseen.html).

Suljetut tehtävät ohjaavat ajattelua kiinteän älykkyyden suuntaan antamalla ymmärtää, että matematiikassa pärjätäkseen tulee (aina) osata tiettyjä valmiiksi annettuja menetelmiä. Avointen ongelmien[1], joissa ratkaisumenetelmiä ja oikeita vastauksia voi olla lukuisia, käyttäminen puolestaan tarjoaa onnistumisia ja ajattelun kehittymistä kaikille oppilaille suoritustasosta tai jo omaksutuista menetelmistä riippumatta.

Sähköinen oppikirja saattaisi mahdollistaa suljettujen tehtävätyyppien käytön vähentämisen matematiikan opetuksessa. Vaikkakin Matematiikan opetuksen päivien Oppikirjan tulevaisuus -panelisti, oppikirjailija Jukka Mäkinen katsoi sähköisen oppikirjan sisältävän "samaa tavaraa mutta sähköisenä", toi panelisti, matematiikan opettaja ja tabletkoulu.fi:n edustaja Piia Nissinen myöhemmässä keskustelussa esiin sähköisen oppikirjan mahdollistavan muun muassa GeoGebran käytön, interaktiivisuuden, verkon käytön, yhteistyön, ja niin edelleen. Sähköisyys voisi siis parhaassa tapauksessa todella monipuolistaa nykyistä matematiikan opetuksen vallannutta kaavakokoelmapedagogiikkaa.

Oppikirjan tulevaisuus -paneelissa yleisön joukosta toivottiin sähköisyyden helpottavan opettajan työtä siten, että saataisiin kone tarkistamaan osaamista. Edes oppikirjailija Mäkinen ei pitänyt tätä toivetta kovin mielenkiintoisena, tämä kun on mahdollista vain, mikäli käytetään suljettuja tehtäviä selkeine ratkaisupolkuineen ja ainoine oikeine ratkaisuineen. Avoimia ongelmia ei kone analysoi. Panelisti Nissinen toi esiin, että opettaja itse voi määritellä koneelle arvostelukriteerit. Tämä ei ratkaise suljetun tehtävätyypin ongelmaa, mutta johtaa uuteen ajatukseen: jos oppilaat opettajan sijaan suunnittelisivat tehtäviä ja niille arviointikriteereitä, oltaisiin taas avointen tehtävien piirissä.

Mutta: onko itsenäinen ja hiljainen yksilötyöskentely opettajalle niin mieleinen, ettei siitä tulla luopumaan vaikka materiaalit miten mullistuisivat? Monissa kirjoissa kun on jo nyt varsin kiinnostavia ja monipuolisuuteen ohjaavia tehtäviä. Vaan väliin jäävät, mikäli ovat potentiaalisia hälyn aiheuttajia[2]:

YKSILÖTYÖT, TEHTY!

Kuvien copyright Laura Tuohilampi



[1] Esimerkki avoimesta ongelmasta: Mitkä kaksi lukua yhteen laskemalla saat luvun 11? Entä jos lukuja on kolme? Mikä on suurin määrä luonnollisia lukuja, jotka yhteen laskemalla voita saada luvun 11? Eroaako tämä siitä, jos käytössä ovat kokonaisluvut? Ellet tunne termejä, löydätkö kaverin joka osaa selittää niiden merkityksen? Entä osaatko itse etsiä tiedon verkosta ja sen avulla selittää eteenpäin?
Katso myös
[2] Itse asiassa eräs kustantajan edustaja toi toisaalla Matematiikan opetuksen päivien työpajassa esiin huolen siitä, että avoimet tehtävät voivat temmata oppilaat mukaansa ja näin hankaloittaa opettajan työtä. Pidän tätä todella mielenkiintoisena uhkakuvana: oppilaat saattavat siis kiinnostavien tehtävien edessä innostua, aktivoitua ja ryhtyä omaehtoiseen oppimistoimintaan! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti