keskiviikko 21. elokuuta 2013

Ylläreitä uudelle opelle



Arkistoistani löytyi opiskeluaikana kirjoittamani uuden opettajan survival kit. Paljon ei näytä vanhentuneen, joten tässä tarjolla niille uusille koululaisille, jotka aloittavat sen isomman pöydän takana!

Uusi kutkuttava työ, uudet kollegat, uudet oppilaat, tuntisuunnitelmat tehty ja vähän perhosia vatsassa. Tulkoon vaan yllätyksiä ja tiukkoja tilanteita, tuore maisteri selviää mistä vaan! Toivottavasti myös näistä… 

VALVONNAT
Näistä varmaan puhutaan jossain, mutta ihan ekoina päivinä ei ehkä tule mieleen, ja ainakaan meidän talossa kukaan ei maininnut asiasta mitään, ennen kuin sitten, kun kukaan (minä) en ollut päästämässä oppilaita syömään ruokatauolla. 

TAPAHTUMAT
Liikuntapäivä, avoimien ovien päivä, talvirieha… Milloin, missä, mitä pitää tehdä? Toivottavasti joku muistaa informoida uutta tulokasta. 

KOKOUKSET
Näitäkin riittää: Viikoittainen pikapalaveri, aineryhmäkokous, oman toimikunnan kokous (niin mikä toimikunta? No, löytyy listalta seuraavaksi) varsinainen opekokous, ja tietenkin se kokous, joka uuden open itse pitää organisoida ja järjestää, kunhan ensin tietää kenelle ja miksi.

AINERYHMÄT JA TOIMIKUNNAT
Oman aineryhmän opettajilla on todennäköisesti jonkinlaista keskinäistä yhteistyötä. Jos ei ole, niin hihat heilumaan! Lisäksi pääsee osalliseksi johonkin toimikuntaan tai vastaavaan, meillä esim. ympäristöryhmä, koti-ja kouluyhdistys, ystäväoppilaat, verso, oppilashuoltoyhdistys, virkistystoimikunta, niin, ja joku meillä huolehtii kukkarahastostakin. 

LEIRIKOULUT
Jonkin kerhon, ryhmän tai muuten vaan aineen ohjaajana saattaa pian löytää itsensä suunnittelemasta leirikoulua. Hauskaa puuhaa, ja paikan päällä on rento meininki. Ylimääräistä työtä se kuitenkin teettää, ja palkka voi sitten tulla opetusviraston määrärahoista, päivärahoina, kerhorahoista, leirikoulun valmistelurahoista ja niin edelleen. Huomioitavaa riittää muutenkin, ainakin terveydentilat, ruokavaliot, vanhempien luvat, bussiliput ja vakuutukset. 

KOULUTUKSET
Opehuoneen seinillä on monenlaisia listoja, ja joistakin niistä voi löytyä tuttu nimi. Monenlaisia on koulutuksiakin, kun vain osaisi olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja jos sitten sijaista tarvitaan, niin… 

POISSAOLOT
Tarvitseeko sijainen todella järjestää itse? Ehkä ei, mutta hyvät ohjeet pitää ainakin laatia. Seuraava tunti saattaa siitä huolimatta mennä koko lailla uusiksi. Joskus tuntuu, että töistä poissa oleminen on työläämpää kuin sinne meneminen. 

TEKNIIKKA JA TIETOTEKNIIKKA
Se on hienoa, ja kun sitä ihan opejen iloksi kehitellään, pitää niiden sitä osata myös käyttää. Jos kuitenkin taitavasti välttelee, pärjää minimissään aika vähällä, kuten omassa tapauksessani liitutaululla, wilmalla ja fronterilla. 

MUUT
Kirjahankinnoista päätökset perjantaihin mennessä! Kenellä oli keittiövuoro, entä ruokalajärjestäjävuoro? Kuinka monta jälki-istuntovalvontaa pitää tehdä vuoden aikana? Aamunavaukset? Entäs jos täytyy pitää kioskia? Mopodisko?
Onneksi kaikesta selviää ja fiksu ja oma-aloitteinen uusi ope on pian täysillä mukana talon toiminnassa. Alku on tietenkin hankala, mutta onneksi se tulee vastaan vain kerran…

tiistai 13. elokuuta 2013

Koti koulun opettajana


Helsingin sanomat julkaisi viime viikonloppuna (11.8.2013) laajahkon artikkelin kotikoulusta (http://www.hs.fi/sunnuntai/Kotikoulu+on+suojelunhaluisten+vanhempien+valinta/a1376106247027), käytännössä rivinkään verran asiaa problematisoimatta tai kritisoimatta. Suhtaudun itse suurella varauksella, konservatiivisesti, kotikouluun ja sen "mahdollisuuksiin". Luinkin tekstiä, myönnettäköön, kuin piru raamattua. Sanottaakon siis myös, että olen valmis muuttamaan näkemystäni heti, kunhan saan siihen kunnon perustelut.

Suurin ongelma liittyy yksinkertaisesti epäpätevyyteen. En opettajana ja opettajankouluttajana (joka tietää mitä koulutus pitää sisällään, ei puhu ulkopuolisena eikä opintojaan kesken jättäneenä) pysty nielemään ajatusta, että ihan vain hyvällä tahdolla kuka tahansa olisi pätevä hoitelemaan koko peruskoulun opetuksen kaikki aineet mukaan lukien. En myöskään näe parempana artikkelissa esitettyä tilannetta, jossa kotikoulun opettajana toimii pätevä opettaja (fysiikan, kemian ja matematiikan opettaja Mönkkönen). Itse matematiikan opettajana klaaraisin omille lapsilleni varmasti yläkoulun ja lukion matikan, alakoulumatikkakin onnistuisi sisältöjen, joskin huonommin pedagogiikan suhteen (aineenopettajalla kun on varsin vähän tietoa 7-12 -vuotiaiden kehitysvaiheista). Sen sijaan en ihan äkkiä kuvittelisi tällä elämänkokemuksella vetäisevän saman tien myös biologian, historian, äidinkielen, musiikin, yhteiskuntaopin, uskonto- tai elämänkatsomustiedon, taitoaineiden ja niin edelleen suhteen kaikkea sitä, minkä on katsottu olevan yhteiskunnassamme olennaista ja tärkeää. Varmaankin löytyisi opettaja, joka opettaisi kahdeksannnen luokan historian vielä huonommin kuin minä, mutta en pitäisi parannuksena sitä, että astuisin puikkoihin itse.

Toinen puistattava ajatus on kotikoulusta huokuva minä- ja itsekeskeisyys, mikäli kotikoulu valitaan omien arvojen tai lapsikeskeisyyden nojalla (jatkumona perhepetiin ja kantoliinaan, kuten Hesarin artikkelissa ehdotetaan). Elämme toki individualistisia aikoja, johon kuuluu oman erityisyyden etsiminen sekä yritys rakentaa oma elämänsä "itsensä näköiseksi", ja tätä ajatusta kotikoulu kyllä todella tukee. Mutta millä perusteella voidaan ajatella, että tässäkään ajassa ja yhteiskunnassa yksilö voi saada synnyinlahjakseen takuun toteuttaa itseään kehdosta hautaan? Eikö äärimmilleen viety ajatus siitä, että opitaan mitä itse halutaan johda hankaluuksiin löytää paikkaansa yhteiskunnasta silloin, kun ajat eivät ole riittävän hyvät takaamaan jokaiselle kunkin toiveiden mukaista elämänpolkua? Toisekseen toiminnan ohjautuminen enimmäkseen omien mieltymysten kautta lapsesta saakka johtaa todennäköisimmin ajattelun kapeutumiseen, ei laajenemiseen. On nimittäin harvinaista, että yksilö osaa kaivata ja sitä myöten valita elämäänsä (tai kiinnostuksen kohteekseen) asioita, joita ei vielä tunne. Yllättäen se "omannäköinen elämä" saattaakin jäädä löytymättä esimerkiksi jostakin syntyneiden väärien mielikuvien vuoksi (itse en olisi ikinä aloittanut myöhemmin rakkaaksi tullutta mutta aikoinaan maailman kuivimmalta kuulostanutta tilastotieteen opiskelua, ellei näin olisi tapahtunut olosuhteiden pakosta). Pidän myös myyttinä sitä, että täysi vapaus valita tekemisensä johtaa maailmaa muuttaviin ja syleileviin innovaatioihin. Päinvastoin, usein kiinnostavia ideoita tulee aivan arkipäiväisen työskentelyn lomassa, kun ajattelu on jo valmiiksi käynnissä. Arkhimedes-tyyppiset Heureka-hetket ovat historiallisestikin katsoen varsin harvinaisia, ja lisäksi sellaistenkin jatkojalostaminen vaatii ennen kaikkea sinnikkyyttä ja raakaa työtä. Tämänkaltainen ahkeruus ja keskittymiskyky tuskin kehittyy soitettaessa pari minuuttia pianoa ja hypättäessä trampoliiniin pian pimputtelun alkaessa kyllästyttää.

Entä kuinka onnistuu kotikoulussa yhteiskuntaan sosiaalistuminen? Mikäli kotikoulussa opiskellut kokee väsyvänsä hälinässä, jollaiseen ei ole kotona tottunut (tarvinnut tottua), on  tämä tottumattomuus luultavasti rasitteena tulevaisuuden "oikeassa elämässä". Toki voidaan ajatella, ettei hälinä tee kenellekään hyvää, ja tällaisin huomioin kotikoulu voisikin antaa koulupolitiikalle vihjeitä siitä, mihin koko yhteiskunnan olisi hyvä lähteä suuntaamaan koulu vanavedessään. Lisäksi työelämässä tuskin tulee vastaan koululuokan tapaista yhdestä ikäluokasta koostuvaa ryhmää, kuten artikkelissa huomautettiin, ja tältä osin kotikoulu saattaakin vastata todellisuutta sosiaalisessa mielessä koulua paremmin. Koulu voi kuitenkin vastata tähänkin haasteeseen: hyvä esimerkki löytyy vaikkapa niin sanottua käänteistä opetusta (flipped classroom) hyödyntävästä suuntauksesta (http://maot.fi/2013/02/koko-ylakoulun-matematiikka-omaan-tahtiin/ sekä http://maot.fi/2013/08/koko-ylakoulun-matematiikka-omaan-tahtiin-osa-2/), jolloin niin osaaminen kuin sosiaalisuuskin parhaimmillaan paranee (http://peruskoulupesula.blogspot.fi/2013/06/lahjakkuus-mahdollisuus-vai-ongelma.html).

Kotikoulua on puolustettu luettelemalla esimerkkejä menestyneistä henkilöstä, jotka kotikoulusta huolimatta tai sen ansiosta ovat pärjänneet elämässään erinomaisesti ja kenties onnistuneet luomaan jotakin uutta. Kuitenkin tällaisia henkilöitä nousee esiin tavallisestakin koulusta. Mikäli toisaalta menestyjien suhteellinen osuus on kotikoulun käyneiden joukossa suurempi kuin tavallisten koululaisten, voi tämäkin vaikutus tulla muusta kuin kotikoulusta itsestään, sillä kotikoulun valinneet perheet lienevät useimmiten ei-keskivertoperheitä: näiden perheiden vesat erottuisivat kenties edukseen koulutusmuodosta riippumatta. Esimerkiksi artikkelissa esitellyssä Mönkkösten perheessä harrastetaan musiikkia, kuunnellaan Yle Puhetta ja ratkotaan matikan laskuja jäätelön saannin ehtona. Nämä ovat kuitenkin asioita, jollaisia soisi jokaisessa perheessä muodossa tai toisessa, enemmän tai vähemmän, harjoitettavan. Tällöin koti olisikin mitä mainioin adapteri kouluopetuksen ja "todellisen elämän" välillä. On kuitenkin vaikea uskoa, että näillä satunnaisilla keinoilla saavutettaisiin syvä ja leveä tietämys opetussuunnitelman sisällöistä. Esimerkiksi oppiminen Facebookin linkkejä lukemalla voi toki herättää ajatuksia ja opettaa kriittistä verkkolukemista, mutta laajojen kokonaisuuksien ymmärtäminen ja hahmottaminen linkkejä klikkailemalla tuskin paranee.

Artikkelissa pohditaan esitystä kotikoulun asettamisesta luvanvaraiseksi. Luvanvaraisuus nähdään uhkana, ja rajoitteiden pelätään johtavan peräti kotikoulun kieltämiseen. Mutta miksi tämä nähdään mahdollisena, jos kotikoulun mahdollisuuksiin uskotaan? Kuka hyvää ja toimivaa kieltäisi? Ja mitä haittaa luvanvaraisuudesta toisaalta olisi, jos kerran toiminta täyttää vaadittavat kriteerit? Toisena uhkana mainittiin resurssit: kaikki kunnat eivät jutun mukaan anna kotikoululaisille (ilmaisia) oppikirjoja. Uhkana tämän pitäisi kuitenkin olla nollatasoa, sillä nähdäkseni koko kotikoulun ideologia sotii (tai pitäisi sotia!) oppikirjakeskeisyyttä vastaan. Jos kotikoulussa täytellään  mekaanisia oppikirjoja trampoliinilla hyppimisen lomassa, on koulun huonoimmat puolet saatu onnistuneesti kuljetettua kouluakin sattumanvaraisempaan harrasteluympäristöön.

Hesarin artikkelissa kerrotaan kotikoulun valinneiden kohdanneen jopa raivostumista läheistensä taholta. Jutussa todetaankin kotikoulun herättävän voimakkaita tunteita. Näin on minunkin kohdallani, vaikka kuvittelen kykeneväni suhtautumaan itselleni vieraisiin koulutukseen liittyviin ajatuksiin neutraalisti ja olevan pikemminkin positiivinen kaikenlaisten kokeilujen ja uudistusten suhteen änkyröinnin sijasta. Miksi kotikoulu ärsyttää? Ehkä kyseessä onkin turhautuminen ei kotikoulua, vaan "oikeaa koulua" ja sen tehottomuutta kohtaan. Kuten artikkelissa haastateltu kotikoulun valinnut vanhempi Heidi Furu toteaa, ovat lapset oppineet kotona kun itsestään. Usein kotikoulua puolustetaan myös sillä, että samat asiat oppii kotona muutamassa päivässä (tai tunnissa) vuoden tahkoamisen sijaan. Mitä lisäarvoa koulujärjestelmämme siis tuo? Meillä on päteviä opettajia ja ylistetty, ajassa mukana oleva opettajankoulutus, mutta koulu kuitenkin junnaa vuosikymmenestä toiseen paikoillaan. Ongelma on ajattelun sameus, tyytyminen vähään, itsensä päästäminen helpolla (katso esim. http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/kolumni_amiksessa_ei_opi/). Toisaalta, ei koulussakaan opita eikä opiskella tuntikausia päivän aikana, siellä tapahtuu kaikenlaista muutakin - aivan kuten kotikoulussakin. Onko siis kotikoulukin tehoton?

Kotikoulussa oppii varmaankin sen, mitä keskiverto-oppilas koulussa. Sisältöeroja kotona koulunsa käyvien "opetussuunnitelmassa" on varmasti tavanomaiseen koululaiseen nähden, joten lienee helppoa löytää positiivisia esimerkkejä siitä, mitä poikkeuksellisen hyvää kotona koulunsa käyvä on oppinut (usein luovuuteen, itsevarmuuteen ja itsenäisyyteen liittyviä asioita). Näin ollen yksilölle kotikoulusta tuskin on ainakaan haittaa. Toistaiseksi marginaalisena ilmiönä kotikoulun yhteiskunnallinenkin merkitys jää vähäiseksi (ja mikäli kotikoulusta muodostuu aidosti toimiva ja tavalla tai toisella hyödyllinen vaihtoehto, minkä seurauksena ilmiö suurentuu, tullee se myöskin yhteiskunnan kannalta tarpeelliseksi ilmiöksi).

Hesarin artikkelissa kotikouluvanhempi Hanna Krogius toteaa opettamisessa olennaiseksi lasten kysymyksiin avoimesti vastaamisen. Tässä päästään oppimisen todelliseen ytimeen. Antakaamme opiskelun olla asioiden työstämistä omista lähtökohdista käsin, kaikille, kaikkialla. Ei tyrmätä ihmettelyjä, ei kuvitella, että oikeita vastauksia voi antaa, tai että niitä välttämättä olisi edes olemassa. Oppiminen on vuoropuhelua. Tämän pitäisi olla pedagogiikan ammattilaisille itsestäänselvyys - ellei muualta, opittakoon se sitten kotikoulusta.

perjantai 9. elokuuta 2013

Koulunaloitus: kymmenen vinkkiä ekaluokkalaisen vanhemmalle


1. Kannusta opiskeluun. 

Opiskelu vaatii vaivannäköä, mutta vain vaivaa näkemällä osaaminen karttuu. Mikään ei ennusta tulevaa osaamista niin hyvin kuin oppimiseen panostaminen.

2. Prosessikin on tärkeä. 

Pelkkää (oikeaa) loputulosta on turha tuijottaa. Oppimista tapahtuu erityisesti silloin, kun asiaa pohditaan ja työstetään. Väärät ajatukset ja virheelliset tulokset ovat oivaa materiaalia asian kuin asian hahmottamiseen. Oppiakseen ei tarvitse valmiiksi osata!

3. Tue sinnikkyyttä. 

Muun hyvän lisäksi tulet osoittaneeksi, että työnteko kannattaa, ja tuet lasta kasvattamaan kärsivällisyyslihaksiaan.

4. Tehkää läksyjen teosta hauskaa yhdessäoloa. 

Älä totea, ettei "näitä mihinkään tarvita", tai päivittele omaa osaamattomuuttasi. Sano mieluummin: "kolme viidesosaa, keksittäiskö me mitä se tarkoittaa? Ymmärsitkö miten ope selitti sen? Pystyiskö ton kirjan esimerkin sanomaan jollakin muulla tavalla?" Oikeat vastaukset eivät ole välttämättömiä, joten ole rohkea, vaikket itsekään osaisi asiaa: sen käsittely on yhtä kaikki hyödyllistä!
Katso myös
http://peruskoulupesula.blogspot.fi/2013/07/lasketaanko-leikkia.html

5. Puhalla koulun kanssa yhteen hiileen. 

Ei ole niin väliksi, onko opetus täydellistä, jaatteko koulun kanssa samat arvot, oletteko kaikesta open kanssa yhtä mieltä - tärkeää on oppia (ja opettaa) hyväksymään se, että toimintatapoja on monenlaisia, kuten ihmisiäkin, ja mikä ei ole paras tapa itselle, saattaa olla sitä toiselle. Maailma ei ole täydellinen paikka, ja hyvä niin. Katso myös
http://peruskoulupesula.blogspot.fi/2013/06/lahjakkuus-mahdollisuus-vai-ongelma.html

6. Vastuullisuus on ilo. 

Olipa elämä oikeassa tai väärässä, tilannetta voi aina parantaa suhtautumalla positiivisesti ja ratkaisukeskeisesti. Olkaa myönteisiä, miettikää mitä itse voi tehdä oppimista parantaakseen, koulussa viihtyäkseen, hyvän ilmapiirin luomiseksi ja niin edelleen, muiden toimista riippumatta.

7. Opiskeluvälineet mukana (ja olemassa). 

Opeta huolehtimaan, että kouluun kulkee mukaan penaali, oikeat kirjat, läksyt on tehty ja niin edelleen. Ja välineet kuntoon: ei niin pientä reppua ettei sinne matikankirja mahdu...

8. Nukutaan, syödään ja liikutaan. 

Tämä ei perusteluja kaipaa: ekaluokkalaiselle vähintään 9 tuntia unta, ulkoilua tai muuta virkistävää ja kunnollinen aamupala. Ehdottomasti.

9. Tee mitä hyvänsä estääksesi kiusaaminen, kiusaamiseen osallistuminen, kiusaamisen sivustaseuraaminen ja kiusatuksi tuleminen. Mitä hyvänsä. 

Katso myös
http://www.hs.fi/kulttuuri/Kukaan+ei+leiki+mun+kanssa/a1375758364915

10. Ota rennosti. 

Jos läksyjä on kerta kaikkiaan liikaa, lukekaa mieluummin lempikirjaa tai lähtekää ulos tekemään lumiukkoja. Jos verbit eivät aiheuta kuin itkua ja hammasten kiristystä, keksikää mieluummin tarinoita joissa kaikissa juostaan, punastutaan ja syödään lettuja. Jos allekkainlaskun kuudes sivu saa vihaamaan syntymäänsä, kokeilkaa kuinka hyvin siitä vanhempi selviää.
Elämää se vain on.

Innostavaa koulun alkua!

Katso myös
Koulut vankiloina: mitä kuri opettaa?
Oppikirjan tulevaisuus, osa 2: sähkoisen materiaalin mukanaan tuomat mahdollisuudet
Kannustettuna menestykseen - vai itseen uskomalla?