maanantai 2. syyskuuta 2013

Yhdeksän vuotta - ja vihana


Et oppinut koulussa matikkaa? Arvasin.

Olit kerran seitsemänvuotias ekaluokkalainen. Olit odottanut koulua ja fiilistelit kirjoja, läksyjä, kaikkea. Pääsit vihdoinkin laskemaan: oli siistiä, kun tiesit että viisi miinus kaksi on kolme, vaikka ope käsitteli vasta plussaamista.

Jouluun mennessä olit kirjoittanut ruutuvihkoosi 2723 miinuslaskua ja alleviivannut jokaisen vastauksen viivottimen avulla. Väärien vastauksien kohdalla näkyi virhemerkki. Jos peräkkäin oli monta oikeaa, opettaja oli piirtänyt kukkasen ja kirjoittanut 'Hyvä!'.

Tammikuussa kaveri kysyi välitunnilla, paljonko on 5 miinus 50. Toinen kysyi, mitä tulee miljoonan jälkeen. "Kaksi miljoonaa", vastasit kaverille, mutta epävarmempana kuin ulospäin näytti. Matikantunnilla kysyit asiaa opelta. "Me ei olla niissä vielä", ope vastasi. Käänsitte kirjan sivun, ja aloitte laskea seuraavan kappaleen neljääkymmentäkahdeksaa kymmenylitystehtävää. Vilkaisit kaveria, mutta ope varoitti heti: "Hiljaa lapset. Sivulle 68."

Kun kuudennella käsittelitte murtolukuja, ope kertoi, että kymppi jaettuna puolikkaalla on sama kuin kymppi kerrottuna kakkosella; sitä ope ei kertonut, että yhtä lailla kuin kakkosia mahtuu kutoseen kolme, euron puolikkaita mahtuu kymppiin 20. Mutta senhän jo toisaalta tiesitkin. Yläasteella vietit matikantuntisi unessa. "...yhtälö voidaan kertoa ristiin... seuraavalla rivillä meillä on murtoluvulla jakaminen... kerrotaan käänteisluvulla..." "Ope, miksi me voidaan kertoa käänteisluvulla?" "...mmm..."

Peruskoulun päättyessä kävelit koulun ovista kädessäsi todistus, jolla onnistuit sujahtamaan paikalliseen lukioon. Keskiarvosi oli 7,6, matikan päättöarvosanana komeili vitonen. Mitäpä tuosta, ajattelit, suuntaudun taidealalle. No more mathematics!
Tänään työskentelet teollisena muotoilijana johtavassa asemassa ja tienaat viisinumeroista kuukausipalkkaa. Nautit elämästäsi. Työssäsi tarvittavan vaativan tason matikan opettelit siinä sivussa. Eihän se alunperinkään mitenkään vaikeata olisi ollut.

Matematiikkaan liittyvät asenteet romahtavat peruskoulun aikana. Tulos Opetushallituksen pitkittäistutkimuksesta , joka julkaistaan tänään, 2.9.

Lue myös
http://www.luma.fi/artikkelit/2238/onnistumisen-mahdollisuuksia-matematiikan-opetukseen

Ja aiemman raportin kommentointi
Pakkolasku

perjantai 30. elokuuta 2013

Sopivalla lusikalla


Tuomas Enbuske kirjoitti taannoisessa Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä samanpalkkaisuuden järjettömyydestä (http://nyt.fi/20130620-enbuske-saisimmeko-suuremmat-tuloerot-kiitos/).

Enbuske totesi esimerkiksi olevan mieletöntä, että Ruben Stiller tienaa saman verran kuin "Kainuun radion laiskin toimittaja". Jutun luettuaan on vaikea olla eri mieltä - tottakai paremmin työnsä tekevä ansaitsee paremman korvauksen. Vai ansaitseeko sittenkään? Sillä vastaavasti tuolloin myös huonommin työnsä tekevä ansaitsee huonomman korvauksen.
Ja tässä astutaan heikoille jäille.

Ensinnäkään tuloerojen ei ole havaittu luotettavasti ja yksiselitteisesti ainakaan parantavan yhteiskuntia. Toisaalta nimenomaan luottamuksen ja ei-arviointiin perustuvan tasa-arvon on todettu tuottavan tulosta koulutuksessa (katso esim. http://pasisahlberg.com/wp-content/uploads/2012/12/FinnFest-Talk-2013.pdf). Ongelma lieneekin lähinnä siinä, kuinka motivoiva bonustyyppinen järjestelmä on niille, jotka eivät ole ihan niin välkkyjä, eivät niin kunnianhimoisia, tai ovat kenties kenkussa elämäntilanteessa?

Itse saan eräässä työsuhteessani osan palkastani oppilasarviointiin perustuen. Suhtaudun tuohon työhön kunnianhimoisesti ja pidän siitä paljon (sama tosin koskee kaikkia muitakin työtehtäviäni...). Olen joka kerta saanut korkeimmat mahdolliset arvioinnit ja näin ollen korkeimman mahdollisen palkkauksen, mutta tiedän itse, että olisin pitänyt kurssit tismalleen samalla tavalla myös matalammalla palkalla, ja toisaalta siinäkin tapauksessa, että palkka olisi ollut automaattisesti korkeampi, riippumatta oppilaspalautteesta. Toisaalta samassa tilanteessa jotkut kollegani viis veisaavat oppilastyytyväisyydestä: he opettavat niillä valmiuksilla mitä heillä on, tuloksista viis. Bonuksen olemassaolo ei vaikuta silloin, jos ei ole tietoa, intoa, kiinnostusta, jaksamista, aikaa ja niin edelleen.

Joten Enbusken ensilukemalta aukottomalta kuulostavat perustelut menevät metsään lähtökohdan virheellisyyden vuoksi. Toki jos kerätään vain sinisiä kukkia, voidaan todeta kaikkien kimppujen muodostuvan sinisiksi. Toisin sanoen: jos kaikilla on halua, edellytyksiä ja aina optimaalinen tilanne, on ansioista järkevää palkita. Mutta kun näin ei ole. Siksi uhka tulojen huononemisesta harvoin onnistuu muuta kuin lannistamaan ja ahdistamaan.

Mitä mieltä lukijat ovat bonusjärjestelmien hyödyllisyydestä opetuksessa?

maanantai 26. elokuuta 2013

Koulujen lakkauttaminen: lähelle vai halvalla?


Vantaalla on vastikään tehty ehdotus kahden koulun, Hevoshaan sekä Tuomelan koulun lakkauttamisesta säästösyistä (http://www.vantaa.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/vantaa/embeds/vantaawwwstructure/91325_Perusopetuksen_saastot_v2014-16.pdf).

Hyötyykö Vantaa päätöksestä?

Vaikutuksia tulee ainakin kahdenlaisia. Ensinnäkin, ainakin hetkellisesti muiden koulujen koot kasvavat. Toisekseen, nykyisten Hevoshaan ja Tuomelan koulun oppilaiden koulumatkat muuttuvat ja osin varmasti pitenevät.

Onko koulun koolla merkitystä? 

Suomalaiskouluissa ei ole suuria tasoeroja, kuten olemme PISA-vertailuista tottuneet kuulemaan. Alueelliset erot koulujen välillä ovat pieniä, ja koulujen välisiä eroja syntyy pikemminkin opetusjärjestelyiden kuin muiden tekijöiden seurauksena. Kuitenkin Opetushallituksen viimeaikaisten raporttien mukaan (katso lähteet) ainakin matematiikan osalta oppilaiden osaaminen on ollut hieman heikompaa pienissä kouluissa (Hirvonen, 2012). Toisaalta lähtötasoltaan matalissa kouluissa niin heikoimmat kuin parhaimmatkin oppilaat parantavat lähtötasoaan enemmän verrattuna lähtötasoltaan korkeisiin kouluihin (Metsämuuronen, 2010). Lisäksi eroja saadaan aikaan epäpätevillä opettajilla (epäpäteviä opettajia käyttävillä kouluilla huonompia tuloksia; Mattila & Rautopuro, 2013; lukekaa myös Jippii, valmistuin - nyt töihin! Eli rekrytointi, osa 1: pätevyys). Koulujen väliset erot ovatkin kasvussa (Mattila & Rautopuro, 2013), mutta koulun koko ei näyttäydy merkitsevimpänä tekijänä tässä kehityksessä.

Hyvinvoinnin väheneminen

Arviointikäytänteitä tarkastelleet Kärnä & Rautopuro (2013) huomauttavat, että arvioinnit eivät tavallisesti kata kaikkia opetussuunnitelman tavoitteita. Sellaiset seikat kuin kouluviihtyvyys, sosiaalistuminen, psyykkinen hyvinvointi sekä arjen toimivuus saavat suoritustasoa huomattavasti vähemmän huomiota niin arvioinneissa kuin yleisissä keskusteluissa. Koulujen lakkauttamispäätös lisää tarvetta joukkoliikenteelle (kustannus), näin ollen pahentaa ympäristökuormitusta (ongelma), vähentää alueen vetovoimaisuutta (uups!), ja mikäli kouluviihtyvyys yllättävien toimenpiteiden seurauksena laskee, saattaa se vähentää lopulta myös suoritustasoa (Eihän tässä näin pitänyt käydä! Hirvonen, 2012).

Olennaisin negatiivinen vaikutus tapahtuu kuitenkin yksilötasolla. Perheiden aikaa alkaa kulua pienten lasten kuljettamiseen. Itse jouduin lähikoulumme remontin vuoksi puoleksitoista vuodeksi tilanteeseen, jossa esikoisen koulumatka piteni parista sadasta metristä noin kolmeen kilometriin. Eipä kuulosta pahalta - aikuiselle. Mutta kahdella kulkuneuvolla, ratikalla ja bussilla, meneminen Kalliosta Töölöön ei ole ekaluokkalaiselle läpihuutojuttu. Kun tähän yhdistetään koulun alkaminen kello kahdeksalta, marraskuinen pimeys ja räntä, eskarilainen ja alle 1-vuotias taapero mukaan pakattavaksi äidin ollessa raskaana, taaperon unien jäädessä kesken aikaisen herätyksen vuoksi, voi kukin mielessään miettiä millaisesta elämänlaadusta on kyse. Vaihtoehtona kun olisi lapsen lähettäminen omin päin lähes naapurissa sijaitsevaan kouluun, kävellen. Kuinka monessa perheessä riitely, väsyminen, masentuminen, fyysiseen kuntoon liittyvä välinpitämättömyys tai avioeron vireille paneminen on seurausta näistä paperilla pieniltä kuulostavista muutoksista, jotka toki ovat vain vaihe elämässä, mutta joiden merkitys kasvaa noina aamun synkkinä ja itkuntäyteisinä tunteina liian suuriksi kuormiksi kantaa?

Paljonko näiden seurausten hoitaminen Vantaan kaupungille maksaa?

Hetkellistä hyvää - seuraavan valtuustopaikan takaamiseksi?

Kysymyksessä on siis klassinen vastakkainasettelu: nyt vai myöhemmin. Onko Vantaalla selvitetty tämänhetkisten hyötyjen lisäksi pitkän tähtäimen haitat? Tuskin. Alkaisiko olla aika kiinnostua jälkimmäisistäkin?

Lähteet:

Hirvonen, K. (2012). Onko laskutaito laskussa? Opetushallitus.

Mattila, L. & Rautopuro, J. (2013). Taustatietoja oppilaista ja opetuksesta. Teoksessa: J. Rautopuro (Toim.) Hyödyllinen pakkolasku. Opetushallitus.

Metsämuuronen, J. (2010). Osaamisen ja asenteiden muutos perusopetuksen 3-5 luokilla. Teoksessa: E. K. Niemi & J. Metsämuuronen (Toim.) Miten matematiikan taidot kehittyvät? Matematiikan oppimistulokset peruskoulun viidennen vuosiluokan jälkeen vuonna 2008. Opetushallitus.
               
Kärnä, P. & Rautopuro, J. (2013). Mitä oppimistulosten taustalla? Teoksessa A. Räisänen (Toim.) Oppimisen arvioinnin kontekstit ja käytännöt. Opetushallitus.