maanantai 26. elokuuta 2013

Koulujen lakkauttaminen: lähelle vai halvalla?


Vantaalla on vastikään tehty ehdotus kahden koulun, Hevoshaan sekä Tuomelan koulun lakkauttamisesta säästösyistä (http://www.vantaa.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/vantaa/embeds/vantaawwwstructure/91325_Perusopetuksen_saastot_v2014-16.pdf).

Hyötyykö Vantaa päätöksestä?

Vaikutuksia tulee ainakin kahdenlaisia. Ensinnäkin, ainakin hetkellisesti muiden koulujen koot kasvavat. Toisekseen, nykyisten Hevoshaan ja Tuomelan koulun oppilaiden koulumatkat muuttuvat ja osin varmasti pitenevät.

Onko koulun koolla merkitystä? 

Suomalaiskouluissa ei ole suuria tasoeroja, kuten olemme PISA-vertailuista tottuneet kuulemaan. Alueelliset erot koulujen välillä ovat pieniä, ja koulujen välisiä eroja syntyy pikemminkin opetusjärjestelyiden kuin muiden tekijöiden seurauksena. Kuitenkin Opetushallituksen viimeaikaisten raporttien mukaan (katso lähteet) ainakin matematiikan osalta oppilaiden osaaminen on ollut hieman heikompaa pienissä kouluissa (Hirvonen, 2012). Toisaalta lähtötasoltaan matalissa kouluissa niin heikoimmat kuin parhaimmatkin oppilaat parantavat lähtötasoaan enemmän verrattuna lähtötasoltaan korkeisiin kouluihin (Metsämuuronen, 2010). Lisäksi eroja saadaan aikaan epäpätevillä opettajilla (epäpäteviä opettajia käyttävillä kouluilla huonompia tuloksia; Mattila & Rautopuro, 2013; lukekaa myös Jippii, valmistuin - nyt töihin! Eli rekrytointi, osa 1: pätevyys). Koulujen väliset erot ovatkin kasvussa (Mattila & Rautopuro, 2013), mutta koulun koko ei näyttäydy merkitsevimpänä tekijänä tässä kehityksessä.

Hyvinvoinnin väheneminen

Arviointikäytänteitä tarkastelleet Kärnä & Rautopuro (2013) huomauttavat, että arvioinnit eivät tavallisesti kata kaikkia opetussuunnitelman tavoitteita. Sellaiset seikat kuin kouluviihtyvyys, sosiaalistuminen, psyykkinen hyvinvointi sekä arjen toimivuus saavat suoritustasoa huomattavasti vähemmän huomiota niin arvioinneissa kuin yleisissä keskusteluissa. Koulujen lakkauttamispäätös lisää tarvetta joukkoliikenteelle (kustannus), näin ollen pahentaa ympäristökuormitusta (ongelma), vähentää alueen vetovoimaisuutta (uups!), ja mikäli kouluviihtyvyys yllättävien toimenpiteiden seurauksena laskee, saattaa se vähentää lopulta myös suoritustasoa (Eihän tässä näin pitänyt käydä! Hirvonen, 2012).

Olennaisin negatiivinen vaikutus tapahtuu kuitenkin yksilötasolla. Perheiden aikaa alkaa kulua pienten lasten kuljettamiseen. Itse jouduin lähikoulumme remontin vuoksi puoleksitoista vuodeksi tilanteeseen, jossa esikoisen koulumatka piteni parista sadasta metristä noin kolmeen kilometriin. Eipä kuulosta pahalta - aikuiselle. Mutta kahdella kulkuneuvolla, ratikalla ja bussilla, meneminen Kalliosta Töölöön ei ole ekaluokkalaiselle läpihuutojuttu. Kun tähän yhdistetään koulun alkaminen kello kahdeksalta, marraskuinen pimeys ja räntä, eskarilainen ja alle 1-vuotias taapero mukaan pakattavaksi äidin ollessa raskaana, taaperon unien jäädessä kesken aikaisen herätyksen vuoksi, voi kukin mielessään miettiä millaisesta elämänlaadusta on kyse. Vaihtoehtona kun olisi lapsen lähettäminen omin päin lähes naapurissa sijaitsevaan kouluun, kävellen. Kuinka monessa perheessä riitely, väsyminen, masentuminen, fyysiseen kuntoon liittyvä välinpitämättömyys tai avioeron vireille paneminen on seurausta näistä paperilla pieniltä kuulostavista muutoksista, jotka toki ovat vain vaihe elämässä, mutta joiden merkitys kasvaa noina aamun synkkinä ja itkuntäyteisinä tunteina liian suuriksi kuormiksi kantaa?

Paljonko näiden seurausten hoitaminen Vantaan kaupungille maksaa?

Hetkellistä hyvää - seuraavan valtuustopaikan takaamiseksi?

Kysymyksessä on siis klassinen vastakkainasettelu: nyt vai myöhemmin. Onko Vantaalla selvitetty tämänhetkisten hyötyjen lisäksi pitkän tähtäimen haitat? Tuskin. Alkaisiko olla aika kiinnostua jälkimmäisistäkin?

Lähteet:

Hirvonen, K. (2012). Onko laskutaito laskussa? Opetushallitus.

Mattila, L. & Rautopuro, J. (2013). Taustatietoja oppilaista ja opetuksesta. Teoksessa: J. Rautopuro (Toim.) Hyödyllinen pakkolasku. Opetushallitus.

Metsämuuronen, J. (2010). Osaamisen ja asenteiden muutos perusopetuksen 3-5 luokilla. Teoksessa: E. K. Niemi & J. Metsämuuronen (Toim.) Miten matematiikan taidot kehittyvät? Matematiikan oppimistulokset peruskoulun viidennen vuosiluokan jälkeen vuonna 2008. Opetushallitus.
               
Kärnä, P. & Rautopuro, J. (2013). Mitä oppimistulosten taustalla? Teoksessa A. Räisänen (Toim.) Oppimisen arvioinnin kontekstit ja käytännöt. Opetushallitus.

5 kommenttia:

  1. Nyt pidetään huolta, että valtuustopaikka lähtee alta. Joka kerta kun lapsen koulumatka tuo ongelmia, muistetaan ketkä sen saivat aikaan. No, noita broilereita meille onkin kerääntynyt liikaa!

    VastaaPoista
  2. Niinpä niin, halvalla - mutta kalliisti.
    Ihmiset kuitenkin unohtavat ja alkavat tyytyä tilanteeseen. Esimerkiksi tuon meidän remontoidun lähikoulun tilanne oli pitkään se, että liikuteltiin huhuja sen lakkauttamisesta. Näin ollen monet perheet laskivat sen varaan, ettei koulua tulevaisuudessa ole, ja tekivät asuinpaikkaratkaisujaan sen mukaan, aloittivat siis koulupolkunsa toisaalla.
    Näin oppilasmäärä todella väheni, ja koulun lakkauttaminen alkoi näyttää paljon fiksummalta. Kuitenkin, onneksi, lopulta päädyttiin remonttiin. Taas löytyi perheitä, jotka tekivät ratkaisunsa sen mukaan että kiva kunnostettu koulu alueelta löytyy - ja näin oppilasmäärä taas kasvoi. Näin ne ennusteet toteuttavat itse itsensä.

    VastaaPoista
  3. Tilanne on sellainen, että koulukaaos leviää ympäri Vantaata ja vaalejen edellä aktivoituu kaikki ne, joita ongelma jatkuvasti rassa, niin kyllä tässä ollaan tekemässä poliittista itsemurhaa. Nämä päättäjät pääsevät samaan kategoriaan Jammu-sedän kanssa.

    VastaaPoista
  4. Nyt Tuomelan koulun oppilaiden vanhemmat ovat käyneet "säästöohjelman lävitse". Ja, yllätys, yllätys, säästöt ovat lähinnä kuvitteellisia ja/tai siirtyvät Vantaan kaupungin toisesta piikistä toiseen. Siis -EI SÄÄSTÖJÄ

    Lisäksi tilalaskelmissa on ollut törkeitä virheitä. Lakkautettavien koulujen paikat ja lapset POISTETAAN, heille ei ole todellisuudessa paikkaa minne mennä. Säästetään seinissä, opiskellaan pihalla?

    VastaaPoista
  5. Ai niin. Nämä tiedot löytyvät netistä, www.protuomela.fi
    Kannattaa katsoa, hyvää työtä.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.